Israelin-matka 1999  



 

 Sachne

 

Olin elämäni ensimmäisellä Israelin-matkalla 11-vuotiaan Minna-tyttäreni, melkein 80-vuotiaan Anni-mummon ja muun ryhmän kanssa vuonna 1999. Matkamme alkoi torstaina 21.10. ja päättyi seuraavan viikon sunnuntaina 1.10.

 

Sääolosuhteet olivat mainiot. Israelissa oli koko ajan lähes 30 astetta lämmintä, aurinko paistoi ja sikäläisten kauan odottamat sateet pysyivät ainakin meidän läsnäollessamme poissa. Ja öisin siellä paistoi sama kuu kuin mikä kotimetsänkin yllä yleensä seilailee.

 

Mieleenpainuvin muisto ei liity varsinaisesti Israelin-maahan, vaan erään siellä asuvan suomalaisnaisen kertomukseen taivaasta, jossa hän oli saanut käydä vuosia sitten kokemansa pitkähkön tajuttomuutensa aikana. Koska aihe on minulle rakas - menetimmehän pienen Tiinaleena-tyttäremme kesällä 1996 - niin tämän naisen luona käyntimme ja hänen kuulemisensa jäi kaikista eniten mieleen.

 

Taivaan paratiisissa on hänen kertomansa perusteella juuri niin ihanaa kuin olen aavistellutkin - liian ihanaa, jotta edes Tintti sieltä enää takaisin haluaisi: Siellä on vihreää ruohoa, lakastumattomia kukkia, kauniita värikkäitä perhosia, jotka tulevat kädelle ja joita voi koskettaa, sanoinkuvaamatonta kirkkautta ja värejä ja kauneutta, kullanhohtoisia polkuja, kukkia, kukkia, kukkia... Musiikkia. Ja paljon ihmisiä, myös pienenpieniä lapsia. Eikä kukaan ole raihnainen tai vanha! Siellä ovat myös abortoidut ja keskenmenon kokeneet lapset. Tallessa, ainaisesti tallessa! He kasvavat, mutta eivät koskaan tule vanhoiksi. Siellä on niin kaunista, ettei ihmisten sanavarastoista löydy sanoja, joilla sitä voisi kuvata.

 

Samassa talossa, jossa kyseisen naisen tapasimme, tapasimme myös Israelissa kauan asuneen Kalervo Syvännön, jonka leppoisa rupattelu lohdutti minua myös: Jeesus palaa todennäköisesti jo meidän elämämme aikana hakemaan omansa taivaaseen! Jälleennäkemisen hetki lähestyy siis vinhaa vauhtia, kenties vinhempaa kuin aavistammekaan. Kalervo Syväntö esitti myös erään mieleenpainuvan kysymyksen: ”Oletteko koskaan olleet kiitollisia juutalaisille siitä, että he antoivat Jeesuksen kuolla?” Niin - kuka meidän syntiemme sovittaja Jumalan edessä olisi, ellei Jeesus olisi puolestamme kuollut?

 

Ensimmäisen yön vietimme Nataniassa Välimeren rannalla sijaitsevassa hotellissa. Perjantaiaamuna uimme meren suolaisissa aalloissa, otimme aurinkoa. Väkeä oli suhteellisen vähän. Puolenpäivän maissa siirryimme bussilla Jerusalemiin. Matkan varrella pysähdyimme Jad HaShmonassa, joka on suomalaisten ylläpitämä paikka. Joimme siellä kahvit ja teimme ostoksia. Siellä oli myös pitkään Israelissa toimineen Kaarlo Syvännön ja hänen vaimonsa sekä erään vastasyntyneen lapsen haudat.

 

Lapsen hauta Jad Hashmonassa

 

 

Ylös Jerusalemiin

 

Jerusalemiin saavuimme iltapäivällä. Hotellimme sijaitsi kaupungin keskustassa. Teimme päivisin pitempiä retkiä bussilla ja iltaisin lyhyitä kävelyretkiä väkeä kuhiseville pikkukaduille. Aamiaiset ja illalliset olivat ruhtinaalliset, vähempikin olisi meikäläiselle riittänyt. Saapumispäivämme oli perjantai, joten sapatti alkoi miltei heti sinne saavuttuamme, klo 16.24. Yöllä kuului kaduilta ääniä miltei aamuun asti. Erikoista oli se, että humalaisia ei näkynyt, kuten Suomessa perjantai-iltaisin. Lauantai oli sapatti, joten kaupat olivat silloin kiinni. (Sunnuntai oli puolestaan arkipäivä.)

