Keränen Lauri

Toimittaja Lauri Keränen 

S. 5.8.1906 Tervola, k. 19.6.1977 Kemi. Lyseon I lk 1919, yo 1927.
Lauri Keräsen elämää on tarkasteltava kolmesta kulmasta. Hän oli toimittaja, runoilija ja kotiseutumies.

Lauri Aatto Keränen syntyi kauppiaanpoikana Tervolassa 5.8.1906. Hän kuoli Kemissä 19.6.1977. Kemin yhteislyseon ensimmäiselle luokalle Lauri Keränen tuli 13-vuotiaana 1919 ja pääsi ylioppilaaksi 1927.Kun Keränen avioitui v. 1947 Martta Öfverbergin kanssa, tuli hänestä maaherra Uuno Hannulan lanko: Hannulan puoliso oli Martan Elli-sisar. 

Asevelvollisuuden suoritettuaan Lauri Keränen antautui sanomalehtialalle ja pääsi Torniossa ilmestyneen kokoomuslehden Perä-Pohjan – kemiläisen Pohjois-Pohjan edeltäjän – toimitukseen. Perä-Pohjan ajauduttua konkurssiin syksyllä 1931 Keränen siirtyi Etelä-Suomeen: uutistoimittajaksi ja toimitussihteeriksi Salon Seudun Kunnallislehteen (myöh. Salon Seudun Sanomat), jossa hän työskenteli 1931–35.

Paluu kotimaakuntaan tapahtui 1936, kun hän muutti Rovaniemelle Lapin Kansaan. Sieltä on peräisin hänen nimimerkkinsä, Joopi. Juuri lehteen tullut Lauri Keränen oli kirjoittanut Lapin Kansan vakiosisältöön kuuluneen ”Viikon veisun” mutta ei ollut keksinyt, minkä panna riimienalle nimimerkiksi. Vähän tuskastunut päätoimittaja – Rovaniemen myöhempi kauppalanjohtaja – Lauri Kaijalainenoli tokaissut: ”Pane siihen vaikka että Joopi.” Näin Lauri Keräsestä tuli Joopi Keränen, ja sillä nimimerkillä hän Pohjois-Suomen lehtien sivuilla pakinoissaan esiintyi ja lehtimiespiireissä tunnettiin.

Lapin Kansasta Keränen siirtyi Ouluun maalaisliiton Liittoon, jonka uutistoimittajana hän oli 1936–39. Sodan aattona hän palasi koulukaupunkiinsa Kemiin, mutta joutui Pohjolan Sanomien toimituspöydän äärestä kollegojensa lailla kohta komennetuksi rintamalle. Kemistä kuitenkin tuli hänen lopullinen kotikaupunkinsa. Hän toimi Pohjolan Sanomienuutistoimittajana ja toimitussihteerinä 1939–53 ja Pohjois-Pohjan ja sen seuraajan Pohjois-Suomen toimitussihteerinä 1954–57. Pohjois-Suomen loputtua Lauri Keränen siirtyi takaisin johtavaan kemiläislehteen, Pohjolan Sanomiin, jossa hänestä tuli yksi lehden kolmesta toimitussihteeristä. Toimituksesta hän siirtyi lehden ilmoitushankkijaksi 1959. Eläkkeelle hän jäi 1972.

Toimitussihteerinä Pohjois-Pohjassa ja Pohjois-Suomessa Joopi Keränen teki myös uutisvuoroja. Hänen tavallinen kysymyksensä iltasoitoissa poliiseille ja muille levikkialueen silmille ja korville kuului, että ei kaitteille mithän kuulu. Toisinaan kuitenkin kuului, ja Joopin täyttäessä 50 vuotta elokuussa 1956 voitiin Pohjois-Suomen merkkipäiväuutisessa rehellisin sydämin todeta: ”Sanomalehtimiestyössään toimittaja Keränen tunnetaan kyvykkääksi, varsinkin tämän maakunnan asiat syvälliseksi tuntevaksi lehtimieheksi.”

