Lippukunta

Valkealan Kolmisoihtu ry. on noin sadan jäsenen iloinen ja reipas lippukunta entisen Valkealan nykyisen Kouvolan alueella. Lippukuntamme toiminta on alkanut vuonna 1962 Valkealan seurakunnan poikatyönä. Nykyisin lippukuntamme toimii yhteislippukuntana, kun tytöt tulivat 1970-luvulla toimintaamme mukaan. Valkealan seurakunta toimii taustayhteisönä tarjoamalla kokoontumistilat ja taloudellista tukea.

Haluamme tarjota paikallisille lapsille ja nuorille sekä vanhemmillekin hauskaa ja monipuolista partiotoimintaa viikkokokoontumisissa, retkillä, leireillä, lapinvaelluksilla, partiotapahtumissa ja partiokilpailuissa. Toimintamme perustuu Suomen Partiolaisten partio-ohjelmaan ja partiomenetelmiin, jossa korostetaan itse tekemistä ja kokemista.

Kaikki johtajamme ja ohjaajamme ovat vapaaehtoisia eikä heille makseta toiminnasta palkkaa.

Kokoontumistilat

Kolo

Lippukunnallamme on käytössä partiokolona Valkealan seurakunnan tarjoamat tilat Valkealan seurakuntakeskuksella (Kalevantien varressa) sekä Niinirannan leirikeskuksella.

Kämppä/Leirialue (Kuva yllä)

Valkealan Kolmisoihdulla on käytössä Toikkalan kylässä metsäkämppä Kangaslammen rannalla. Kämpän lisäksi alueelta löytyy laavu, puuliiteri ja sauna. Kämpällä järjestetään leirejä ja retkiä läpi vuoden.

Kämppä -aluetta olemme vuokranneet yhteistyölippukunnille ja piirin tapahtumiin.

Valkealan Kolmisoihtu ry. kuuluu Uudenmaan partiopiiriin ja Suomen Partiolaisiin.