 

Lauantaipäivän retken nimenä oli "Jeesuksen jalanjäljissä". Olimme Vanhassa kaupungissa kokonaista neljä tuntia, muurien sisäpuolella, kuljimme ns. Via Dolorosan eli ”tuskien tien”. Matkan varrella oli monta kohdetta, väkeä tungokseen asti. Oli täysi työ seurata etummaisena kulkevan Harri-oppaamme mustaa lierihattua, jotta emme eksyisi joukosta. Tuskin muuta olisi ehtinyt nähdäkään, ellemme olisi pysähtyneet välillä kuuntelemaan Harrin selostusta ja katselemaan muutakin kuin sitä lierihattua... Retkenjohtajamme kertoi, ettei ikinä ennen hänen Jerusalem-retkillään ole ollut niin paljon ruuhkaa. Vuosituhannen vaihteen lähestyminen näkyy jo ihmispaljoutena.

 

Kävimme myös Itku- eli Länsimuurilla. Jouduimme jonottamaan sinne pääsyä, valokuvata ei saanut. Retkenjohtajamme Anja siunasi meidät kolme siinä muurin vierellä. Naiset olivat omalla puolellaan, miehet omallaan. Miesten puolella oli enemmän väkeä. Paljon hartaita juutalaisia, jotka lukivat rukouskirjojaan. Näin monta itkevää ja hartaasti rukoilevaa naista. Minäkin rukoilin. En kuitenkaan osannut kokea paikkaa kovinkaan paljon 'pyhemmäksi' kuin muitakaan paikkoja. Ja Jeesushan kuulee rukouksia muuallakin kuin Itkumuurilla.

 

Kävimme Puutarhahaudalla, oletetulla Jeesuksen haudalla. Kiveen hakattu pieni "maja" - ei monttu maassa niin kuin Suomessa. Hautakammio oli typötyhjä. Puutarhassa vietimme ehtoollista, johon myös Minna sai ensimmäistä kertaa osallistua.

 

Iltapäivällä yritimme mennä Beetlehemiin, mutta siellä oli hieman levotonta, joten bussimme kääntyi takaisin. Oppaamme kävi ulkona kysymässä poliisilta tilannetta. Hän hieroi silmiään palatessaan bussiin: ilmassa oli niin paljon kyynelkaasua. Valitettavasti Jeesuksen syntymäkaupunki jäi tarkemmin näkemättä.

 

Kuolleelta mereltä vainojen museoon

 

Sunnuntaina teimme retken Kuolleelle merelle. Jerikossa pysähdyimme, ja siellä ratsastin minäkin Minnan kanssa pienen lenkin ilmielävällä kamelilla! Elämys sekin. Kuolleessa meressä kelluminen - uidahan siinä ei voi - oli oma elämyksensä myös. Vesi tuntui jotenkin öljyiseltä. Jotkut hieroivat ihoonsa Kuolleen meren mutaa, mutta me tyydyimme hoidattamaan sillä vain varpaanvälimme. Reitin varrella tuntui näin maallikon silmään olevan vain ja ainoastaan hiekkaa ja hiekkaa, vuorten rinteitä joissa ei näkynyt ruohon tupsuakaan. Silti siellä oli tuon tuosta paimentolaisleirejä lammaslaumoineen, beduiineja. Mitä he syövät ja lampaillansa syöttävät, sitä ei pieni pääni ymmärtänyt.

 

Maanantaina teimme retken Öljyvuorelle, josta oli mahtavat näköalat Jerusalemin kaupunkiin. Kävimme myös Getsemanessa, jossa näimme kirkon ulkopuolella ikivanhoja öljypuita. Kirkko oli rakennettu paikalle, jossa Jeesus kävi rukoustaistelunsa ennen kuin hänet vangittiin. ”Isä, jos tahdot, niin ota tämä malja minulta pois.” Isä ei tahtonut, koska hän rakasti maailmaa niin paljon, että ”antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo joutuisi kadotukseen”…

 

Kävimme juutalaisten vainojen museossa, jossa näimme järkyttävän surullisia valokuvia ja muuta vainoihin liittyvää materiaalia. Käynti juutalaislasten muistolle rakennetussa "tähtitalossa" musiikkineen ja kovaäänisestä kuuluvine kuolleitten lasten nimiluetteloineen oli liikuttava kokemus.

