Catullus

 

 

 

 

GAIUS VALERIUS CATULLUS

 

 

KAIKKI RUNOUS

 

 

SUOMENTANUT JUKKA KEMPPINEN

 

Werner Söderström osakeyhtiö Porvoo - Helsinki - Juva

Toinen painos

ISBN 951-0-15495-4 WSOY:n graafiset laitokset Juva 1990

 

 

 

 

CATULLUS

Kenelle omistan uuden siron kirjani 1

Lesbian varpunen! 10 II

Joka rakastat kauneutta verhoa patsaat III 12

Purteni näette tässä, vieraat ja ystävät IV 15

Lesbia, elä minun kanssani V 16

Flavius, naisesi taitaa olla pahan näköinen VI 17

Että muka montako suukkoa riittäisi VII 18

Luovu Catullus, olet lopussa VIII 20

Veranus! Ystävistäni ensimmäinen IX 21

Vetelehdin Forumilla X 23

Furius, Aurelius, Catulluksen kumppanit M 25

Asinius Marrucinus, silmän välttäessä MI 26

Tule ylihuomenna meille syömään, Fabullus MII 27

Ellen sinua rakastaisi, suloinen Calvus."NW 28

Lahjoitan sinulle omani ja rakkaani, Aurelius XV 29

Täyshomot Aurelius ja Furius XVI 30

Oi kotikaupunki Verona, silta XVII 32

Omistan, pyhitän tämän lehdon sinulle XVIII 33

Aurelius on nälänhädän isä  34

Tiedäthän, Varus, että Sufienius )Ml 36

Ystävä Furius, jolla ei ole rahaa eikä orjia II

Juventuksen suvun vihanta vesa XXIV

Homopoika Thalluksen liha on löysempää XXV

Furius, taloasi ei kaada kuiva etelän tuuli =

Kaada poika vanhaa Falernon viiniä =I

Pison alaiset ovat surkeaa sakkia X>MII

Kuka kestää katsella XKIX

Alfenus kiittämätön, rikot ystävän uskollisuutta XXX

Sirmio, saarten kaunein XXM

Kulta Ipsitilla, käskisit käymään I

Vibennius & poika, kuuluisat kylpylävarkaat XXMII

Liikkuen loistavan huolenpidon alla XXMY

Kirje, kerro lemmenlyyrikko Caeciliukselle XXXV

Volusiuksen liuskat paskapapereita XXXVI

Yhdeksäs pilari kaksoisjumalien temppelistä XXXVII

Tuskaisuus, inho ja tyhjyys )ODMII

Egnatius väläyttää hymyn aina XXMX

Kai sinut hulluus ajoi, Ravidius )M

Pitkänenäinen formialaisten huora XLI

Rientäkää apuun, kaikki XLII

Terve, oi tyttö! XLIII

Maapaikkani on Sabiniaa tai Tiburia XLIV

Kevät tuo takaisin pehmeän lämmön NLVI

Porcius ja Socration NLVII

jos saisin suudella silmiesi hunajaa 1<LVIII67

Vertaisin jumalaan miestä LI 68

Miksi, Catullus, roikut elämässä LII 69

Voi, CaIvus, että nauroin LIII 70

Oli muuten, Cato, hullu juttu LVI 71

Caesar ja Mamurra LVII 72

Lesbia, minun Lesblani, oma Lesbia LVIII 73

Äiti leijonako sinut synnytti LX 74

Nopealla purrella syvien vetten ylitse Attis LII 79

Pelionin huipulla kasvoivat muinaisuudessa LMX 95

Marcus Tullius Cicero LIX 96

Lesbia sanoo naivansa minut LXX 97

Jos kuka on saanut kärsiä LXXI 98

Kerran sanoit, Lesbia LXXII 99

Lakkaisit toivomasta ihmisiltä hyvää LXIII 100

Gallius sai kuunnella setänsä mutinaa LXXIV 101

Sellaiseksi on mielesi mennyt, Lesbia LXXV 102

Jos ihmisen on sallittu muistaa LXXVI 104

Rufus, ystävänä LXXVII 105

Galluksen veljellä on sävähdyttävä vaimo LXXVIII 106

Lesbius olet kaunis ja mikä ettet olisi LXXIX 107

Mistä muuten, Gellius, johtuu LXXX 108

Minä vihaan ja rakastan LXXXV 109

Piittaamattomuuteni hyvinvoinnistasi XCIII 110

Kenraali Mamurra sikailee XCIV 111

Ystäväni Cinnan Smyrna XCV 112

Kentillä kuolematonten se tiedetään XCVII 113

Sinuun ja suuhusi muuten Vectius XCVIII 114

Varastin sinulta suudelman XCIX 115

Caelius ja Aufllenus C 116

Veljeni, tulin maitten ja merien takaa CI 117

Maksa, Silo, takaisin ne kymmenen CIII 118

Älä luule että puhun pahaa Lesbiasta CIV 119

Valtava ilo saada se mitä toivoi CVII 120

Jos tultaisiin siihen tulokseen CVIII 121

Aufilena, ystävä pitää sen minkä lupaa CX 122

Suloiseni, elämäni, ehdotat rakkautta CIX 123

Kun Pompeius Magnus istui ensi kauttaan CMII

 

 

 

Kenelle omistan uuden siron kirjani,

hohkakivellä sileäksi kiillotetun?

Sinulle, Cornelius. Sinä pidit pilojani

jonkin arvoisina jo kauan sitten,

kun otit kirjoittaaksesi

ainoana Italiassa maailman historian,

ja millaisen historian! ja millainen työ!

 

Ota tämä kirja omaksesi

sarvineen ja hampaineen

ja kestäköön se, oi Muusa,

sata vuotta ja tulevat päivät.

 

 

 

Lesbian varpunen!

Lesbian leikkitoveri!

Vuoroon hänen sylissään,

vuoroon hänen rinnoillaan,

kun Catulluksen halu löi kipinää.

Lintu tiesi jotain, leikin,

unohtumatonta

lohtua kyltymykseen,

kun rakkaus laskeutui mailleen.

Sinun täytyy näykkiä Lesbian sormia.

Sinun täytyy nipistää niitä kipeästi.

Jos minä voisin leikkiä Lesbian kanssa varpusena,

suruni saisi siivet

ja elämä helpottuisi

kuin tyttö joka helpottuu neitsyydestään,

kun kultainen omena nopeasti avaa

liian kauan solmittuna olleen vyön.

 

 

 

Joka rakastat kauneutta

verhoa patsaat

verhoa Venus

ja pienet cupidot.

Lesbian leikkitoveri

Lesbian varpunen on kuollut

on kuollut

rakkaampi kuin silmät

suloisempi kuin hunaja

sitäkin läheisempi kuin äidille tytär

sylissä ja rinnoilla

olkapäältä olkapäälle

visertäen taukoamatta

Lesbialle vain.

 

... nyt suistunut yksin

pimeään josta ei palata.

Alisen maailman pahat varjot

nielaisevat kaiken mikä olisi kaunista.

 

Tarpeeton teko! Pikkuinen lintu!

Sulkekaa varjot varpusen ympäri

 

 

ja turposivat tyttöni himmenneet silmät

joissa kyyneleet punertavat.

 

 

 

 

Purteni näette tässä,

                                                                 vieraat ja ystävät.

Se osaa puhua,

                                                                 jos osaatte kysyä.

Se tietää olleensa

                                                                 puista nopein

purjeen saattamista

                                                                 airon  ajamista.

Siitä ovat selvillä

                                                                 Kykladien saaret

Adrian rannikko

                                                                 kuuluisa Rhodos

peljättävä Bospori

                                                                 arvaamaton Pontos

jossa se ennen

                                                                 purreksi tulemistaan

seisoi lehtien metsässä

                                                                 Paflagonian huipulla

missä lehvät kuiskivat

                                                                 toisilleen suhinaa

kaupunki ja maakunta

                                                                 vihreinä puista.

Purteni puhuu

                                                                 että te tiedätte sen

miten se seisoi

                                                                 suurella harjanteella

sataman takana.

 

Kerran airot

                                                                 kastettiin veteen

antauduttiin merelle

                                                                 arvaamattomalle.

Pursi kiidätti omistajaansa,

tuli tuulta oikealta

tai vaikka vasemmalta

                                                                 tai jumala lähetti

täysipuolisen tuulen.

                                                                 Purteni puolesta

ei luettu rantajumalille

                                                                 ensimmäistäkään rukousta

sen nelistäessä

                                                                 Mustaltamereltä tänne

Gardajärven kirkkaisiin vesiin.

 

Nyt tämä on mennyttä ja ohi.

Nyt purrelle kertyy hiljaista ikää,

lepoa, rauhaa.

 

 

Olen omistanut sen Kastorille

ja hänen veljelleen,

joka on kaksonen.

 

 

Lesbia, elä minun kanssani

ja rakasta sillä lailla.

Nauretaan yhdessä

hapannaamojen viisauksille.

Tämä mennyt aurinko

nousee mailleen taas.

Kun meiltä aurinko menee,

tulee yö ja

loputon uni.

Suutele tuhat kertaa

ja sata vielä

ja sitten tuhat

ja monta sataa tuhatta

että menevät laskut sekaisin

suukkojen kanssa.

Ei niitä laske

kukaan kateellinen,

suloisia suukkoja

sinun ja minun

ja minun ja sinun

jotka olemme antaneet.

 

 

Flavius, naisesi taitaa olla pahan näköinen,

                      sillä muuten olisit tehnyt hänestä

                                                                 suuren numeron.

Olet tainnut iskeä tosi pahan huoran,

                      kun et kehtaa kertoa minullekaan.

Yksin et nimittäin öitäsi makaa.

                      Sen näkee peitteestä, haistaa

manteliöljystä, Syyrian seppeleistä.

                      Tyyny on puhki monesta kohtaa,

sänkysi natisee romahtamaisillaan.

                      Turhaan sinä piilottelet huoraamistasi.

Ei kukaan tule muuten vain

                      noin puhki naidun näköiseksi.

Niin että tunnusta

                      hyvät ja pahat.

Kerro minulle, niin minä

                      lennätän teidät taivaalle säeparina!

 

 

Että muka montako

suukkoa riittäisi

että muka riittäisi

paremmin kuin hyvin?

Niin monta kuin on

erämaassa hiekanjyvää

Libyasta Kyreneen,

Ammonin oraakkelin luota

vanhan Battuksen haudalle,

tai niin monta

kuin erotat nyt tähtiä

yön kuunnellessa

yön katsellessa

varastettua rakkauttamme.

