Etusivu‎ > ‎Henkilökuntaa‎ > ‎Rehtorit‎ > ‎

Toivo Kittelä

Kouluneuvos Toivo Kittelä

Rehtori Toivo Kittelästä, Topista, löytyy helposti kaksi hyvin erilaista hahmoa. Toinen oli ankara, vaativa suomenopettaja ja lyseon rehtori. Opetusneuvos Pentti Puro kirjoittaa Jatulissa (XXIX) tästä Topista kevätlukukauden päättäjäisten yhteydessä: ”Suvivirsi, rehtori Kittelä shaketteineen ja puheineen…” Lehtori Aila Harju, o.s. Ruonavaara, pääsi näkemään Topin toisen puolen: ”Myöhemmin ollessani kesätyössä kirjastossa, jonka johtokunnan puheenjohtaja hän oli, jouduin joskus hankemaan papereihin nimikirjoituksen hänen kotoaan. Silloin hämmästyin hänen kotiminänsä sydämellisyyttä: siellä nämä kaksi monien pelkäämää opettajaa kujersivat kahvipöydässä kuin kyyhkyset lakassa. Luulenkin että Toivo Kittelä, joka valittiin rehtoriksi varsin nuorena, samastui vuosikymmenien mittaan ammattirooliinsa niin täysin, että vapautui siitä vain kaikkein yksityisimmässä yksityisyydessään, ehkä osaksi juuri verevän vaimonsa ansiosta.” (Jatuli XXVIII)

Vastaavanlaista näennäistä vastakohtaisuutta Topin henkilöstä löytyy paljon. Rehtorivuosinaan hän kulki kotoaan Valtakatu 36 A:sta lyseolle ja sieltä takaisin suorinta tietä Koulukatua. Kodista kouluun, koulusta kotiin, ei poikkeamia. Useimmiten herraskeppi kädessä, kuten Toivo Arnberg lyseon 100-vuotishistoriassa kirjoittaa. Topi itse kertoi minulle (Apu 9/1969), että hän oli kerran erehtynyt viereiselle kadulle. Sinne oli rakennettu uusi talo ja hän oli säikähtänyt, mihin kaupunkiin hän nyt on oikein joutunut. 

Todellisuudessa Kittelän aktiviteetti ei suinkaan rajoittunut pelkästään yhteen reittiin ja hänen omaan lyseoonsa. Etenkin sota-aikana ja sodan jälkeen 1940-luvun lopulla hänen yhteiskunnallinen osallistumisensa Kemissä ja Lapissa oli laaja, syvä ja antaumuksellinen. Kautta vuosikymmenten hän oli syvällisesti mukana mm. Kemin koulu- ja sivistystoiminnassa.

Toivo Johan William Kittelä syntyi Nurmijärvellä 16.7.1903. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä, herastuomari Johan Vilhelm Kittelä ja Henriika Vilhelmiina Sakselin. Hämeenlinnan lyseoon hän kirjoittautui 1913 ja pääsi sieltä ylioppilaaksi 1921. Samassa koulussa oli hänen vanhempi veljensä Mauri Kittelä.

Toivo Kittelän opinnot Helsingin yliopistossa sujuivat nopeasti. Hän valmistui filosofian kandidaatiksi jo vuonna 1923 ja auskultoi lukukauden 1923–24. Auskultointiaikanaan hän myös toimi Ylioppilaslehden toimitussihteerinä ja siten kuuluu joukkoon nimekkäiksi yhteiskunnallisiksi vaikuttajiksi nousseita suomalaisia, jotka hankkiutuivat Ylioppilaslehden piiriin.

Syyslukukaudesta 1924 nuori maisteri sai paikan Kemistä yhteiskoulun suomenkielen ja historian opettajana. Vuonna 1926 hänet nimitettiin suomenkielen vanhemmaksi lehtoriksi kouluun, joka nyt oli muuttunut valtion oppikouluksi, yhteislyseoksi, ja josta 1940 tuli poikakoulu, Kemin lyseo.  Kun Toivo Kittelä valittiin koulun rehtoriksi 1934, oli hän vain 31-vuotias ja Suomen nuorimpia rehtoreita. Eläkkeelle hän siirtyi 1967.