 

Se oli ensimmäinen hieman pilvisempi ja viileämpi päivä. Illalla pakkasimme valmiiksi, sillä tiistaiaamuna sanoimme Jerusalemille näkemiin ja läksimme ajelemaan Jordanjoen vieritse kohti Tiberiasta. Jordanjoki ei ollut sitä mitä oletin, sillä vähien sateitten ja patojen vuoksi vettä ei näkynyt reitin varrella nimeksikään. Maisemat olivat tyystin erilaisia kuin kotimaassa, vuorijonoja ja kivikkoa kivikon jälkeen. Tienvierustoilla näin yllättävän paljon romua ja roskia.

 

Gennesaretin järven rannalla ja Sachnen lämpimillä altailla

 

Tiberiaassa menimme hotelliin Gennesaretinjärven rannalle. Lämmintä ja leutoa, lämpimämpää kuin Jerusalemissa. Uinnit uimme hotellin uima-altaassa ulkona, sillä Gennesaretinjärven vesi oli niin alhaalla, ettei ranta ollut parhaassa mahdollisessa kunnossa. Tosin kävin siellä kaksi kertaa salaa! Halusin välttämättä uida samassa järvessä, jossa Jeesuskin lienee uinut. Samassa Gennesaretissa, jonka päällä Jeesus käveli ja jonka aallot hän tyynnytti. Matteuksen evankeliumissa kerrotaan ankarasta myrskystä, jonka Jeesus tyynnytti: ”Hän nuhteli tuulta ja aaltoja, ja tuli aivan tyven.”

 

Keskiviikkona matkustimme Etelä-Galileaan. Päivän vietimme Sachnen lämpimissä luonnonaltaissa.

 

 Sachnen paratiisimaisemia

 

Minna oppi Anjan opastamana sukeltamaan. Videokuvista voi todeta, että alkukuvissa Minna pitelee nenästä kiinni, loppukuvissa ei enää pitelekään! Minä paistatin aurinkoa koko sydämeni halusta, ja välillä pulahdin pikkuisten kalojen pussattavaksi. Kalat tulivat heti tutustumaan, kun vain malttoi hetken aikaa paikallaan odottaa. Ensimmäinen "pusu" vähän säikäytti, sillä se osui jalkapohjaan. Parhaimmillaan jalassani oli neljä kalanpoikaa, kaksi samassa ukkovarpaassa ja loput jossain nilkan seutuvilla. Kutitti mukavasti. Tulomatkalla kävimme Nasaretin kaupungissa. Siellä hyvästelimme tutuksi ja turvalliseksi käyneen Harrimme, joka joutui hylkäämään meidät oppaanvaihdon takia.

 

Torstai oli ns. vapaapäivä, jonka vietimme hotellin uima-altailla. Aurinko meni piiloon korkean talon taa jo iltaneljän jälkeen, joten se siitä. Ilta yleensäkin tuli siellä yllättävän äkkiä. Tuskin edes tajusi, milloin hämärä oli laskeutunut ja jo hetken päästä täysi pimeys. Vapaapäivän iltana kävimme alussa mainitsemani naisen kotona, jossa vietettiin kotikokousta. Muitakin suomalaisryhmiä oli siellä mukana. Mieleenpainuva ilta kaikkinensa. Eikä vähiten sen taivaskertomuksen vuoksi.

 

Tiberias, Gennesaretin järvi

 

 

Perjantaina purjehdimme Gennesaretinjärven poikki Kapernaumiin. Laivan kapteeni nosti Suomen ja Israelin liput salkoon ja soitti kovaäänisestä Maamme-laulun. Juhlallista. Purjehduksesta saimme todistuksen, jossa lukee näin: "Gennesaretin järvestä löytyi Jeesuksen aikainen vene. Ihmiset sanovat sitä Jeesuksen veneeksi. Olet purjehtinut samanlaisella veneellä." 

 

Ajomatkaa tuona päivänä kertyi parisensataa kilometriä, bussimme kiersi mm. Golanin kukkuloilla. Kävimme Jordanin alkulähteitten lähettyvillä ja kävelimme Danin luontopolulla. Sieltä jostain Jordan alkaa pulputa, maan alta. Tuli mieleen Jeesuksen lupaus, että hänen antamansa elämänvesi tulee lähteeksi ihmisen sydämeen: "Siitä vedestä, jota minä annan, tulee sinussa lähde, joka kumpuaa ikuisen elämän vettä." (Joh. 4) Luontopolun varrella oppaamme esitteli meille ihmiskunnan ensimmäiset bikinit, viikunanlehdet! 