Niin monta suukkoa

siis muka riittää

enemmän kuin hyvin

hurjalle miehelle.

Niitä eivät laske

utellaat silmät.

Niitä eivät lue

panettelevat kielet.

 

 

 

Luovu Catullus, olet lopussa,

                                                                 katkaise siteet.

Kerran paistoivat kirkkaat auringot ja

                                                                 seurasit tyttöä jos vaikka minne

ja rakastit niin että ketään toista ei.

 

Se oli rakkauden kuolemattomuuden aika,

                                                                 sinun himosi, hänen halunsa.

Kirkkaat auringot paistoivat meille.

 

Nyt nainen ei halua. Ota ja usko.

                                                                 Ei sinusta ole

kangastuksia kahlehtimaan.

Loppu mikä loppu. Menneisyys on kova.

                                                                 Ei enää Lesbia. Catullus ei tahdo.

Ei tunne ikävää. Ei kaipaa sinua.

                                                                 Täällä on kylmä. Mitä vikiset nainen?

Mitä tuo tuollainen elämä on?

                                                                 Kuka nyt käy luonasi?

Kenelle olet kaunis?

                                                                 Kenen kanssa suutelet?

Ketä nyt rakastat?

                                                                 Kenen huulia puret?

 

Catullus on kääntynyt menneisyyttä vastaan.

 

 

 

Veranus!

Ystävistäni ensimmäinen,

ensimmäisempi

kuin kolmesataa tuhatta!

Olet siis palannut

nuoruutesi taloon

veljiesi vierelle

vanhan äitisi ääreen.

Tätä parempaa tietoa

ei olisi voinut tulla.

Näen sinut ennallasi.

Kuuntelen tarinoitasi

Espanjan pihoilta

asioita, ihmisiä.

Niin kuin aina ennen

sinulle tulee kaikkea mieleen.

Tartun sinua kaulasta.

Painan suuni suullesi.

Olen kai onnellisin

tuntemani mies.

 

 

 

Vetelehdin Forumilla, kun ystäväni Varus

käski minua katsomaan uusinta naistaan,

joka ei vaikuttanut ensi näkemältä

vallan mahdottomalta eikä luotaantyöntävältä.

 

Rupesimme puhumaan niitä näitä,

Bithynian kuulumisia, tulevaisuuden näkymiä.

Nainen halusi tietää, miten siellä iskee rahoiksi.

Vastasin niin kuin asia oli, ettei preetori

eivätkä hänen alaisensa pääse siellä

juuri lihomaan, varsinkaan kun

preetori viis veisaa alaisistaan.

 

"Mutta", he sanoivat, "saa sieltä ainakin

kantotuoliorjia. Tiettävästi niitä hankitaan Roomaan

juuri siltä seudulta." Minä tahdoin tehdä

tyttöön vaikutuksen. Sanoin: "Minulla ei mennyt

                                                                                       hullummin,

vaikka satuin joutumaan niin pahaan provinssiin.

Onnistuin hankkimaan kahdeksan kantotuoliorjaa."

 

Todellisuudessa niitä ei ollut ensimmäistäkään,

ei yhtä ojaa, joka olisi jaksanut kantaa

vanhan sänkyrämän katkennutta jalkaa.

 

 

 

 

Tyttö möläytti: "Rakas Catullus, lainaisitko minulle

kantotuolioliasi. Minun pitäisi mennä Serapiksen

                                                                                                             temppeliin."

 

"Anteeksi", sanoin, "tuli puhuttua niistä orjista

muunnettua totuutta. Eivät ne ole minun orjiani,

vaan ystäväni Gaius Cinnan. Hän osti orjat

omaan käyttöönsä ja minulle on sama,

ovatko ne minun vai sattumalta hänen.

 

Minä saan käyttää niitä tekemättä tiliä.

Sinä taas olet varsinainen kiusankappale,

kun tässä saa vahtia kieltään kuin orjaa."

 

 

 

Furius, Aurelius, Catulluksen kumppanit!

Jos kerran joutuisin äärimmäiseen Intiaan,

jossa lyö rantaan

                                                                 valtava meri,

osakseni koituisi arabien pehmeys,

minua kohti kiitäisivät parthialaisten nuolet;

jos suistun suistoon

seitsenkielisen Niilin,

tai käyn kiipeämään korkeita Alppeja

kuin hyväkin Caesar Gallien Reinille;

jos joudun näkemään

perimmäiset britannit -

kaikissa tilanteissa, joita

kohtalo pitää varalla,

ette kai te koskaan jättäisi minua?

Viekää Lesbialle ikävä viesti.

Eläköön ja viihtyköön huorimusten kanssa,

joita on kerralla kolmesataa,

joita hän silti ei rakasta yhtään,

vaan imee heistä nesteet pellolle.

 

Ja ettei hän muistaisi

mennyttä tunnetta,

sillä se putosi

hänen tahdostaan,

putosi kuin kukka,

laitimmainen kukka,

jonka viikate viilsi.

 

 

 

Asinius Marrucinus, silmän välttäessä

varastat suuliinoja pidoissa pöydästä,

kun toiset nauravat viinin juhlaa.

 

Tämäkö on sinun käsityksesi huumorista?

Siinä sinä erehdyt, senkin haaska.

 

Tekosi osoittaa vain huonoa luonnetta.

Kysy Polliolta. Hän on veljesi

ja valmis hyvittämään vahingon,

valmis korvaamaan tekosi viimeisen päälle.

Hänellä on ymmärrystä ja hengen korkeutta.

 

Eli hommaa se liina takaisin ja äkkiä

tai täältä pesee kolmesataa pilkkasäettä.

Mitä minä piittaisin mokomasta tilkusta,

mutta se on muisto oikeilta ystäviltä.

Fabullus ja Veranus lähettivät liinat

lahjaksi Espanjasta. Miten en

rakastaisi niitä kuten Fabullusta ja Veranusta?

 

 

 

Tule ylihuomenna

meille syömään Fabullus,

jos onni antaa.

ja me syömme hyvin, ystävä!

Toisitko tullessasi ruuan ja juomat

ja kauniin tytön, joka on halukas,

ja iloa ja naurua.

 

Minä Catullus istun isäntänä.

Nauramme pöydässä,

kun vain tuot viiniä ja kun tuot ruokaa

niin paljon kuin jaksat kantaa.

Catulluksen kukkarossa on hämähäkillä pesä.

 

On minulla vierasvaraa

suloista, hurmaavaa.

Saat tuoksun jonka tyttöni sai

Venukselta, Cupidolta.

Sen saat Fabullus,

ja silloin pyydät jumalilta,

että et olisi

kuin suuri nenä!

 

 

 

Ellen sinua rakastaisi, suloinen CaIvus,

ellen sinua rakastaisi enemmän kuin silmiäni,

suuttuisin lahjakirjaasi niin kuin Vatiniukseen.

 

Mitä olen tehnyt? Mitä olen sanonut,

kun rankaiset minua tällaisilla lyyrikoilla?

Nakertakoon rutto klienttisi, joka

on toimittanut sinulle tällaista roskaa.

 

Minusta tuntuu, että tämän kirjan takana

voisi olla Sulla, runotaidon opettaja.

Silloin ei ole aihetta olla sinulle pahana.

Tyrkytät vain kaveriasi ja teet siinä parhaasi.

Kirja on hyvin valmistettu ja sen sisältö on roskaa.

 

Miten sait päähäsi lähettää kirjan juhlapyhiksi?

Et sinä tästä näin vähällä pääse.

Kukonlaulun aikaan olen kirjakaupassa

ja pengon esiin Caesiuksen, Aquiniuksen, Suffenuksen

ja kaikki muut myrkylliset tekeleet.

Lähetän ne sinulle. Maksan velkani korkojen kanssa.

 

Katoa täältä. Tauti syököön kirjantuojan jalat.

Sukupolven syöpäläinen. Hävettävä lyyrikko.

 

 

 

Lahjoitan sinulle omani ja rakkaani, Aurelius.

Yksi ujo pyyntö: jos olet koskaan rakastanut poikaa,

jonka nuoruudelle osaat antaa arvon,

varjele tätä!

 

En tarkoita tässä jokapäiväisiä suhteita,

ihmisiä jotka tungeksivat toistensa kimpussa.

Minä pelkään sinua

                                            ja pahaa siitintäsi,

                                            nuorison uhkaa ja turmelusta.

Runkkaa sinä ilkeää kaluasi missä,

miten paljon haluat,

milloin tulee tilaisuus, vieraissa,

mutta säästä tämä poika siltä...

Pyydän tätä nöyrästi. Mutta jos kiimasi vimma

ohjaa sinut ja kyrpäsi

                                            Catulluksen pojan luo,

niin pidä mielessäsi huoripukin kohtalo.

Taivut kaksinkerroin, kurja.

Syömäsi retikka ja sulamaton kala

syöksyvät ruumiisi pakoaukoista ulos!

 

 

 

 

Täyshomot Aurelius ja Furius,

puhkaiskaa perseenne niin että tuntuu.

Kuvittelette minua säkeitteni kaltaiseksi,

                                            jotka ovat rivoja,

                                            joista puuttuu häpy...

Oikea runoilija on tavallansa siveä,

vaikkei se välttämättä näy hänen runoistaan.

                                            Ne ovat joskus ruokottomia,

                                            säädyllisyyttä vailla

ja voivat vielä innostaa hillittömyyteen,

mutta eivät poikia, vaan miehiä,

joiden takkuiset takamukset

                                            eivät vähästä hetkahda.

 

Olette lukeneet tuhannesta suukostani

ja aavistelleet minussa naismaisuutta.

Olette väärässä, täyshomot Aurelius ja Furius,

puhkaiskaa perseenne niin että tuntuu.

 

 

 

Oi kotikaupunki Verona, silta

jolla tanssitaan! Vanhan pienen sillan

arkut uhkaavat vajota liejuun,

 

ja te puhutte parannustöistä.

 

Tehkää uusi silta. Viettäkää

vaikka minkälaisia menoja,

ja minä saan nauraa, veronalaiset.

Siellä on eräs kansalainen, joka saisi pudota

vanhalta sillalta naamalleen liejuun

pahimpaan kohtaan, jossa muta kuplii

ja löyhkää syvältä.

 

Hän on täydellinen typerys, ymmärryksessä yhtä

kaksivuotiaan kanssa, joka tuutii isän sylissä.