Topi Kittelän ensimmäinen puoliso FM Laila Kittelä, o.s. Castrén, oli tyttölyseon lehtori, mutta hän palasi myös lyseoon historian ja suomen kielen tuntiopettajaksi vuosiksi 1947–59. Toisen avioliittonsa Topi solmi vuonna 1947 tyttölyseon lehtorin FM Vappu Hakoköngäs-Kittelän kanssa. Myös hän toimi lyseon suomen kielen ja historian tuntiopettajana. Kaikki kolme Kittelää siis samassa koulussa ja oppilaiden näkökulmasta kaikki keskenään hyvässä sovussa.

Koulussaan Toivo Kittelä, Topi, oli auktoriteetti. Hälinä loppui luokissa, kun rehtorin askelet lähestyivät.  Auktoriteettiaan hän ei käyttänyt väärin – hän oli oikeamielinen, rehti ja auttavainen.
 
Suomenkielen opettajana Topi oli vaativa: se joka oli käynyt Kittelän koulun, osasi kyllä kieli- ja lauseopin. Kirjoja ei käytetty ja jos käytettiin, niin olennaiseksi osaksi kirjaa muodostuivat Topin sanelemat lisäykset. Oleellista hänen opetuksessaan oli sen yksinkertainen selkeys. Kun vertaa Setälän tai Kettunen – Vaulan kielioppia ja kolmannella luokalla kirjoitetun, Topin saneleman vahakantisen vihon sisältöä keskenään, niin ei voi muuta todeta kuin että Topin vihko on lyömätön. Oikeakielisyyden kehykset määrittäessään se on yksinkertainen ja ymmärrettävä. Sama koskee neljännen luokan oppimateriaalia. Kun lukuvuosi oli lopussa, oli Topi täydennyttänyt Airilan lauseopin kymmenin irtolipukkein. Ne vasta tekivät Airilan oppikirjasta oppikirjan.

Sotavuosina kotirintaman miehille lankesi vastuu erilaisista poikkeusajan tehtävistä. Rehtori Kittelällä oli täysi työ jo yksistään lyseon hallinnoinnissa, kun koulutalo oli jouduttu luovuttamaan saksalaisten sotasairaalaksi ja koulun oli etsittävä väliaikaisia toimitiloja, mutta muuhunkin oli venyttävä. Sotavuodet hän toimi avustuksia hoitavan Suomen Punaisen Ristin Kemin piiritoimistossa. Vuoden 1942 hän oli muiden tehtäviensä ohella kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriön nuorten työkeskuksen johtajana Kemissä. Topi määrättiin myös sodanaikaiseksi sensoriksi Kemin sanomalehtien toimituksiin. Toisaalta hän myös v. 1944 kirjoitti Pohjolan Sanomien pääkirjoituksia päätoimittaja Veli Siikalan jouduttua uudestaan rintamalle. Hänen veljensä Mauri Kittelä muuten teki samaa työtä Hämeenlinnassa, jossa hänestä oli tullut Hämeen Sanomien päätoimittaja.

Sodan jälkeen seurasivat sitten vastuut sodassa kärsimään joutuneista. Lapin läänin avustustoimikuntaan Toivo Kittelä tarvittiin sen avainvuosiksi 1944–45. Lapin sotainvalidien hyväksi hän teki merkittävän työn ja toimi pitkään Sotainvalidien Veljesliiton Lapin piirin kannatusyhdistyksen johtokunnassa ja sen varapuheenjohtajana.  Kuvaavaa hänen henkilölleen on, kuinka hän ulotti vastuun sodan uhriksi joutuneista arkielämään saakka. Lehtori Elsa-Maija Kanniainen kertoi, miten rehtori ohjeisti uutta opettajaa, kun tämä vuonna 1949 muutti Kemiin kuvaamataidonopettajaksi: ”Kaikki kemikaliotarvikkeensa lyseon opettajat sitten ostavat rouva Postin kemikaalikaupasta. Hän on sotaleski ja hänellä on neljä poikaa lyseossa. Mitään muuta kemikaalikauppaa lyseon opettajilla ei ole.”

Sotavuosina rehtorilla oli ollut raskas velvollisuus osallistua oman koulunsa kaatuneiden poikien hautajaisiin. Heitä oli lähes kuusikymmentä. Rehtori oli saattamassa heistä monia.

Rehtori Kittelän muu yhteiskunnallinen aktiviteetti suuntautuu kolmelle taholle: koulu- ja sivistystoimeen, Lapin maakunnan elvyttämiseen ja edunvalvontaan ja säästöpankkiliikkeeseen.

