RYTTYLÄN KYLÄKIRJASTO ON AVOINNA TIISTAISIN JA LAUANTAISIN KLO 10-12

HARRASTEPIIRIT KOKOONTUVAT TIISTAISIN JA LAUANTAISIN KLO 10-12


Kirjallisuuspiiri kokoontuu kerran kuukaudessa tiistaisin. Kuvataidepiiri kokoontuu kolmena tiistaina kuussa. Lauantait on varattu neulepiirille. Italiaa opiskellaan etänä. 

TAIDENÄYTTELY

Kirjastossa on esillä helmikuun puoleen väliin saakka Rosamai Koskisen ilmeikkäitä Kissa-piirroksia

TARJOLLA

Kirjastossa on runsaasti uutuuksia, seikkailua, romantiikkaa, fantasiaa, dekkareita, jännitystä ja asiantuntemusta.

KIRJALLISUUSPIIRI 28.3.

Seuraava kirja on Eppu Nuotion ja Pirkko Soinisen, Nainen parvekkeella. Lue lisää >>

RYTTYLÄN KYLÄKIRJASTO

Kirjaston tapahtumat ovat kaikille avoimia. Kirjojen lainaus onnistuu helposti liittymällä kirjaston jäseneksi. Lue lisää >>

Ryttylän kyläkirjasto. Kirjasto toimii kokonaan vapaaehtoisvoimin. Kyläkirjastolla on monenlaista toimintaa perinteisen lainaustoiminnan lisäksi. Kirjastosta on muodostunut kyläläisten olohuone. Siellä järjestetään tapahtumia,  taidenäyttelyitä, kursseja sekä kerhoja. Kyläkirjaston toimintaan ovat kaikki tervetulleita mukaan! Kirjastossa on runsaasti uutuuksia, seikkailua, romantiikkaa, fantasiaa, dekkareita, jännitystä ja asiantuntemusta. Lisäksi tarjolla äänikirjoja, CD-levyjä ja kuunnelmia. Kuvataidepiiri kokoontuu kolme kertaa kuukaudessa tiistaisin kirjaston aukioloaikana. Kirjallisuuspiiri kokoontuu kerran kuukaudessa tiistaisin kirjaston aukioloaikana. Lisätietoja saat kirjastolta. Kirjastomme ottaa vastaan lahjoituksena: enintään kaksi vuotta vanhoja kirjoja, äänikirjoja, cd-levyjä. Aikakauslehdet ovat tervetulleita kierrätyspisteeseemme.


Kyläkirjaston toimintaa ovat vuonna 2022 tukeneet: Kansan sivistysrahasto, Hämeenmaa, Hausjärven kunta