 

Hänen vaimonsa on nuori ja kukoistaa kuin kevät,

ihana nähdä kuin sävähtävä kauris,

ja tyttö saa pelehtiä mielensä mukaan,

vaikka häntä pitäisi varjella kuin kypsiä rypäleitä.

 

Aviomies ei pane tikkua ristiin,

vaan makaa ja möllöttää pökkelönä,

ei tiedä mitään, ei tunne eikä näe.

 

Hänen tyhmyytenså on sitä luokkaa,

ettei hän tiedä, onko hän oikein hengissäkään.

 

Hänet olisi työnnettävä perusparannustyönä

sillalta jokeen. Siinä olisi

kaksi vetelää vastakkain. Saisimme tietää,

heräisikö hän silloinkaan horroksestaan,

vai takertuisiko tahmea mieli tahmeaan liejuun

niin kuin kavio takertuu pehmeään saveen.

 

 

 

Omistan, pyhitän tämän lehdon sinulle,

Siittimen jumala,

                      jonka koto ja metsämaat ovat Lampsacuksessa;

siellä, Hellespontoksen rannikkokaupungeissa

sinua palvotaan suurimmin.

Siellä rannat ovat ostereista rikkaat!

 

 

 

Aurelius on nälänhädän isä,

on ollut, on ja oleva on.

 

Haluat himotella Juventuksen kanssa.

Hän kuuluu minulle. Sinä pidät peliäsi

salaa ja julkisesti Juventuksen kanssa.

Et jätä ainuttakaan konstia kokeilematta.

Turhaan. Puno juoniasi, jätkä.

Niistän sinulta nenän.

Ellet olisi nälässä,

en puhuisi mitään.

Nyt käy luonnolle nimenomaan se,

että poikakin saa pitää vesipaastoa.

 

Lopeta hyvällä niin kauan kuin voit,

tai lopetat pahalla, perse kainalossa.

 

 

 

Tiedäthän, Varus, että Suffenius,

joka on kuuluisa hienostuneisuudestaan

ja maailmanmiehen maineessa,

on runoilija myös.

Hän kirjoittaa kyynäräkaupalla,

ei raaputetulle pergamentille,

vaan uudelle ja juhlalliselle,

jossa on virallinen leima

ja viivoitus,

punaiset päätynauhat, punaiset kannet,

kulmat hiottu

hienolla kivellä.

Mutta avaa kirja ja

Suffenius,

kuuluisa kestivieras

katoaa kyydistä.

Vuohipaimen,

maalainen tollo

tuijottaa meitä

kummasti muuttuneena.

Mitäpä tästä ajatella?

Henkevyyden halu

muuttuu Muusan kosketuksesta

takelteluksi.

ja tämä on hänestä suurinta:

kuvitella itsensä

runoilijan rooliin.

Kuka ei olisi tavallaan

tällainen Suffenius?

jokaisella on sokea kohta.

Emme näe säkkiä,

joka killuu selässä.

 

 

Ystävä Furius,

jolla ei ole rahaa eikä orjia,

ei sontakärpäsiä komerossa,

ei hämähäkkejä,

ei kotilieden lämmittävää valkeaa,

vaan anoppi ja isä,

joiden vahvat hampaat

tekevät selvää mistä tahansa:

kengistä ja nauloista.

Ylistä onneasi –

isäsi, hänen luiseva puolisonsa,

sinä itse, teidän terveydessänne ei ole vikaa.

Ruuansulatus pelaa.

Ette pelkää tulta, vettä, varkaita,

varakkaan ihmisen

keskeisiä pelkoja.

(Kuka teiltä varastaisi?)

Luunne ovat paahtaneet

kosteuden puutteessa

helle, nälkä, pakkanen.

Mitä vielä tahtoisitte?

Hiki, räkä, sylki

ovat vieraita teille.

Tässä lyö puhtaus puhtaudelle kättä.

Takapuoli toimii

kuin suolasirotin, 

kokonaista kymmenen kertaa vuodessa

tuottaa kuin kiviä

tai pieniä herneitä.

Niitä jos leipoo sormiensa välissä,

ei ole pelkoa, että haju tarttuu.

Olet onnen poika Furius,

sitä älä unohda.

Kun olet saarnassa minulta 

ne sata sestertiusta,

unohda ne.

Sinulla on nytkin

enemmän kuin tarpeeksi, -

jos ymmärrät yskän.

 

 

 

Juventuksen suvun vihanta vesa,

entisiä ja tulevia etevämpi!

Että menitkin lainaamaan rahaa

tuolle ihmiselle,

jolla ei ole orjia eikä varallisuutta.

"Onhan hän kunnian mies", sinä intät.

Onhan?

Kunnian miehellä ei ole orjia eikä varallisuutta.

Väitä vastaan tai osoita tämä vääräksi.

Hänellä nimittäin ei ole orjia eikä varallisuutta.

 

 

 

Homopoika Thalluksen

liha on löysempää

kuin jäniksen nahka

kuin korvannipukka.

Vanhan herran siitin kasvaa jo seittiä

ja vielä hän on ahne

kuin talven rajumyrsky

jota satamissa ihmetellään

monttu auki.

 

Minä tahdon takaisin

espanjalaisen huivin!

Bithyniasta tuomani kangaskääröt

jotka olet ominut

joita sinä näyttelet,

naurettavaa kyllä,

muka perittyinä.

Irrota näppisi tavaroistani

tai lihavat reitesi

ja paksut sormesi

kantavat kohta soimuruoskan

ikäviä merkkejä

ja sinä olet, tahdoit tai et,

kuin mitätön pursi mielettömällä merellä.

 

 

Furius, taloasi ei kaada kuiva etelän tuuli,

ei länsituuli

ei pohjoinen puhuri

koillisen katkerilta, kuivilta mailta.

Sen kaatavat kiinnitykset:

1500 sestertiusta.

Siinä sitä on tuulta ja tuhoa.

 

 

 

Kaada poika vanhaa Falernon viiniä,

mutta kaada raakana.

Humalaisten jumala

on kännissä kuin kärpänen.

Sekoittamaton vesi

on raakalaisten juoma.

Täällä hallitsee

sekoittamaton jumala.

 

 

 

 

Pison alaiset ovat surkeaa sakkia,

vaikka onhan tyhjää reppua näppärä kantaa.

 

Arvoisa Veranius ja parahin Fabullus,

miten teidän kävi? Koituiko Pison hyväkkäästä

kuin kylmää ja puutetta?

Saitteko kirjoihinne vaatimatontakaan voittoa

vai menikö pakkasen puolelle, kuten minulla?

 

Kun Memmius oli preetori, sain perseelleni,

ja perseeseeni. Kai teille kävi Pison porukassa

yhtä karvaisesti? Rooman poikien kohtalo

on roomalainen kulli. Teidän tapauksessanne

se oli ylhäinen.

 

Kiroukset teille kaikilta jumalilta, te

Remuksen ja Romuluksen nimiin tulleet tahrat.

 

 

 

Kuka kestää katsella, kuka kärsii enää

Mamurran röyhkeyttä, ahneutta, pelihimoa?

Hän on pannut taskuunsa Gallian aarteet,

hän on käynyt putsaamassa Britanniankin.

Haureellinen Caesar, sinä sallit tällaisen?

 

Ja nyt tämä ahne ja ylpeä ihminen

juoksee sänkykamareissa kuin parempikin Adonis,

kuin kyyhkyläinen.

Haureellinen Caesar, sinä sallit tällaisen?

 

Tämänkö takia, harvinainen kenraali,

matkasit maailman läntisimpään saareen?

Nyt puhki naitu kenraali Mamurra

syö kaksi-kolmekymmentä miljoonaa sestertiusta.

Vieläkö sallivuus sallii tätä enemmän?

Eikö tämä riittäisi himoon ja ahneuteen?

 

Ensin hän hävitti isänsä perinnön,

seuraavaksi meni Pontoksesta tuotu saalis,

sitten hän teki selvän Iberian virtojen kullasta.

Hän on gallien kauhu. Häntä pelkää Britannia.

 

Miksi, Caesar, suojelet tällaista tyyppiä,

joka on etevä vain hävittämään varoja?

Tätäkö varten te, kaupunkimme korkeimmat,

käänsitte ylösalaisin meidän maailmamme?

 

 

 

 

Alfenus kiittämätön,

rikot ystävän uskollisuutta

etkä kai tunne lainkaan sääliä minua kohtaan,

koska et emmi hylätä, pettää, jättää?

Ovatko tuollaiset teot taivaisten mieleen?

Sinä et välitä. jään yksin onnettomuuteni kanssa.

Keneen voi luottaa, kehen uskoa?

Sait minut siirtämään sieluni itsellesi,

antautumaan rakkaudelle, luottamaan tunteen lujuuteen.

Nyt vedät itsesi pois, nyt sinä päästät

puheet ja teot tuuliin ja pilviin.

Itse voit unohtaa. jumalat eivät unohda.

Tule se päivä, että kaikki palaa mieleesi.

 

 

 

Sirmio, saarten kaunein.

Sirmio, saarten silmä

ja heleät niemet

lempeissä vesissä

suurissa vesissä.

 

Ilo palata terveenä, terävänä Thyniasta,

Bithyniasta.

Rakastavan silmällä on loistosi vaikea tajuta.

Ei ajatusta onnellisempaa

kuin liuottaa

huolista mieli

rasituksista raajat

asettua alttiiksi omalle vuoteelleen

oman katon alla.

Sen muisto asui rinnassa kauan, kauan.

 

Jo yksi tuokio tekee hyväksi kaiken.

Sirmio, naisen suloisuudella

iloisesti toistat

Gardajärven liplattavan hyrskeen

ja nauru soi Catulluksen talossa

iskien loistavan kaiun.

 

 

 

Kulta Ipsitilla,

käskisit käymään,

iloni ja aarteeni ja rikkauteni.

Sitten kun tulen,

jätä ovi rakoselle

äläkä saa päähäsi

juosta kaupungille.

Odota huoneessa

yhdeksää yhdyntää

peräjälkeen taukoamatta.

Taidankin lähteä tästä liikkeelle heti.

On vittumaista makailla,

kun kyrpä seisoo kuin mikäkin tanko.

 

 

 

Vibennius & poika, kuuluisat

kylpylävarkaat.

Isän pitkäkyntisyys tunnetaan

ja pojan kyltymättömyys.

