Kritiikkejä‎ > ‎

Kari Enqvist

Kari Enqvist: Kuoleman ja unohtamisen aikakirjat. WSOY 2009. 207 s.













MOLEKYYLIEN KUOLEMA JA ELÄMÄ


Marjatta Ripsaluoma ©


Kesti jonkun aikaa ennen kuin joku suomalainen tiedemies tarttuu tosissaan maailmalla parin viime vuoden ajan velloneeseen keskusteluun olemassaolon olemuksesta. Keskustelua on käyty jonkin verran myös esimerkiksi Tieteessä tapahtuu-lehdessä (joka on tilattavissa ilmaiseksi [Tieteellisten seurain valtuuskunta] tai luettavissa ilmaiseksi netissä [www.tieteessatapahtuu.fi ]), mutta lukuun ottamatta joitakin teologisia puheenvuoroja, mitään valtavaa keskustelua ei ole syntynyt.


Tavallaan se ei ole ihme, koska suomalaiset eivät ole kovin polarisoituneita elämän ehtoja miettiessään ja etenkin syitä omiin kohtaloihinsa. Enimmäkseen olemassaolon kysymykset jäävät ihmisten yksityisasioiksi. Suomessa ei tunnu olevan liikkeellä yhtään todella Suurta Keskustelua näinä aikoina.


Keskustelussa maailmalla on nimittäin uskosta, sielusta, tuonpuoleisesta maailmasta eli taivaasta ja helvetistä ja senlaatuisista asioista. Keskustelu kirjojen muodossa on suurin osin suomennettu, tässä kosmologi Kari Enqvistin kirjassa siteerataan Richard Dawkinsia (Jumalharhat) ja Daniel C. Dennettiä (Lumous murtuu), muun muassa.


Enqvist on lukenut paljon myös fiktiota, joten mukana on proosaa Hemingway’tä, J.M. Coetzeeta. Myös runoutta, joista ensimmäiseksi silmiin osuvat Edgar Lee Mastersin Spoon River antologia, jonka Arvo Turtiainen on suomentanut ajat sitten. Sain sen joululahjaksi vanhemmiltani 15-vuotiaana, uusin painos näyttää olevan vuodelta 2001.


Spoon River-antologia onkin hyvä lähtökohta, koska se sisältää jo kuolleiden ihmisten puhetta haudan takaa. Siis heidän itsensä, ei heidän omaistensa tai pappien. Enqvist aloittaa nimittäin sielusta ja sen uskontojen mainostamasta matkasta toisiin todellisuuksiin.


Aivan alkuun: Enqvistin lähtökohta ei ole tiedeusko, koska tiede ei perustu uskoon. Yhdysvalloissa on syntynyt uusi nimitys jumalille ja se on Intelligent Planner, älykäs suunnittelija. Uutta nimitystä ei ole kovin paljon mainostettu Suomessa, jossa on kaksi valtionkirkkoa, evankelisluterilainen ja ortodoksinen. Yhdysvalloissa ei ole valtionkirkkoa.


Suomessa on muutama uskonnollinen fundamentalistinen kristillinen liike, esimerkiksi Luther-säätiö, toinen, vanhempi liike on nimeltään lestadiolaisuus, jolla on  Rauhanyhdistyksiä. Kummastakin näistä puhutaan vähän enemmän silloin tällöin, mutta äänenpainot eivät ole yhtä raivokkaita kuin ne ovat valtionkirkottomassa Yhdysvalloissa. Syytä tähän voi miettiä.


Jotkut ihmiset ehkä pelkäävät islamistisen fundamentalismin rantautuvan  Suomeen, mutta toistaiseksi sellaista ei ole näkynyt, ei ilmeisesti edes yhtäkään kunniamurhaa. Sen sijaan pakolaisia viranomaiset palauttavat epävakaisiin kotimaihinsa tavattoman tarmokkaasti aina kun se vain on mahdollista. Pakolaiset edustavat meillä monia eri kulttuureita ja suuri osa heistä on islaminuskoisia, mutta välttää tekemästä asiasta isoa numeroa.


Olisi ehdottoman tärkeätä tuntea vieraiden ihmisten tausta. Sen näkee tarkimmin ihmisten edustamasta kulttuurista. 


Uskonnottoman jumalaton taival

Suomessa on kaksi valtionkirkkoa, evankelisluterilainen ja ortodoksinen, joissa kummassakin on vauva-kaste. Rippikoulu on melkoinen initiaatio, jossa kirkko uudistaa otteensa nuorista ihmisistä. Siinä koko ikäluokka tutustuu toisiinsa pohtiessaan olemassaolon kysymystä.


