Livon yhteisalueen osakaskunta
1. Kalastuksesta ennen isoajakoa.
Kalavetenä Livojoki ei ole merkinnyt kovinkaan suurta
taloudellista turvaa sen rannoille asettuneille uudisasukkaille, koskapa Keski-
Livon ensimmäisten asukkaiden on täytynyt hakea hauenkalastusvetensä
latvavesien järviltä, kuten vanhat asiakirjat osoittavat. Ensimmäiset Livon
verotalot, Juutinen ja Puhakka saivat hauenkalastusnautinnot Sarajärvestä,
Kouvanjärvestä ja Juurikkajärvestä, Illikainen peräti Livojärvestä asti. Näistä
kalastusnautinnoista talot maksoivat vuosittain tietynsuuruista,
manttaalilukuun perustuvaa veroa, mutta saivat vastaavasti yksinoikeuden
kalastaa kyseisillä järvillä heille merkityissä apajapaikoissa.
Tätä yksinoikeutta tosin riitti vain muutamaksi sadaksi vuodeksi,
sillä uudisasutuksen leviäminen Livojoen yläjuoksulle 1600-luvun viimeisellä
vuosikymmenellä toi mukanaan käräjille johtaneen riidan Sarajärven haukivesien
pyyntioikeuksista. Vuoden 1690 kesäkäräjillä Livon verotalolliset Antti
Juutinen ja Heikki Puhakka syyttivät Sarajärven rannalle asettunutta
uudisasukasta Matti Jaakonpoika Kälkäjää tunkeutumisesta heidän kalavesilleen,
joista he maksavat veroakin. Oikeus tosin kielsi Kälkäjää häiritsemästä
Juutisen ja Puhakan kalastusta, mutta samalla velvoitti nimismiehen yhdessä
lautamiesten kanssa katsomaan uudisasukkaalle omat apajapaikat samaisesta
Sarajärvestä. Kun uudisasutus lisääntyi latvavesillä, joutuivat kaukokalastajat vähä vähältä luopumaan
verokalastusoikeuksistaan ja tyytymään oman kotikylänsä kalavesiin.
Kun uudistiloja perustettiin 1700-luvun lopulla ja 1800-luvun
alussa, oli vakiintunut käytäntö, että vaikka kalavesi olikin jakamaton,
kullekin talolle vakiintuivat omat kalastuspaikkansa, joihin naapurilla ei
ollut asiaa omine pyytöinensä. Livon isännät ovat olleet ihmeen sopuisia, tai
ainakin sopineet kalavesi kiistansa keskenään, koskapa käräjäpöytäkirjoista ei
löydy yhtään livolaisten keskinaista riitajuttua kalavesistä. Lähin
kalavesiriita on tiedossani vuodelta 1699 Kivarinjoen takana olevien Ohtalampien
kalastusoikeudesta ja siinäkään riidassa ei ollut livolaisia, vaan molemmat
osapuolet olivat kirkonkyläläisiä.
2. Isojako ja jakokunta
Vuosina 1869 -1872 toimitettu isojako muutti kalavesien
omistussuhteita. Vuonna 1848 annettu isojakoasetus mahdollisti lohkokuntien
jakamisen jakokuntiin jakotoimituksen helpottamiseksi.
Tähän asetukseen perustuen muodostettiin vuonna 1849 Livon
jakokunta, josta muodostettiin isossajaossa kantatilat R:o 3 -15. Pellot,
metsät ja niityt jaettiin, mutta vesialueet jätettiin jakamattomiksi,
jakokunnan yhteisiksi kalavesiksi. Maanmittausinsinöörit pelkäsivät, ja ihan
aiheestakin, kalavesistä syntyvien riitojen ja valitusten viivyttävän
kohtuuttomasti isonjaon loppuunsaattamista. Isojako oli nyt tehnyt kalavedestä
jakokunnan osakkaiden yhteisen kalaveden, mutta käytännössä jatkui vielä
pitkään entinen tapa, että kullakin talolla olivat omat apajapaikkansa. Tilanne
vakiintui, eikä ongelmia kalaveden yhteiskäytössä ilmennyt.