Miksette muuta jonnekin syrjäiselle seudulle?

Kaikki tuntevat täällä isän näpistelyt

eikä poika tienaa karvaisella perseellään

enää kolikkoakaan.

 

 

 

Liikkuen loistavan huolenpidon alla

kunnian miehet ja naiset kulkevat

tykkänään Dianan lapsina.

Tyttäret laulavat.

 

Latonan tytär, Olympuksen suvusta suurin

syntyi äidistä oliivin alle

Delian kunnailla.

 

Hänen on solien elämä,

vihreitten kunnaitten,

salattujen niittyjen

puheliaan puron.

 

Synnyttajat voihkivat

risteysten jumalaa,

pelkäävät kuuta ja

pettävää valoa.

 

Kuukautiskiertosi

määrää meidän vuotemme,

täyttää maamiehen aitan

kypsällä viljalla.

 

Ole siunattu kaikilla nimilläsi, Diana!

Kaikissa hahmoissasi, kaikissa käänteissäsi.

Rooman kansan keskuuteen muinaisista ajoista

kilpenä katsot.

 

LI

Vertaisin jumalaan miestä

tai, jos kohtalo sallii, jumalaa korkeampaan,

kun hän vierelläsi istuen näkee katseesi,

kuulee naurusi,

suloisen naurusi,

joka pehmeästi tappaa.

Kun näen sinut, Lesbia, ei muuta jää

 

* * *

 

Kieleni kangistuu, polveni pettävät,

liekkini lepattaa, korvissa jyskyttää iso ääni.

Silmiini syttyy pimeys yön.

 

Tuo keveys, Catullus, on turmiosi.

Riemuiten kierit aineettomassa unessa.

Jo muinoin kuninkaat ja kaupungit hautautuivat

siihen syliin.

 

 

 

 

Miksi, Catullus, roikut elämässä?

Tuomarina väärin vannoo läskipää Nonius.

Konsuliksi juntattiin väkisin Vatinius.

Miksi, Catullus, roikut elämässä?

 

 

 

Voi, Calvus, että nauroin. Että nauroin tänään,

kun oikeussalin tungoksessa joku kuultuaan

tosi loistavan yhteenvedon

Vatiniuksen jutusta kohotti kätensä

kaikin puolin ällistyneenä ja huusi ääneen:

»On pieni mies mutta iso mulkku!»

Voi, CaIvus, että nauroin. Voi, että minä nauroin.

 

 

 

Oli muuten, Cato, hullu juttu,

juuri omiaan vetoamaan sinun huumorintajuusi.

Naurat kuten pidät Catulluksesta, Cato.

Tapaus oli kerrassaan hullunkurinen.

Tapasin pojan työntymästä tyttöön

ja seivästin hänet takaa kangellani, joka ei,

kautta Venuksen, ainakaan hävennyt

hänen omansa rinnalla.

 

 

 

Caesar ja Mamurra!

Lyömättömän röyhkeä homopoikien pari.

Molemmilla vikana sama tahra.

Toinen on Formiasta.

                                            Toinen on Kaupungista.

Sitä tahraa ei puhdista paraskaan aine.

Kaksoistauti Taivaan Kaksosilla,

jotka ovat perehtyneet vuoteen salaisuuksiin

ja kilpailevat keskenään

                                            hurjapäisessä haureudessa,

lemmekkäät kiimakumppanit.

Siinä on meillä lyömätön pari.

 

 

 

 

Lesbia, minun Lesbiani, oma Lesbia,

sama jota Catullus rakasti ennen

enemmän kuin silmiään ja omaisiaan,

ottaa takapihoilla ja syrjäkujilla nyt

kansan urhokkailta pojilta suihin.

 

 

 

 

Äiti leijonako sinut synnytti Libyassa vai karjuva Skylla sinut työnsi

                                                                 iljettävistä nivuksistaan,

kun olet kasvanut noin kovaksi ja

                                                                 mustamieliseksi?

Vaikka rukoilen sinua tosissani ja sanon

                                                                 että hätäni on nyt ankara,

sinä ummistat mielesi. Sinulla ei ole sydäntä.

 

Kirje, kerro lemmenlyyrikko

Caeciliukselle, että häntä odotetaan

tänne Veronaan. Hän saa nyt jättää

Comojärven rannat. Käsittelemme täällä

erään yhteisen ystävän kirjallista hanketta.

Caecilius tekee viisaasti, jos tulee päätä pahkaa,

vaikka hänen vaalea tyttöystävänsä

pyytäisi tuhat kertaa häntä jäämään.

Sikäli kuin tiedän, tyttö on hulluna.

Hän on lukenut Caeciliuksen

tekstin kuningatar Kybelestä ja saanut sisäänsä

sammumattoman tulen. Pyydän anteeksi,

kirjallinen neito! Caeciliuksen teksti

Suuresta Äidistä viettelee puolitekoisenakin.

 

 

Volusiuksen liuskat

paskapapereita

joilla tyttöni pyyhkii

parit valansa

Pyhälle Venukselle

Pyhälle Cupidolle.

 

Näet että jos suhteemme

palaisi ennalleen

lakkaisin sepittämästä

pirullisia säkeitäni

ja hän taas uhraisi

rammalle jumalalle

huonoimman lyyrikon

hienoimman tekstin

joka poltettaisiin

kehnoilla puilla.

Tämän tyttö lupasi

kai jumalien huviksi.

 

Nyt siis sinä

jonka kantoi

sininen meri

joka rakastat Idaliumia

Anconan seutua

Urion avointa maata

Kyproksen Golgosta

Afroditen maita,

ruokojen saartamaa Cnidaa,

Durachumia jossa

koko Adria ryyppää,

kirjataan valasi vannotuksi

vastaanotetuksi

ellei se ole säädytön

tai muutoin

häpyä vailla.

 

Palakaa siis tekstit

kärytkää paperit

roskaiset runot

Volusiuksen liuskat

paskapapereita.

 

 

Yhdeksäs pilari kaksoisjumalien temppelistä -

siinä on porttola

ja porttolan kundit.

Tekö vain luulette

tyttöjä naivanne?

Vuohinako pidätte

kaikkia toisia?

 

Teitä saa tulla sata,

saa tulla kaksisataa.

Luuletteko etten minä teille pärjää?

Uskotteko etten maalaisi

mustin kirjaimin

joka miehen nimeä

porttolan seinään?

 

Tyttö sylistäni paennut,

jota rakastin niin kuin ketään en koskaan,

jonka puolesta tappelin,

asuu siellä

ylhäisten rikkaiden kansalaisten naisena

ja hinttareiden, joita parveilee kujilla.

Hän antaa kaikille.

Ennen kaikkea sinulle Egnatius,

punasilmäkanin pojalle,

josta tekevät "herrasmiehen" parta

ja kansalliseen tapaan virtsalla valkeiksi hangatut

hampaat.

 

 

 

Tuskaisuus,

inho ja tyhjyys

syövät minulta päivät ja syövät minulta viikot.

Et ole kirjoittanut.

Et ole kättäsi liikauttanut.

Suutun sinuun kohta.

Se ystävyydestämme.

Voi Cornifucius,

sana sinulta parantaisi kaiken,

vaikka kyynelehtivämpi

kuin jokin Simonideen säe.

 

 

Egnatius väläyttää hymyn aina,

sillä hänellä on hohtavan valkoiset hampaat.

Kun ihmiset istuvat vangitun penkissä

ja puolustus itkettää yleisöä, tämä hymyilee.

Kun äiti itkee ainutta lastaan haudalla, tämä hymyilee.

Aikaan, paikkaan, tilanteeseen katsomatta

tällä on aina suu korvissa.

Se voi olla sairaus. Se ei ole kunniaksi

eikä edistä miehen mainetta.

Niin että tässä on neuvon paikka. Olisit roomalainen,

umbrialaisporsas, tiburilainen, sabinialainen,

lihava etruski, tummapintainen lanuvialainen

tai vaikka meitä veronalaisia –

kaikki nämä pesevät hampaansa vedellä.

Silti en siedä jatkuvaa virnuilua.

Typeryyden huippu on typerä virne. 

Sinä olet Espanjasta. Siellä

on tapana sivellä hampaat ja ikenet

aamuisin virtsalla. Sokaiseva hymysi

tarkoittaa että olet juonut kusta tosi paljon.

 

 

 

 

Kai sinut hulluus ajoi, Ravidlus,

jambien jalkoihin?

Kai sinut harkitsematon jumala

yllytti kilpailuun,

joka voi päättyä vain yhdellä tavalla?

Haluat kuuluisuutta mihin hintaan hyvänsä?

- Tässä sitä tulee:

"Ravidius Catulluksen runon selkään kiipesi

ja puhkaisi perseensä pilkkasäkeeseen."

 

 

Pitkänenäinen formialaisten huora,

ränsistynyt Ameana,

väittää olevansa saamassa minulta

kymppitonnin "palveluksista"!

 

Kokoontukaa, sukulaiset ja ammattimiehet,

turvautukaa lääketieteelliseen asiantuntemukseen

ja hommatkaa akka hoitoon.

Miksi niin?

Hänen käsityksensä todellisuudesta on hämärtynyt.

Hän elää kuvitelmien maailmassa.

 

 

 

Rientäkää apuun, kaikki

tämän kaupungin jambit!

Likainen lutka panee halvalla minua;

akka on pihistänyt muistikirjani.

Ken voisi sen murheen kestää?

Lähdetään perään ja karjaistaan.

Ettäkö kenelle? Tuolle joka

homssottaa, tekee sormilla merkkejä,

räkättää niin kuin gallialainen koira.

Tehdään rinki ja karjaistaan:

"Muistikirja, kurja huora!

Kurja huora, muistikirja!"

Yhtä tyhjän kanssa. Törkyinen portto,

minkä nimen vielä tahdot?

Tämä ei jää tähän.

Katsotaan, saadaanko punehtumaan

tuon nartun kiviset kasvot.

Huudetaan porukalla vielä kovempaa:

"Muistikirja, kurja huora!

Kurja huora, muistikirja!"

Ei auta. Turha vaiva.

Täytyy vaihtaa taktiikkaa:

"Siveä neito, suvainnette

palauttaa kirjani hallintaani?"

 

 

 

 

Terve, oi tyttö! Ei nenäsi ole pieni,

jalkasi kauniit, silmäsi mustat,

sormesi pitkät, ei suusi ole kuiva,

kieltäsi ei voi pitää huoliteltuna:

rahansa ryypänneen Mamurran ystävä.

