Runot II‎ > ‎

Huomisen toivo

Keskipäivän auringon hehku
viipyy näissä kallioissa,
kalpeana muistona
kolmentuhannen viidensadan
vuoden takaisesta
tulivuoren raivosta.

Me nautimme siitä,
että vielä hurjempi inferno pysyttelee
sadanviidenkymmenen miljoonan
kilometrin päässä.

Katsomme kuinka aurinko
aletessaan kasvaa ja
punertuu.
Se purjehtii juhlavasti
ikuisella retkellään ja
ennen horisonttiin painumistaan
se yrittää näyttää parastaan.

Kadotessaan se lahjoittaa meille
taivaan tähdet ja
huomisen toivon.

Muisto Santorinilta 1997

Comments