Jo vuoden 1937 lehtimiesmatrikkelissa Lauri Keränen ilmoittaa erikoisharrastuksekseen runouden. Runoilija hän oli itsekin. Kokoelmaa hän ei koskaan julkaissut, mutta hänen runonsa tulivat julkisuuteen sekä keskeisten juhlatilaisuuksien juhlarunoina että sanomalehtien etusivuilla. Kemissä Lauri Keräsen joulu- ja keskikesän runo ilmestyivät säännöllisesti etusivulla siinä sanomalehdessä, jonka toimitukseen hän kulloinkin kuului. Jatulin numeroissa I-XV on miltei jokaisessa ja parhaassa kaksi Keräsen runoa.

Kemin lyseon täyttäessä 50 vuotta 1947 oli juhlaruno tilattu Lauri Keräseltä: ”Kylväjät” on julkaistu Jatulin numeroissa IX ja X. ”Kahden kasvatti – Säkeitä Kemille, koulukaupungilleni” puolestaan löytyy Jatulin ensimmäisestä niteestä. Kun Kemi täytti 100 vuotta 1969, esitettiin pääjuhlassa Antti Oksan säveltämä ja Lauri Keräsen sanoittama ”Laulu Kemille” (Jatuli XV). Hänen kynästään on lähtöisin myös SVUL:n Länsi-Pohjan piirin 20-vuotisjuhlien (1967) juhlaruno.
 
Kun Lauri Keränen täytti 60 vuotta, ei hänen oma lehtensä Pohjolan Sanomat julkaissut merkkipäiväuutista, vaan runoilija antoi lehdelle merkkipäivänään julkaistavaksi runon ”Kiitollinen”. Sama toistui hänen 70-vuotispäivänään, jolloin merkkipäivää (5.8.1976) juhlisti runo ”Tuuleen kylväjä”.

Lauri Keräsen runoille tunnusomaista ovat herkkyys, lämpö ja kiitollisuus. Erityisesti äitienpäivä- ja kesän luontorunot ilmentävät tätä. Luonnon universaalisuus taas kohoaa valtavirraksi, kun runoilijan silmien edessä kuohuvat meri ja joki. 
Runoilija oli mukana myös taiteenharrastajien järjestötoiminnassa. Hän kuului Kemin Taideyhdistyksen johtokuntaan 1952–59 ja toimi Taideyhdistyksenkirjallisuusjaoston sihteerinä 1947–55. Jaoston kirjallisuusilloissa hän myös esitti omia runojaan, kuten kirjailijakollegatkin.

Kolmanneksi Lauri Keränen oli kotiseutumies, jonka ansioihin kuuluu Kemin Kotiseutu- ja museoyhdistyksen vuosikirjan Jatulin toimittaminen sen ensimmäisestä numerosta vuodesta 1949 vuoteen 1968. Yhdeksän ensimmäistä Jatulia hän toimitti yksin ja kolme yhdessä Niilo Teerijoen kanssa. Vielä tämän jälkeenkin hän jäi Jatulin toimitusneuvoston jäseneksi, aina numeroon XVI (1977) eli kuolemaansa saakka. 

Keränen kuului vuosikaudet myös Kemin Kotiseutu- ja museoyhdistyksen johtokuntaan. Kun yhdistys täytti 30 vuotta 1968, oli siihen mennessä kuusi Kemin kotiseutuaktiivia saanut Kotiseutuliiton ansiomitalin. Yksi näistä oli Lauri Keränen. 
Jos vuoden 1937 matrikkelissa Joopi Keräsellä oli ollut vain yksi harrastus, runous, niin vuoden 1954 Lehdistön matrikkelissa niitä on kolme. Kalastus ja moottoriurheilu olivat tulleet lisää. 

Eero Sauri
(joka istui vastapäätä Joopi Kerästä kesät 1955 ja 1956 ja vähän ennenkin)