 

Kotimatkalle

 

Lauantai 30.10. olikin jo lähtöpäivä! Aamulla uimme ja intohimoisena auringonpalvojana otin aurinkoa miltei viimeiseen minuuttiin asti, ajomatka alkoi 12.30. Matkan varrella näimme mm. Haifan kaupungin, Jaffan, Välimeren rannalla jopa auringonlaskun, kävimme mm. Ebeneserin vanhainkodissa ja eräässä pienessä seurakunnassa. Tel Avivin lentokentällä jonotimme parisen tuntia (yllättävän vähän mielestäni, olin varautunut pahempaan), jonka jälkeen alkoi kotimatka kello 00.30 Suomen aikaa.

 

Sunnuntaiaamuna 31.10. noin viiden maissa kone tömähti Suomen kamaralle - ja helteet olivat ohi. Bussimatkan ja torkkumisen jälkeen olimme väsyneesti mutta onnellisesti kotona jo ennen puolta päivää. Mukava oli lämpimään uuninkylkeen nojata, kun ulkona ulvoi kylmä Suomen tuuli! Renne, Anniina ja Miko olivat leiponeet herkullisen tuliaistäytekakun kotiinpalaajille! Nukahdimme Minnan kanssa sohvalle kermavaahdot suupielissä.

 

Loppusanat

 

Kaikkinensa mieleenpainuva matka. Joku on sanonut, ettei Israelin-matkasta yleensäkään osaa mitään kertoa, se täytyy jokaisen kokea itse. Siltä minustakin tuntuu. Se mitä näimme ja koimme ja kuulimme ja tunsimme, on jokaiselle niin henkilökohtaista, että tuskin sitä kukaan osaa kovin hyvin sanoiksi pukea. En ainakaan minä, ensikertalainen.

 

En pysty sanomaan vastasiko matka odotuksia vai ei, koska minulla ei ollut ennakko-odotuksia. En ollut koskaan ennen käynyt ulkomailla, joten vertailukohdettakaan ei ollut. Olen todella onnellinen, että sain käydä nimenomaan siinä maassa, jonne Jeesus ihmiseksi syntyi, jossa hän ihmisen-elämänsä eli ja kuoli ja josta hän nousi taivaaseen "valmistamaan meille sijaa".

 

Henkilökohtaisesti minua kuitenkin kiinnostaa kaunista Israelin-maatakin enemmän se asuinsija ja maa, jota Jeesus on valmistamassa, kuin se maa, josta hän sinne lähti! Tosin jo Gennesaretin järvellä veneessä istuessani tunsin selittämättömän suloista liikutusta tietäessäni, että katson samoja vuorimaisemia ja samaa rantaviivaa kuin mitä meidän Jeesuksemme on aikoinaan katsonut. Talot ja asumukset ovat toiset, mutta järvi ja vuoret samat!

 

Galilean meri, Gennesaretin järvi

 

Voin sanoa, että Jeesus tuntuu jollain lailla "tutummalta" nyt, kun olen nähnyt hänen maallisia maisemiaankin omin silmin. Nasaretin kaupungissa näin nuoren pojan, josta jostain syystä tuli mieleen, että ehkäpä Jeesus on ollut hänen näköisensä pikkuisena poikana...

 

Paljon minulle jäi "pelkäksi hepreaksi" tältä matkalta. Monta oppaan selostusta meni ohi korvien, koska omat ajatukset ja mielikuvat harhailivat milloin missäkin ohikiitävissä maisemissa. Kävimme niin monessa paikassa, niin monessa kirkossa, niin monilla raunioilla, ja vaikka sun missä, että vieläkään en oikein tiedä enkä muista missä kaikkialla olen käynytkään.

 

Tästä tuli sangen sekava ja pintapuolinen kuvaus. 99 prosenttia jäi kertomatta, enkä kertoa osaa, joten tervemenoa Israeliin itsellenne! Kannattaa käydä, kannattanee varmaan käydä toistekin!

 

KAARINA 

 

PS. Tällä matkalla opin uuden laulun, josta tuli minulle hyvin rakas. Lauloimme sitä Toiviomatkalaisen laulukirjasta (n:o 86):

 

”Liekkejä on monta, valo on yksi,

hän on Jeesus Kristus.

Liekkejä on monta, valo on yksi.

Hän yhdistää meidät

 

Oksia on paljon, runko on yksi,

hän on Jeesus Kristus.

Oksia on paljon, runko on yksi.

Hän yhdistää meidät.

 

Uskovia paljon, ruumis on yksi,

yksi seurakunta.

Uskovia paljon, ruumis on yksi.

Hän yhdistää meidät.”