Ennen sotia vapaaehtoinen maanpuolustustyö oli Suomessa vireää. Suurimpia järjestöjä olivat vuonna 1918 perustettu Suojeluskuntajärjestö ja vuonna 1920 perustettu Lotta Svärd. Näiden suurten valtakunnallisten järjestöjen ohella maassa toimi reserviupseeri- ja aliupseerikerhoja, joille perustettiin 1930-luvulla myös valtakunnalliset kattojärjestöt.

Syyskuussa 1944 solmittu Moskovan rauhansopimus rajoitti merkittävästi suomalaisten yhdistymisvapautta, ja niin Suojeluskuntajärjestö kuin Lotta Svärdkin lakkautettiin syksyllä 1944 ”fasistisina järjestöinä”. Samalla muuttui väliaikaisesti myös yleinen suhtautuminen vapaaehtoiseen maanpuolustustyöhön.

Sodan jälkeisen epävarman ajanjakson, ns. vaaran vuosien, alussa hallitukseen noussut äärivasemmisto suhtautui vapaaehtoiseen maanpuolustustyöhön erittäin kielteisesti ja pyrki mm. lakkauttamaan Suomen Reserviupseeriliiton. Reservialiupseerikerhojen käytännön toiminta oli päättynyt talvisodan syttyessä, ja sodan jälkeisessä epävarmassa tilanteessa toimintaa ei myöskään käynnistetty uudelleen. Jotkin yhdistykset jopa pyrkivät hävittämään todisteet aiemmastakin toiminnastaan ja tuhosivat neuvostomiehityksen pelossa yhdistysten arkistoja.

Vuoden 1948 eduskuntavaaleissa äärivasemmisto menetti neljänneksen eduskuntapaikoistaan ja jäi oppositioon. Hallitus muodostettiin SDP:n Karl-August Fagerholmin johdolla. Uuden hallituksen myötä maan sisäpoliittinen tilanne normalisoitui ja äärivasemmiston (käytännössä siis kommunistien) vaikutusvalta kaventui erittäin merkittävästi.

Uusi yhteiskunnallinen tilanne helpotti myös vapaaehtoisen maanpuolustustyön asemaa, ja maanpuolustusharrastus alkoi viritä uudelleen. Pian vuoden 1948 vaalien jälkeen alettiinkin perustaa niin uusia reservinupseeri- kuin reservinaliupseerikerhojakin ja niiden naisyhdistyksiä. >>