Sinuako provinssissa pidetään kauniina?

Sinuako verrataan itseensä Lesbiaan?

Oi houkkiota sukukuntaa! Oi ymmärtämätöntä!

 

 

 

 

Maapaikkani on Sabiniaa tai Tiburia.

Ne jotka haluavat olla minulle mieliksi,

sanovat Tiburia,

ne jotka eivät halua, vannovat että se on Sabiniaa.

Mutta olkoon siis jompaa tai sitten kumpaa,

olin onnekseni lepäämässä maalla

ja parantumassa yskästä, jonka sain

ripulista, jonka sain syömällä kuin sika.

Havittelin Sestianukselta päivälliskutsua

ja siksi suostuin lukemaan hänen puheensa

Antiuksen jutussa.

Puhe oli terveydelle vahingollinen.

Sain nuhan ja yskän ja kuumetta

enkä parantunut ennen kuin maapaikassani

lepäämällä ja nokkoshauteilla.

 

Tervehdyttyäni kiitän sinua, maapaikkani, ettet pannut

pahaksesi, vaikka kävin vieraissa.

Lupaan että jos Sestianus lähettää toiste

haitallisia puheitaan, joiden vedossa vilustuu,

torjun tarjouksen. Sellaisesta kärsivät

vatsa ja keuhkot.

 

 

 

 

Kevät tuo takaisin pehrneän lämmön

ja tuulee puhtaaksi ankaran taivaan.

Jätä Catullus Fryygian lakeus

ja paahteisen Nikean muheva kynnös.

 

Lepattava sieluni haluaa kulkea

Aasian kirkkaisiin kaupunkeihin

kiihkein ja kantavin jaloin.

Menestystä kaikille tietä kulkeville,

jotka etäältä tie tuo yhteen.

 

 

 

 

 

Porcius ja Socration,

                      kaksi poropeukaloa,

te olette rutto ja kaihi.

 

Sikamainen Piso harrastaa teitä,

                      kun tarjolla olisivat

Veranius ja Fabullus.

 

Heille ei sada päivälliskutsuja.

                      Te törsäätte ja mässäätte

keskellä kirkasta päivää.

 

 

 

 

 

Jos saisin suudella silmiesi hunajaa,

jos saisin kolmesataa tuhatta kertaa,

sekään ei riittäisi, ei vaikka suukkoja

olisi kuin jyviä pellon tähkäpäissä.

 

 

 

 

 

Suuri Äiti, Suuri Kybele, suuri Dindymoon herratar!

Pidä minusta kaukana raivosi, kaukana

minun talostani.

Mene kiihottamaan muita;

sammuta toisilta järki;

minulta älä.

 

 

 

 

Pelionin huipulla kasvoivat muinaisuudessa hongat,

jotka uitettiin jumalan kirkkaita vesiä

Fasiksen aaltoja Aieteen kuningaskuntaan

Valitut nuoret, Argoksen vahvuus ja ilo,

lähtivät noutamaan Kolkhiista Kultaista Taljaa,

tohtivat suolaisen meren selälle nopein laivoin,

pyyhkivät vettä kuusipuisin airoin.

Itse jumalatar, jonka ovat kaupunginharjan temppelit,

oli laatinut juoksevan venheen

sitomalla honkalankut kaartuvaksi keulaksi.

Näin oppi koskematon meri kantamaan laivaa.

Alus aurasi meren tuulista selkää.

Airot hakkasivat veden vaahdoksi.

Nähtiin merenneitojen villeillä kasvoilla

hämmästys, kun ensimmäinen laiva tuli.

Tuona päivänä kuolevaisten silmät

näkivät nymflen alastomat vartalot

rinnankärkiä myöten valostuneessa vedessä.

Silloin sytytti Peleus Thetiksen rakkauden.

Silloin suostui Thetis ihmisen kihlaukseen.

Silloin sallittiin Thetiksen liitto Peleuksen kanssa.

Kuunnelkaa, meitä onnellisempien aikojen sankarit!

Olkaa tervehdityt te, äideille lempeät!

olkaa toistamiseen tervehdityt!

Minä puhun teille lauluni nyt ja toiste.

Ja laulan sinulle Peleus, Thessalian pylväs, jolle jumalista

korkein lahjoitti rakastetun.

Sinua syleili meren neidoista kaunein Thetis.

Sinulle naittivat lapsensa lapsen Tethys ja Okeanos,

jonka meri ympäröi kaikkea maata.

Kun kaivattu päivä oli tullut ja aika täyttynyt,

taloon kiirehti Thessalian kansa, palatsiin

ilostunut seurue, käsissä lahjat ja silmissä ilo.

Kieros tyhjentyi; Ftiotian Tempe jäi, Krannonin talot

ja Larissan muurit. He saapuvat Farsalokseen

ja astuvat joukkona kaupungin palatsiin.

Kukaan ei muokkaa maata. Härän niska käy veltoksi.

Viinitarhoissa ei kukaan kulje käyrin kuokin. Terävä veitsi

ei karsi varjoisaa puuta. Härän vetämä vannas ei käännä

nunnea nurin. Aurat peittää ruskea ruoste.

Mutta Peleuksen palatsi huone huoneelta

kimaltaa kirkasta kultaa ja kirkasta hopeaa.

Istuimet hohtavat norsunluuta. Maljat kiiltävät. Aarteet

täyttävät juhlallisen palatsin. Ja puolijumalan

kuninkaallinen häävuode rakennetaan palatsin sydämeen

norsun suurista syöksyhampaista. Vuoteen peite

on kotilon punapurppuraa.

Peitteeseen on kirjailtu ihmeenä muinaisuuden

kuvia, menneisyyden sankareiden maineikkaita tekoja.

Siihen on kuvattu Naksoksen ärjyvässä rannassa Ariadne,

joka näkee Theseuksen nopean laivan pakenevan

purjeen,

sydämessä suru ja hulluus. Vielä hän ei voi uskoa

näkyväksi näkemäänsä. Vasta nyt havahtuen pettävästä

unesta

hän näkee itsensä petettynä kurjuuden tyhjällä hiekalla.

Pakeneva kuninkaanpoika pieksää airoilla vettä

viskaten valansa tyhjiin tuuliin.

Tätä katsoo leväin keskeltä kuningas Minoksen tytär.

Kivisin silmin kuin patsas hän katsoo sydämessä myrsky

myrskyä suurempi. Ariadne riisuu kirjotun nauhan

laskien valloilleen kultaiset hiukset, heittää pois

keveän kankaan, irrottaa liinan valkeilta rinnoilta. Vaatteet

putoavat hänen yltään suolaisen veden suuhun. Hän ei

halua päänauhaa, liinaa, ihovaatetta.

Hän haluaa Theseuksen, ajatus, sydän ja hämärtynyt

mieli. Ariadnea hakkaa Venus armottomin piikein.

Samalla hetkellä urhoollinen Theseus luovii

Pireuksen sokkeloiseen rantaan

väärämielisen kuninkaan palatsiin.

Tarinan mukaan raivosi rutto rangaistuksena

härkäkuninkaan pojan murhasta. Ateena toimitti

Minotauroksen uhreiksi kymmenen nuorten miesten

valiota

ja kymmenen neitojen kukkaa. Onnettomuus asui

Ateenan ahtaiden muurien sisällä, Theseus valitsi

matkalle itsensä lopettaakseen elävien hautasaatot

Kreetalle. Hän purjehti keveällä purrella nopein tuulin

suurivaltaisen Minoksen korkeiden salien kaupunkiin.

Ariadne näki hänet kiihtyvin silmin. Ariadnelle vuode oli

ollut vain

äidin syli, kuin myrtit virran äärellä, kuin

kevään puhaltamat värien kukat. Eikä hän ehtinyt

irrottaa syttyneitä silmiään miehestä ennen kuin tuli

leimusi hänen ruumiinsa salaisissa sopukoissa.

Venuksen poika Cupido, sinä nostatat armottomasti

sydämen hulluuteen, sekoitat nautintoon surun.

Golgoksen Venus, lehtevän Idalian Venus, miten sinä

sekoitit tytön palavan sydämen! Miten sait hänet

huokaamaan

kultatukkaista muukalaista! Mitä pelkoja kylvit

taipuvaan sydämeen! Miten hän kalpeni

kuin auringon satuttama kulta, kun Theseus valmiina

kuolemaan tai kunniaan kävi Minotauroksen kimppuun!

Ariadne luki huuliaan liikuttamatta rukoukset

vihaisille jumalille luvaten uhrin.

Samalla tavalla kuin Tauruksen harjan haaroittuva

tammi tai pihkaa vuotava honka joutuu ankaraan tuuleen

ja kaatuu juuriltaan, murskaten alleen kaiken,

kaatui hirviö Theseuksen miekkaan kohottaen

hyödyttömät sarvensa tyhjään tuuleen.

Theseus löysi tiensä, voimansa, kunniansa

taitavin askelin. Ohut lanka ohjasi hänet

labyrintin harhauttavien käytävien salaisista sokkeloista.

Miksi jättäisin lauluni tähän puhumatta enempää,

miten tytär pakeni isänsä kasvoja, sisarten syleilyä,

äitiä joka murehti menettämäänsä tytärtä. Ariadne

hylkäsi kaiken tämän ja valitsi Theseuksen rakkauden

makeuden. Miksi en kertoisi, miten pursi saapui

Naksoksen kuohuvaan rantaan, tai miten mies hylkäsi

hänet, kun hänen silmänsä peitti uni, miten mies lähti ja

unohti.

Kerrotaan, että hän usein kärventyneen sydämensä

hulluudessa huusi kuin eläin. Hän kiipesi suruissaan

vuorilouhikkoja katsoen katsomistaan meren aavaa.

Miten hän monesti juoksi liplattavaan rantaan nostaen

pehmeän vaatteen yli pehmeiden polvien. Ja näin

hän puhui viimeisen valituksensa kyyneleet jäätyneinä:

»Näin sinä toit minut kauas isäni kodista. Näin olet

jättänyt minut saarelle yksin Theseus, uskoton ja uskoton.

Näin olet lähtenyt Theseus, unohtaen jumalan tahdon.

Nyt tuot kotiisi valapaton kirouksen. Eikö mikään

voinut taivuttaa julmaa mieltäsi? Eikö sinussa ollut

sääliä lainkaan? Eikö sydämesi raakuudesta todella

löytynyt minulle mitään?