Taitavaa, täsmällistä ja näkemyksellistä lyseon rehtoria tarvittiin ensinnäkin Kemin kansakoulujen johtokuntaan, jonka jäsenenä hän oli 1936–54 ja tästä puheenjohtajana 14 vuoden ajan. Hän oli mukana kehittämässä kaupungin kirjastolaitosta ja toimi kirjaston johtokunnassa vuodesta 1927 lähtien neljänkymmenkolmen vuoden ajan. Puheenjohtajana hän oli 1949–70.  Kemin Työväenopiston kehittämiseen hän antoi panoksensa sen kannatusyhdistyksen johtokunnan puheenjohtajana 1945–51.
   
Lapin Maakuntaliittoa perustettaessa vuonna 1945 yhdistämään voimat hävitetyn Lapin jälleenrakennuksen hyväksi valittiin Kittelä sen ensimmäisen hallituksen jäseneksi. Hän toimi myös Maakuntaliiton sihteerinä vuodet 1945–48 ja toimitti Lapin maakuntaliiton vuosikirjat 1945–47. Lapin kulttuurijärjestössä hän oli 1945.
Kemin Säästöpankin hallitukseen rehtori Kittelä valittiin vuonna 1936. Kahdeksantoista vuoden mittaiseen luottamustoimeen säästöpankkiliikkeessä mahtuivat myös Kemin pankin hallituksen varapuheenjohtajuus ja puheenjohtajuus.

Aivan eläkkeelle jäännin kynnyksellä hänellä oli myös ammatillisia luottamustoimia. Hän kuului Oppikoulujen rehtorien yhdistyksen valtuuskuntaan 1965–67 ja hän oli Oppikoulun opettajain keskusjärjestön Länsi-Pohjan piirin hallituksen puheenjohtaja 1966–67.
 
Vuoden 1964 Kuka kukin on -teoksessa Topi ilmoittaa puoluekannakseen kokoomuksen. Hänen poliittinen näkemyksensä ei ilmennyt lyseossa vaan päinvastoin: rehtori loi senaikaisen punaisen Kemin kouluun ehdottoman puolueettomuuden ilmapiirin. Kaikki olivat tasa-arvoisia, lähtökohdista riippumatta. Rehtori itse oli aina heikoimman puolella.
 
Lyseon päättäväisenä ja päämäärästä tietoisena rehtorina, innostuneena, täsmällisenä ja oikeamielisenä opettajana ja erilaisissa yhteiskunnallisissa tehtävissä ansioitunut rehtori Toivo Kittelä sai kouluneuvoksen arvon vuonna 1964. Ansioistaan hän sai myös seuraavat kunnia- ja ansiomerkit: Suomen Leijonan ritarikunnan I luokan ritarimerkin, Sotainvalidien Veljesliiton ansiomerkin, Suomen Kirjastoseuran kultaisen ansiomerkin ja Suomen Säästöpankkiliiton ansiomerkin. Hänen muotokuvansa maalasi Aale Hakava ja se on sijoitettu koulun auditorion seinälle.
 
Topi oli jäänyt eläkkeelle 1967. Erotessaan hän oli virkaiältään vanhin rehtori. Eläkepäivistä on edellä mainitussa Avun lyhyessä kirjoituksessa (”Kuka kukin on Kemissä”) seuraava luonnehdinta:

”Eläkkeelle siirryttyään kouluneuvos muutti tapansa. Hän kävelee nyt muitakin katuja kuin Koulu- ja Sankarikatua ja niin paljon, että hän on nykyään näkyvin kaupunkilainen. Kolme tuntia päivässä kävelemässä. Ja eksymättä.”

Topin oma repliikki:

”Nyt olen tutustunut kaupunkiin perusteellisesti. Näiden yli neljänkymmenen vuoden aikana kaupunki on kovasti kaunistunut ja komistunut. Erityisesti omakotitalot osoittavat, että vaikeuksista huolimatta Kemissä eletään toisenlaisissa oloissa kuin ennen.”

Rehtori Toivo Kittelä kuoli lyseonsa kotikaupungissa Kemissä 26.5.1974 sairastettuaan pari kuukautta, 70 vuoden ikäisenä. Hänet on haudattu Kemin eteläiselle hautausmaalle eli Peurasaareen.

Eero Sauri

Topin oppilas 1951–56