Uskonnottomille on nykyään olemassa  Prometeus-leirejä, jotka ovat saavuttaneet suurempaa suosiota jo nykyisin. Olen Enqvistin kanssa yhtä mieltä siitä, että on väärin, että vanhemmat liittävät asiasta mitään tajuamattoman vauvan kirkkoon. Sen lisäksi valtionkirkko saa pitää uskonnonopetusta yhtenä oppiaineena ilmaisessa peruskoulussa. Kirkko ja valtio pitäisi selvästi erottaa toisistaan. Niin kuin ne ovat irti toisistaan miltei kaikissa Euroopan maissa.


Kirjan lukeminen kannattaa, sillä ajattelevan kosmologin mieleen on jännittävää kurkistaa. Eihän siellä olisi, jos sahaisi kalloa auki, muuta kuin solukkoa, joka vaihtaa informaatiota tiiviisti, sielua sieltä tai mistään muualtakaan ruumiista ei voi löytää.


Enqvist sanoo moneen otteeseen, ettei käsitä miten kukaan voi väittää tuonpuoleisista tai sieluista mitään. Hän suuntaa sanansa kaikille sanoessaan esimerkiksi: 


Olisi röyhistelevää pöyhkeyttä väittää, että elämän merkitykset ovat tukevasti hyppysissäni. Sellaista tehdään uskontojen lisäksi lapsellisen yksinkertaisten ihmissuhdeoppaiden kiilloitetuissa maailmoissa, mutta eivät edes niitä tekopirteinä esittelevät toimittajat usko niiden valheisiin.


Enqvist ei missään nimessä ole yksin, kun hän miettii uskonnon merkitystä ihmisille. Häntä kiinnostaa usko ilmiönä. Hän huomaa, ettei sitä voi kuoria kuin sipulia, koska siinä ei ole ydintä. Yllä olevassa sitaatissa kiinnitetään huomiota yhteen tärkeään uskonnon ominaisuuteen: tarpeeseen typistää ja tyhmentää ihmisiä. Silloin kannattaa aina kysyä, ketä, mitä tai keitä ihmisten tyhmentäminen palvelee ja hyödyttää.


Valitettavasti useimmat uskonnot eivät ole liikkeellä puhtain asein.


On erinomaista, että suomalainen tiedemies on kirjoittanut omakohtaisen kirjan uskonnottomuudesta. Hän käyttää esimerkkinä esimerkiksi vanhempiensa sairauksia ja ihmettelee, miksi joku väittää niitä kohtaloksi tai peräti jumalan kostoksi. Kun hänen äidillään diagnosoitiin Alzheimerin tauti, lääketiede sanoo siihen että plakkia kertyy harmaan aivokuoren päälle ja se alkaa tukahduttaa muistia ja muita toimintoja, joita aivot ohjaavat. Jumalaa tai sielua hän ei ole äitinsä muuttuneen käyttäytymisen takaa löytänyt.


Suomalaisen kirjoittama kirja on yksinkertaisesti tärkeä sen vuoksi, että meillä on oma kulttuurimme, emmekä joudu taistelemaan fundamentalistikristittyjen sen paremmin kuin islamistienkaan kanssa, ainakaan kovin usein.


Uskontojen nimissä on tehty paljon vääryyksiä, murhia, kaltoinkohtelua, myös sotia. Vääryydet eivät kuulu nimenomaisesti uskontoihin, vaan näyttävät olevan oleellinen osa ihmiseläimen tapaa toimia, tahtoa itselleen valtaa, kunniaa, mainetta ja ennen kaikkea tavaraa.


Joululahjaksi tämä kirja sopii kuin nakutettu. Tai pääsiäislahjaksi, vaikkapa sukulaisvierailulla. Uskon ja tieteen välisestä erosta pitää keskustella ja mahdollisimman kiihkottomasti.


Pidän erittäin paljon siitä että kannen suunnittelija Sari Marttiini valitsi kuvaksi Edward Hopperin kuvan. Tämä People in the Sun on ohittamattoman amerikkalainen ja täysin surrealistinen. On lisättävä että skannerini ei ole yhtä mieltä väreistä, mutta todennäköisesti painettu kansi ei myöskään ole yhtä mieltä alkuperäisen maalauksen kanssa, joka sijaitsee Smithsonian-instituutin taidemuseossa.





Comments