Et sinä tätä luvannut voittajan äänelläsi.

En minä ryhtynyt tätä toivomaan, vaan iloisia häitä,

onnellista liittoa. Merituuli pyyhkäisi tyhjät sanasi

mennessään. Kenenkään naisen

ei pidä uskoa miehen valaan, kenenkään

ei pidä kuvitella, että mies puhuisi totta.

jos hän haluaa jotain, jos hänen on jotain saatava,

hän ei pelkää vannoa, hän ei kaihda lupaamasta.

Kun miehen ahne mieli on saanut omansa, hän ei pidä

puheitaan, hän ei pidä valojaan. Minä pelastin sinut

kuoleman kurimuksesta, minä menetin ennen veljeni

kuin sinut, kun hätäsi oli suurin,

uskoton mies. Palkaksi linnut ja pedot saavat ruumiini.

Minua ei haudata. Täällä ei ole multaa. Leijonako

tuollaisen on synnyttänyt autiomaan kiven kolossa?

Merikö oksensi tuollaisen miehen kiehuvista aalloistaan?

Synnyttivätkö sinut Syrttien särkät, ahne Skylla

vai hirveä Kharybdis? Elämä olisi ollut meille heleä.

Ellet olisi ottanut minua vaimoksi ankaran isäni tähden,

olisit ottanut orjaksi taloosi, rakkauden työhön,

valelemaan jalkojasi viileällä vedellä,

peittämään vuoteesi punaisella peitteellä.

Mitä minä huudan murheen särkemänä

tunnottomaan ilmaan? Ilma ei vastaa. Ilma ei kuljeta

huutojani sinulle.

Theseus matkustaa meren selälle eikä yksikään ihminen näy

meren aukealla, ei rannan kaislikossa. Onnikin on

siis uhmallaan sulkenut julmasti korvansa pahimpana

hetkenäni. Suuri Jupiter, anna etteivät Attikan laivat

olisi koskaan laskeneet Gnosian rantaan,

ettei uskoton tulija

olisi koskaan noussut Kreetalle surmaamaan härkää,

ettei kaunis tulija olisi tullut kestiksemme kätkien

inhottavat aikeensa. Mihin minä palaisin? Mitä minä

toivoisin? Olisiko minun mentävä Sidonin vuorille? Siinä

on välissä leveä meri.

Auttaako minua isäni, jonka itse petin

seuraten miestä, jonka käsiä tahrasi veljeni veri?

Miten minua lohduttaisi kihlatun rakkaus, kun hän pakenee

airot aalloissa notkuen. Täällä on vain ranta. Ei taloa.

Autio saari.

Ei keinoa päästä pois. joka taholla

meren vedet. Ei pakoa, ei toivoa. Kivistä toivottomuutta,

joka näyttää minulle kuoleman kasvot. Mutta silmäni eivät

himmene kuolemaan

eikä tunto jätä väsynyttä ruumistani

ennen kuin olen saanut jumalilta koston

rukoilemalla taivaisia viimeisellä hetkelläni.

Raivottaret, te lähetätte rangaistuksen huonoista

teoista, teidän otsanne käärmeet kertovat sydämenne

vihasta.

Tulkaa, tulkaa kiireesti kuulemaan rukousta, sillä se

nousee sydämen sopukasta, avuttomuudesta, tulena

riehuvan raivon,sokeudesta. Suru nousee sydämestä.

Tehkää sille jotakin. Theseuksella oli sydäntä jättää minut.

Tuokoon sellainen sydän tuhon hänelle ja niille,

jotka ovat hänelle läheisiä!»

Kun nämä sanat olivat sataneet hänen rintansa surusta,

kun hän oli vakavasti pyytänyt kostoa julmasta teosta,

taivaisten korkein taivutti päätään myöntyen.

Tuo liike järisytti maata ja kuohutti meren. Tähdet vapisivat taivaalla.

Sokeus vei Theseuksen unohtavaisesta mielestä

lupaukset, jotka hän ennen oli pitänyt vakain mielin.

Hän ei muistanut nostaa merkkiä isälleen. Hän ei muistanut

näyttää saapuvansa terveenä Ateenan satamaan.

Tarinan mukaan Algeios oli lausunut puristaen poikansa

rintaansa vasten jättäessään hänet tuulten vietäväksi

Ateenan muurien alta: »Poikani, ainoa poikani, rakkaampi

kuin oman elämäni päivät, sinut saan lähettää vaarojen

keskelle, vaikka en ole saanut sinua katsella

tarpeeksi kauan.

Isän huono onni ja pojan rohkeus vievät sinut luotani

pois. En laske sinua matkaan hyvillä mielin,

en hyvän onnen merkein.

Sitä ennen saat kuulla valitukseni, ensin

tahraan valkoisen tukkani maalla ja mullalla. Sitten

saat nostaa purtesi mastoon värjätyn purjeen murheeni

merkiksi kertomaan surusta ja tulesta sydämessäni, Mutta

jos Athene, Ateenan suojelija, sallii sinun kastaa kätesi

petohärän vereen, muista tämä käskyni. Katso, ettei se

karise muistavasta mielestäsi,

ettei se himmene. Heti kun silmäsi näkevät vuoremme,

katso, että lasket suruvärisen purjeen ja nostat solmituin

köysin valkoiset. Silloin näen kaukaa onnellisen tiedon.

Silloin näen onnen tuoneen sinut terveenä kotiimme.»

Aluksi Theseus sailytti mielessään nämä neuvot.

Sitten ne jättivät hänet niin kuin pilvet jättävät vuoret

tuulen tultua. Isä katsoi kauan tominsa harjalta kaipaavat

silmät märkinä. Nähtyään

pullistuvan purjeen hän heittäytyi jyrkänteeltä uskoen

Theseuksen saaneen kohtaloista pahimman.

Näin Theseus sai tuntea tullessaan kotiin, jossa vallitsi

suru kuninkaan kuolemasta, saman tunteen, jonka valtaan

hänen unohtava sydämensä oli jättänyt kuningas

Minoksen tyttären.

Ariadne etsi kyyneltynein katsein kadonnutta alusta

moninkertainen tuska haavoittuneessa sydämessä.

 

Toisessa kohtaa vuodevaatetta nuori Bacchus

kulkee satyyrien ja sileenien kanssa etsien sinua, Ariadne,

rakkautesi sytyttämänä. He juoksevat kiihkoissaan tänne

ja tuonne villiintyneinä huutaen: »Oi!» »Oi!» he huutavat

heittäen päätään.

Jotkut heristävät sauvojaan, joillakin on kädessä

kauriin reisi, joillakin käärmeitä vyönä. jotkut kantavat

lippaisiin suljettuina pyhiä salaisuuksia,

joista sivullinen ei voi saada tietoa.

Jotkut lyövät rumpua kohotetuin käsin, rämisyttävät

symbaalin vaskista levyä. jotkut soittavat torvella

rämisevän äänen, jotkut puhaltavat barbaarihuilulla

hirvittävää sävelmää.

Nämä kuvat oli kirjailtu rikkaaseen peitteeseen,

jonka poimut peittivät kuninkaallisen vuoteen.

Kun Thessalian nuoret olivat katsoneet kaikkea tätä

silmänsä täyteen, he alkoivat tehdä tilaa korkeille

jumalille.

Samalla tavoin kuin läntinen tuuli hämmentää tyynen

meren

auringon noustessa nostaen aallokon, kuten Aurora käy

idässä auringon portista, vedet liikkuvat aluksi hiljaa ja

sitten kevyen tuulen nostattaessa alkavat äännellä

liplattaen kuin nauru; tuulen noustessa navakaksi aallot

seuraavat aaltoja kiivaammin heijastaen sarastavan punan.

Samalla tavoin vieraat kulkivat palatsin portista kukin

omalle taholleen varmoin askelein.

Vieraitten poistuttua tuli Pelionin huipulta Khiron

ensimmäisenä tuomaan metsien lahjat. Hän toi mukanaan

kaikki kukat, jotka kasvavat Thessalian valtavilla vuorilla,

kaikki kukat, jotka kasvattaa lämmin tuuli virtojen äärellä,

seppeleiksi sidottuna. Palatsi iloitsi syleilevistä tuoksuista.

Sitten saapui Peneos jättäen lehtevän Tempen vuoren,

jota vyöttävät metsät ja metsänneitojen doorilaiset tanssit.

Hän ei tullut tuomisitta. Hänellä oli juuriltaan reväisty

korkea pyökki ja suoravartinen laakeri, lisäksi nyökkyvä

plataani ja poppeli, liekkeihin kuolleen Phaidonin sisar,

ja suuri sypressi. Nämä puut hän punoi ympäri palatsin

vihreäksi verhoksi. Häntä seurasi viisas Prometheus

kantaen vanhoja arpia rangaistusajaltaan, jonka hän

riippui

kahleista kalliolla. Sitten tulivat jumalien isä ja

hänen jumalainen vaimonsa poikineen. Taivaaseen jäivät

vain

Apollon ja Idruksen huipulla asuva Artemis. He

molemmat

tekivät pilkkaa Peleuksesta eivätkä tahtoneet tulla

Thetiksen morsiussoihtujen alle.

Kun he olivat ottaneet sijansa valkoisilla istuimilla,

pöydät katettiin runsailla herkuilla. Huojutellen ja

kouristellen

kohtalottaret aloittivat ennuslaulunsa. Valkoisen vaatteen

punainen reunus peitti heidän vanhat jalkansa.

Lumisia hiuksia kiersi punainen nauha. Heidän kätensä

tekivät ikuista työtään. Vasen käsi piteli pehmeää villaa,

oikean ylös kohotetut sormet kehräsivät peukalon alitse

lankaa ja pyöreä värttinä pyöri. Hampain he purivat

langan sileäksi. Hahtuvat riippuivat heidän kuivilta

huuliltaan

langasta reväistyinä. Jaloissa valkohohtoiset villat täyttivät

pajusta punotut korit. Villaa kehräten he lauloivat

kirkkain äänin kohtalon jumalaisen laulun.

Se laulu on tosi aikojen loppuun saakka.

»Peleus, Emathian varustus, korkeiden tekojen

kruunaama,

tulet kuuluisaksi pojastasi. Kuuntele ennustus, jonka

sisaret puhuvat sinulle tänä onnen päivänä.

Juoskaa värttinään kohtalon langat, juoskaa.