3. Kalastuskunta järjestäytyy
Vuonna 1951 annettu kalastuslaki vaati kaikkia jakokuntien
yhteisillä vesillä olevia kalastuskuntia järjestäytymään. Livonkylän
"kyläpäällikkökin" sai asian johdosta postia. Tuli nootti nootin
perästä, mutta isännät olivat vastahakoisia. Sitten kesällä 1953 silloisen
Oulun läänin talousseuran kalatalousneuvoja Matti Poropudas kuulutti Livon
koululle kokouksen, jossa Livon kalastuskunnan piti järjestäytymän.
Mutta kuinkas kävikään? Isännät pysyivät kannassaan ja saivat
neuvon, että ainoa keino välttyä kalastuskunnan järjestäytymiseltä on anoa
lääninhallitukselta vapautusta järjestäytymisestä. Kirjelmä laadittiin ja perusteltiin sillä, että Livojoki on niin huono ja
vähämerkityksinen kalavesi, että kalastuskunnan järjestäytyminen tuo vain
turhaa työtä ja kustannuksia. Vastausta ei tarvinnut kauan odottaa.
Lääninhallituksesta tuli uhkavaatimus, että ellei Livon kalastuskunta
järjestäydy vuoden 1953 loppuun mennessä, asettaa lääninhallitus Livon jako-
kunnan kalavedet vuoden kalastuskieltoon. "Selkä seinää vasten"
tilanteessa isännät kutsuivat Poro-Matin paikalle joulukuun 9:neksi päiväksi
1953 ja kalastuskunta järjestäytyi. Esimieheksi valittiin
"Visalainen" eli Kustaa Illikainen, varaesimieheksi Kustaa Perttu ja
sihteeriksi Juho Kokko. Lääninhallitus vahvisti kalastuskunnan mallisäännöt
22.4.1954 ja näin pakolliset kuviot oli täytetty ja kalastuskunta nukahti
kahdeksikymmeneksiviideksi vuodeksi.
Kun sitten uitto oli syksyllä 1959 laittomasti ja luvattomasti
perkannut kaikki Livojoen kosket ja kun sitten pitkällisen vesioikeusprosessin
jälkeen saatiin tietää, että uittoyhdistys oli tuomittu maksamaan kalastuskunnille
kalakorvauksia, mutta jotta kalastuskunta voisi ottaa korvausrahat vastaan, sen
täytyisi olla järjestäytynyt. Kokous kutsuttiin koolle ja 30. päivänä
maaliskuuta 1980 kalastuskunta järjestäytyi uudelleen. Esimieheksi valittiin
nyt Otto Kustaanpoika Illikainen. Hän hoitelikin tarmokkaasti tehtäväänsä
kymmenen vuotta. Hänen jälkeensä esimiehen pestiä hoiti Yrjö Perttu, samoin
kymmenen vuotta.
4. Kalastuskunnasta osakaskunnaksi
Vuoden 2001 alusta astui voimaan uudistettu yhteisaluelaki, jolla
kumottiin vuoden 1983 kalastuslaista kalastuskuntia koskevat pykälät ja
sisällytettiin ne yhteisaluelakiin. Kun jakokunta ja sen osakastenkokous
hallinnoi jakokunnan yhteistä vesialuetta, niin vuosien 1951 ja 1983
kalastuslakien tarkoittamat kalastuskunnat olivat vain kalastuksen käytännön
järjestelystä vastaava elin. Nyt uusi yhteisaluelaki antaa kalastuskunnalle
(yhteisalueen osakaskunnalle, sen osakastenkokoukselle ja kuusimiehiselle
hoitokunnalle) oikeuden päättää kaikista yhteistä vesialuetta koskevista
asioista. Jakokunnan ja sen hoitokunnan tehtäväksi jää edelleen jakokunnan
yhteisten maa-alueiden hallinta.
Livon yhteisalueen osakaskunnan/kalastuskunnan tämänhetkinen
hoitokunta (johtokunta) on seuraavanlainen:
-
puheenjohtaja Marko Ojala puh. 040 - 5160 420
-
varapuheenjohtaja Alpo Turpeinen puh. 0400 - 243 142
Muut hoitokunnan jäsenet:
- Yrjö Niskala
-
Eero Niemi
-
Aaro Perttu
-
Jouni Puhakka