Runot II‎ > ‎

Ensimmäinen pankkikirja

Tilille oli talletettu 20 markkaa,
keväällä 1939.
Tuona ensimmäisenä vuonnaan
se kasvoi korkoa 10 penniä.

Niin pienestä kaikki alkoi,
tai vielä pienemmästä;
tai paljon suuremmasta.

Tilin omistaja ei silloin tiennyt,
että hän 60 vuoden jälkeen
sitä katsellessaan
tuntisi sekä haikeutta että iloa,
iloa ehkä enemmän.

Kirjaa oli käytetty säästeliäästi,
talletettu pieniä summia,
enemmän talletettu kuin nostettu.

Se täyttyi aikanaan.
Aloitettiin uusia kirjoja.
Niitä kertyi kymmenittäin.

Tilien käyttötapa muuttui ajan myötä.
Numeroiden taakse piiloutui
pienistä tapahtumista
koostuvia suuria asioita,
asioita, joilla oli oleva merkityksensä,
enimmin tilin omistajalle ja
hänen läheisilleen.

Numeroita seuraten voit katsoa
elämäsi kudosta.
Ehkä et tarvitsekaan siihen
tilitapahtumia.

Kun tänään lasket
takaisin laatikon pohjalle
ensimmäisen pankkikirjasi,
ainoan, jonka tulet säilyttämään,
toivot samalla,
että käänteismaailman peilikuvan varjo
edelleen hymyilisi omalle auringolleen.

Mietittynä 8.4.1999

Comments