 

Hesperus tuo hääparille halutut lahjat,

onnellisen tähden vaimo vuodattaa henkeesi

päihdyttävän rakkauden, yhtyy kanssasi hekuman uneen,

kietoo pehmeät kätensä vahvaan kaulaasi.

Juoskaa värttinään kohtalon langat, juoskaa.

 

Ei ole koskaan ollut tällaista rakkauden taloa.

Ei ole rakkaus yhdistänyt ketään sellaisin sitein

kuin Peleuksen Thetikseen, Thetiksen Peleukseen.

Juoskaa värttinään kohtalon langat, juoskaa.

 

Teille syntyy poika joka ei Pelkoa tunne, Akhilleus,

jonka rinnan vihollinen tulee tuntemaan mutta selkää ei.

Juoksussa hän voittaa kaikki askelin

jotka ovat tulisemmat kuin kiitävän kauriin.

Juoskaa värttinään kohtalon langat, juoskaa.

 

Yksikään sankari ei tule kestämään häntä vastaan,

kun Troijan veri juoksee Fryygian maahan virtana

ja kaupunki kukistuu valapatto Pelopsin pojan

Agamcmnonin miekkaan pitkän taistelun jälkeen.

Juoskaa värttinään kohtalon langat, juoskaa.

 

Akilleuksen ylittämättömiä saavutuksia toistaa moni äiti

poikansa haudalla raastaen harmaata tukkaansa,

lyöden kuihtuneita rintojaan voimattomin käsin.

Juoskaa värttinään kohtalon langat, juoskaa.

 

Samalla tavoin kuin peltomies kaataa tähkivän viljan

kuuman auringon alla kun pelto on keltaisenaan,

hän kaataa pelottavalla miekalla Troijan pojat.

Juoskaa värttinään kohtalon langat, juoskaa.

 

Hänen sotaiset tekonsa tietää Skamandros, joka virtaa

Hellespontokseen. Akhilleus tukkii sen juoksun

tapetuilla miehillä, lämmittää virran kuumalla verellä.

Juoskaa varttinaan kohtalon langat, juoskaa.

 

Kuolemaankin hän saa mukaan osansa saaliista, sillä

hänen tuhkansa ylle maasta luotuun mahtavaan kumpuun

haudataan surmatun neitsyen vaikea ruumis.

Juoskaa värttinään kohtalon langat, juoskaa.

 

Heti kun kohtalo aukaisee väsyneille akhaijeille meren

varustaman kaupungin, neitsyen veri kostuttaa

Akhilleuksen hautaa ja hän kaatuu pää poikki kuin uhri.

Juoskaa värttinään kohtalon langat, juoskaa.

 

Rakkaus yhdistää henkenne halut.

Antakaa miehelle vaimoksi puolijumala,

antakaa nainen kiihkeälle Peleukselle.

Juoskaa värttinään kohtalon langat, juoskaa.

 

Aamulla ei Thetiksen imettäjä voi enää kietoa

hänelle kaulaan samaa huivia kuin ennen. Äidillä

ei ole aihetta pelätä liittoa eikä sen hedelmää.

Juoskaa värttinään kohtalon langat, juoskaa.»

 

Näin ennustivat kohtalottaret kauan sitten Peleuksen

onnea.

Muinaiseen aikaan ennen kuin uskonto joutui huonoon

huutoon

jumalat ottivat ihmisen muodon ja saapuivat

sankarien pitoihin kuolevaisten seuraan.

Usein jumalien isä laskeutui taivaasta

loistavaan temppeliin vuotuisiin juhliin pyhinä päivinä,

jolloin hänen eteensä tapettiin uhriksi sata härkää.

Usein samosi Bacchus Parnasson huipulla mukanaan

thyadit

jotka huusivat »Oi!» hiukset hulmuten ja Delfoin kansa

otti iloiten vastaan jumalansa alttari siuitsuten.

Pallas Athene, Mars ja Artemis näyttäytyivät

verilöylyn keskellä nostaen miehissä mieltä.

Sitten rikos tahrasi maan ja ihmiset karkottivat

hyveen sielustaan, kun veli kastoi kätensä

veljensä vereen, kun poika ei enää surrut isäänsä,

kun isä halusi nuoren poikansa kuolemaa päästäkseen

nauttimaan esteettömästi tämän nuoresta morsiamesta,

kun luonnonvastainen äiti yhtyi synnissä poikaansa

pelkäämättä isien jumalia. Oikea ja väärä

sekoittuivat synnin hulluudeksi ja ihmiset lakkasivat

noudattamasta taivaan tahtoa. Sen jälkeen eivät

jumalat ole suvainneet saapua ihmisten seuraan eivätkä

kärsi paljasta valoa.

 

 

 

 

 

Marcus Tullius Cicero, puhetaidon mestari

ylitse menneen ja tulevan Rooman!

Kaikkein huonoin roomalainen runoilija

Gaius Valerius Catullus esittää sinulle kiitoksen.

 

Catullus on runoilijana kaikkein huonoin

niin totta kuin Cicero on puhujana paras.

 

 

Lesbia sanoo naivansa minut ennen kuin kenenkään toisen, vaikka jumala kosisi. Tai hän siis sanoo; mutta Minkä nainen sanoo rakkaalleen himossa, sen saa kirjoittaa tuuleen ja virtaavaan veteen.

Jos kuka on saanut kärsiä kamalasta kainalohiestä, jos ketä on rangaistu kivuliaalla kihdillä,

niin sinua Rufus. Kun jaat yhteisen naisemme, saat vaivoiksesi sekä hajun että kivun.

Joka kerta kun naitte, molempia rangaistaan. Nainen pyörtyy hajustasi. Itse läkähdyt kihtiin.

 

Kerran sanoit Lesbia, että on vain Catullus, jonka rinnalla jumala on varjo.

Rakastin sinua enkä vain kuin naista: kuin isä perhettään, omia lapsiaan.

Nyt tunnen sinut, ja vaikka palan rajummin, elämä löyhkää surkeuttaan.

Tätä et tajua? Loukkaus pakottaa rakastamaan enemmän, pahaa tahtomaan pahemmin.

Lakkaisit toivomasta ihmisiltä hyvää,

lakkaisit toivomasta kiitollisuutta.

Mikään ei kiitä; mikään ei kestä;

hyvyys palaa poroksi; ystävyys ei uusi.

Menneitten tekojen taakka painaa kumaraan.

Tämän Catullus tajusi. Hänellä oli ystävä.

 

Gallius sai kuunnella setänsä mutinaa aina kun puhuttiin rakkauden teoista.

Päästäkseen marinasta hän vietteli sedän vaimon ja teki siten miehestä aisankannattajan.

Täti suostui kaikkeen; nyt Gallius himottelee joskus setämiehenkin kanssa, eikä setä inise.

 

Sellaiseksi on mielesi mennyt, Lesbia, synnistä,

että olet kai järjiltäsi.

Vaikka olisit miten loistava, vaikka tekisit parhaita tekoja,

vaikka vajoaisit miten, en voi kuin rakastaa.

 

 

Jos ihmisen on sallittu muistaa hyvällä hyviä tekojaan,

jos hän arvelee olleensa uskollinen ystävä,

jos hän ei ole koskaan rikkonut valaa

eikä käyttänyt väärin jumalien nimiä,

silloin on Catulluksella iloja ilottomasta rakkaudesta.

Catullus teki kaiken ihmisenä ihmiselle,

suotta. Miksi, Catullus, kidut vieläkin?

Vakiintuisit, vetäytyisit. jumalat ovat vastaan.

Vaikea lannistaa pitkää rakkautta.

Vaikea on tehtävä tavalla tai toisella.

jumalat jos armahdatte kuolevaa ihmistä,

katsahtakaa minuun. jos olen täyttänyt

teidän tahtonne,

ottakaa minusta pois tämä rutto, joka on turmioni.

Tauti tuli luihini ja vei kaiken iloni.

En enää pyydä, että Lesbia tulisi takaisin,

enkä pyydä mahdotonta, että hän muuttaisi tapansa.

Pyydän vain että parantuisin tästä

mustasta taudista, vanhurskaat jumalat.

 

 

Rufus, ystävänä yhtä tyhjän kanssa,

onnettomuus ja tuho.

Luikertelit sydämeeni,

luikertelit sisääni ja söit minulta onnen.

Veit kaiken. Myrkytit elämäni,

ystävä kuin rutto.

 

 

Galluksen veljellä on sävähdyttävä vaimo

ja toisella veljellä vavahduttava poika.

Gallus on kunnon mies.

Hän saatteli sänkyyn kälyn ja veljensä pojan.

Hän teki veljistään

aisankannattajia. Gallus on typerä mies.

Hän on itsekin naimisissa. Tuollainen tarttuu.

 

Lesbius olet kaunis ja mikä ettet olisi.

Lesbia suosii sinua ja sukuasi.

Catulluksen sukuineen saa myydä vaikka torilla,

jos Lesbiuksen tuttavista löytyy edes muutama,

joka tuntee hänet myös ihmisten nähden.

 

Mistä muuten, Gellius, johtuu, että rusohuulesi

ovat lumenvalkoiset,

kun kahdeksas hetki on tullut

ja nouset päivälevolta?

Mikä mahtaa olla?

Huhu tietää kertoa,

että imet miestä.

Huulesi ovat vaikeat.

Mies näyttää nääntyneeltä.

Mikä mahtaa olla?

 

Minä vihaan ja rakastan. En tiedä miksi.

En tiedä vaan tunnen, ja se tunne repii.

 

 

Piittaamattomuuteni hyvinvoinnistani, valtakunnan

 päämies,

on sitä luokkaa, etten millään saa päähäni nimeäsi.

 

 

Kenraali Mamurra sikailee. Mitä tästä ajatella?

Mitä ajatella? Sialla sian tavat.

 

Ystäväni Cinnan Smyrna ilmestyy vihdoin yhdeksän syksyn

ja yhdeksän talven tultua, mentyä. Samassa ajassa Hortensius

tekee viisisataa tuhatta säettä.

Smyrn,a virtaa yhtä kauan ja kauan kuin siinä kuvattu Satrachus.

Smyrnaa lukevat hannaahiuksiset sukupolvet.

Volusiuksen paperit käpristyvät Padovan virran rannalla.

Kenties niihin kääräistään jokin veltto makrilli.

Itse iloitsen ystäväni hillitystä äänestä.

Våkijoukot saa villitä helleeni, puhkuva Antimakhos.

