Runot I‎ > ‎

Poikien kesä

Poika, paatintapin mittainen,
ajaa väänsi pyörällä aikuisten.
Oli eilen juuri oppinut sen,
tuon taidon mestarien.

Siellä puistossa, varjossa lehvien,
oli penkit vieressä kukkien.
Niille istahti ihminen kiireinen
kesässä poikien.

Istui poika, sammuttimen kokoinen
penkillä, varjossa tammien
sarjakuvalehteä lukien
kesässä poikien.

Hän eilen oli oppinut taidon sen,
mikä täydensi ideat kuvien.
Kulki silmät yli rivien.
Hei, taito mestarien!

Tyttö jätskitötterön oloinen
söi jäätelöään nauttien.
Siinä mietiskeli haaveillen
kesää poikien.

Poika peukalonnivelen mittainen
istui rannan kivellä onkien.
Kuului siritys heinäsirkkojen
kesässä poikien.

Koho aalloilla keikkui hyppien.
Kala syöttiä maistoi nyppien.
Sai kissa tuoreen einehen.
Oi, taitoa mestarien.

Poika, hontelo, murrosikäinen
pyyhki prätkästään pölynhitusen.
Vielä rööki vahvisti miehuuden
kesässä poikien.

Suli jätski kädessä tyttösen,
kun katseli jälkeen prätkien.
Hän mietti savua haistaen:
oi, onnea mestarien.

Poika, väritön kolmikymppinen,
istui auringosta nauttien
vielä hämärästi muistaen
kesiä poikien.


Comments