koiramme‎ > ‎

Lemerhan´s Princess Merida "Friida"

Cavalier Kingcharlesinspanieli

Syntynyt: 04.09.2015
Sukupuoli: narttu
Väri: Black & tan
Lempinimi: Frii

1 x EE JUN SERT, 2 x EE SERT, 1 LV SERT



                            Disney elokuva Urhea vuodelta 2012 prinsessa Meridan luonne:
"Skotlannin ylämaiden prinsessa Merida on seikkailunhaluinen, itsepäinen ja kapinahenkinen. Hän rakastaa vapaana vaeltelua luonnossa omassa rauhassa (tai hevosen kanssa). Hän osaa niin jousen kuin miekankin käytön ja osaa pitää puoliaan tarpeen vaatiessa. Merida ei taivu muiden tahtoon, vaan on valmis uhmaamaan perinteitä ja lakeja omaksi hyväkseen. Merida ei kuitenkaan ole ilkeä, vaan nauttii hauskanpidosta muiden kanssa. Seikkailullisella ja rennolla luonteellaan hän muistuttaa hieman isäänsä."

Friida jäi kotiin Olivian toisesta pentueesta, josta syntyi kahdeksan pientä cavalieria. Kaikki toiset pennut syntyivät tasaiseen tahtiin kotiin, mutta Friida piti käydä viimeisenä häätämässä Olivian kohdusta pois yökäynnillä päivystävän eläinlääkärin luona. Joten, jos kerran on jo häädetty, niin eihän sitä voi toista kertaa enää tehdä ja kotiinhan hänet oli jätettävä.

Aika näyttää mitä tytöstä kasvaa ja onkos yllämainittu luonnekuvaus pitävä tälle pienelle sydämenvaltaajallekin.
Friidasta kasvoi äänekäs ja miellyttämisenhaluinen lauman pomo. Hän pitää kurissa jopa yli 60 kg painavamman Köpi leonbergin. Frii rakastaa kyllä vapaana juoksemista, mutta kuitenkin mamman lähettyvillä.


Friida testattu 17.03.2017 EPISODIG FALLING N/N (terve) SEKÄ DRY EYE CURLY COAT SYNTROOMA N/N (terve)


Kuva Tiina Sudensalmi photography

SYRINGOMYELIALAUSUNTO 17.09.2018:
KESKUSKANAVAN LAAJENTUMA SM 0b
CHIARI-EPÄMUODOSTUMA CM 2
SISÄLTÖÄ VASEMMASSA KESKIKORVASSA

18.10.2018
SILMÄT: DISTICHIASIS TODETTU VASEMMASSA SILMÄSSÄ, MUUTEN TERVEET
POLVILUMPIOLUKSAATIO 0/0
SYDÄN: EI SIVUÄÄNTÄ

20.08.2019
SYDÄN ULTRATTU TERVEEKSI

Comments