 

Kentillä kuolematonten se tiedetään, ettei

Aemiliuksen päätä ja persettä pysty hajusta erottamaan, sillä kummatkin löyhkäävät liikaa.

Perse on oikeastaan hiukan helpompi kestää, kun siitä puuttuvat hampaat. Suussa ne törröttävät

kuin huonosti pilkotut puut. Kurkku tuo mieleen helteellä kusevan tamman.

Tyyppi on ahkera naimaan. Hän kuuluisi jonkin muulin paikalle hiertämään myllyä.

Sellaiseen mieheen suostuva nainen pystyisi nuolemaan spitaalin polttaman pyövelin perseen.

 

 

Sinuun ja suuhusi

muuten Vectius sopii kuin naulan kantaan

lörpön ja höperön laki.

Tuolla suullasi nuolet perseet ja kengät.

Jos haluaisit tappaa meidät,

aukaise suusi, niin toiveesi täyttyy.

 

Varastin sinulta suudelman, hunajainen Juventius,

kesken leikkisi ja se maistui jumalalta.

Varkaus ei jäänyt rankaisematta.

Riipuin ristillä kauan. Pyytelin anteeksi.

Kiukkusi ei lauhtunut, ei vaikka itkin.

Pesit suusi vedellä. Pyyhit suusi sormilla.

Pelkäsit jälkiäni kuin saastaisen huoran.

Vielä raatelet rakkaudella.

Suudelman hunajassa on koiruohoa.

Kun tämä oli rangaistus rakkaudesta,

en ikinä, en enää koskaan suutele sinua varkain.

 

 

Ystävyytesi kesti

Caelius ja Aufilenus,

Veli kosii veljeä,

Veronan versio

Kummalle kirjoitan?

Quintius ja Aufilena.

toinen veli siskoa.

veljesrakkautta!

Caeliukselle.

notkahtamatta, kun vatsaani nakersi

Onnea, Caelius!

mieletön liekki.

Menesty ja kykene.

 

 

Veljeni, tulin maitten ja merien takaa

puhumaan sinulle aliseen maailmaan.

Uhraan sinulle, vaikka hauta ei vastaa.

Kohtalo repäisi minut itsestäni

viemällä sinut, veljeni. En viivy kauan.

Toimitan säädetyn uhrin ja itken.

Voi hyvin. jää hyvästi.

 

 

Maksa, Silo, takaisin ne kymmenen sestertiusta,

niin saat puhua mitä sylki suuhun tuo.

Jos haluat rikastua,

lopeta paritus tai mäkättäminen.

 

Älä luule että puhun pahaa Lesbiasta,

joka on onneni ja elämäni.

Minusta ei ole siihen

eikä pääsemään rakkaudesta,

vaikka Lesbialla on yhden miehen kanssa

kahden hengen sirkus.

 

 

Valtava ilo saada se mitä toivoi,

mutta mihin ei jaksanut uskoa.

Se kultainen ilo on minun, sillä toivoin,

en uskonut näkeväni sinua, ja nyt sinä tulit.

Tämä päivä merkitään valkoisella kivellä.

Ei kukaan ole onnellisempi. Ei mikään ole isompi.

 

 

Jos tultaisiin siihen tulokseen, Corninius,

että nyt katkaistaan rivojen tapojesi tahraama

kunnianarvoisa vanhuus,

ehdottaisin että kielesi,

kaiken hyvän vihollinen,

katkaistaisiin variksille.

Silmäsi kaivettaisiin päästä

ja nuljautettaisiin korpin mustaan kitaan,

sisuksistasi valmistettaisiin ateria koirille,

jalat ja kädet säästettäisiin susille.

 

 

Aufilena, ystävä pitää sen minkä lupaa. Sellainen hinta millainen tavara.

Et ole ystävä. Lupasit etkä antanut. Ruma ja rikollinen temppu.

jos olisit antanut niin kuin lupasit, sinua pitäisi kunniallisena.

jos et olisi ollenkaan luvannut, sinua sanottaisiin siveäksi.

Pidit rahat ja söit sanasiSellaista ei tee ahneinkaan huora, jonka

ruumis on kaupan.

Aufilena, on korkea hyve tyytyä yhteen mieheen,

mutta olisi pienempi häpeä jakaa kaikille

kuin tehdä veljensä kanssa lapsistaan serkuksia.

 

 

Suloiseni, elämäni, ehdotat rakkautta, jota ei mikään voi milloinkaan tappaa.

Antakaa jumalat että hän puhuisi totta, pystyisi puhumaan totta, täydestä sydämestä.

Että päiväinme kytkeytyisivät pituuttaan pitkin ikuiseen uskollisuuteen, joka olisi pyhää.

 

 

Kun Pompelus Magnus istui ensi kauttaan konsulina, Maecilia käytti kahta poikaystävä!

Pompeius on jälleen konsulina. Miesystäviä on kolme tuhatta. Huoruus heilimöi.

 


Tässä on Catullus, Gaius Välerius Catullus, joka luultavasti syntyi Veronassa 87 eKr. ja kuoli 57 eKr. Kuolinsyytä ei muka tiedetä. Kun lukee, mitä hän kirjoitti aikakauden mahtimiehistä ja poliitikoista, siinä syyssä ei ole paljon miettimistä.

 

Catullus oli maalta, ei kaupungista, mutta hänellä oli perhesiteitä isokenkäisiin.

 

Catulluksen Lesbiaksi mainitaan antiikissa »CIodia», mutta siitä ei ole aivan varmaa tietoa, kuka Clodia. Nimi viittaa Claudiuksiin eli Rooman ylhäisimpiin sukuihin, jonka edustajat ryhtyivät myöhemmin keisareiksi.

 

Ilmeisesti hän oli Q Metellus Celerin uskoton vaimo, hakuteoksen mukaan »silloisen Rooman siveettömin nainen».

 

Catulluksen elämä oli Rooman tasavallan loppuaikaa ja samassa maailmassa elivät Caesar ja Cicero, joita Catullus panettelee runoissaan.  Koulukirjojen luoma käsitys tasavallan siveellisestä ankaruudesta ei saa Catulluksen runoista vähintäkään tukea. Ei se ole tottakaan.

 

Silloisesta Roomasta tiedetään kohtalaisen paljon. Viittaan erityisesti Roland Symen kirjaan The Roman Revolution, joka on hyvin tervetullut vastapaino antiikin klassikkojen omille kirjoituksille.

 Catullus kirjoitti enemmän kuin häneltä on säilynyt. Luultavasti hänen tekstinsä koottiin vasta hänen kuolemansa jälkeen.

 

Se ei ole ihme, kun ajattelee niiden sisältöä. Kolme käsikirjoitusta löytyi keskiajalla.

Catulluksesta ei sattuneesta syystä tullut koulurunollijaa. Vain muutama teksti kulkee menneiden vuosisatojen latinan lukukirjoissa. Niinpä Catullus ei ole muistossa pyhä kuten Horatius ja Vergilius, vaan maineeltaan arveluttava, kuten Ovidius.

 

tapa on mitallinen käännös, kuten Päivö Oksalan Laulujen kirja, Catulli Carmina (1965). Siinä ovat lujilla sekä runous että sisältö. Kolmas tapa on runo, jossa vieraskieliset tekstit

 

Hänen runojensa arvonannosta kertoo eniten se, että myöhemmät runoilijapolvet ovat lukeneet ja jäljitelleet häntä jatkuvasti ja vieläkin.

 

Tarkoitukseni oli kääntää kaikki Catulluksen runot. Tästä kirjasta niitä kuitenkin puuttuu parikymmentä. Catulluksen runoja tunnetaan 116; numerointi heittää siten että runot 19 ja 20 puuttuvat. Pari runoa on sirpaleina. Muutamat hänen nimissään kulkevat tekstit eivät taida olla hänen kirjoittamiaan.

 

Jätin runoja kääntämättä kolmesta syystä. Eräitä en osannut tai halunnut kääntää. Ne perustuvat niin hämäriin henkilöviittauksiin tai kätkettyihin sanaleikkeihin, että olisin joutunut panemaan sekaan liikaa omiani. Eräitä en pitänyt välttämättöminä kääntää siksi, että olennaisesti sama asia on jossain toisessa runossa paremmin sanottuna. Kolmannet runot, joiden joukossa on muutama pitkä, tuntuivat niin aleksandrialaisilta, etten halunnut ottaa niitä kokoelmaan, koska ne sitoutuvat perinteeseen, joka oli roomalaisille tuttu mutta meille vieras.

 

Catullusta voi kääntää monella tavalla hyvin. Yksti tapa on sanatarkka proosakäännös. Siinä kuolee runous. Toinen tapa on mitallinen käännös, kuten Päivö Oksalan  Laulujen Kirja, Catulli Carmina (1965). Siinä ovata lujilla sekä runous että sisältö. Kolmas tapa on runo, jossa vieraskieliset tekstit oyritään kirjoittamaan kirjallisuudeksi.

 

Suomennoksissani on joitakin päähänpistoja, jotka eivät saa suoraa tukea alkutekstistä. Niitä on kuitenkin aika vähän.

 

Suomennos on tehty latinasta käyttäen apuna Ellisin (1889) ja Fordycen (1961) kommentaareja. Vertausteksteinä ovat olleet kaksikieliset laitokset, etenkin Loebin (F. W. Cornish) ja Collection des universités de Francen (Georges Lafaye). Apuna ovat olleet Ebbe Linden ruotsinnos, W. Eisenhutin saksannos ja Francesco Della Corten italiankielinen Catullus.

 

Ihailen Peter Whighamin englantilaista Catullusta (Penguin Classics 1966), vaikka olen monissa kohdin eri mieltä hänen kanssaan.

Suomessa Catullusta on pitänyt yllä Päivö ja Teivas Oksalan lisäksi Maija Väisänen teoksissaan La Musa Poliedrica (1984) ja La musa dalle moite voci (1989).

 

Olen kovin samaa mieltä kuin Väisänen. Runo puhuu monella äänellä ja yritys henkilöidä ja yksilöidä tuo ääni on tuomittu epäonnistumaan. Catulluksen poliittiset runot kertovat myös vihasta ja rakkaudesta ja rakkausrunot myös alistamisesta ja vallasta. Ne ovat runoutta & puhetta, laulua ja kirjoitusta ihmisten maailmasta ja sen tuolta puolen. Ne puhuvat, vaikka henkilöt ovat kahden vuosituhannen takana.

 

Jukka Kemppinen

20.03.1990 jKr.

 

Comments