Poitsilan historiaa







LYHYT KATSAUS POITSILAN HISTORIAAN

 

 

ESKO KOUVO

 

 

 

Poitsilan kartanon historia on mielenkiintoinen katsaus kotiseutumme historiaan. Kartanon perustaja NILS POITZ sai aatelisarvon ja aatelisvaakunan. Sukujen aatelisvaakunoita säilytettiin Vehkalahden vanhan kivikirkon seinillä. Nähtävästi se ehtoolliskalkki, vuodelta 1506, joka on säilynyt Vehkalahden kirkon keskiaikaisesta esineistöstä, on Poitzin lahjoittama.

 

Olen kirjoittanut muutamia aiheita ja omakohtaisia havaintoja kotipaikkakuntamme historiallisista tapahtumista.

 

Tutkijoille varmaan löytyy paljon mielenkiintoista kerrottavaa kotiseutumme historiasta ja kartanoiden vaiheista läpi vuosisatojen.


 Poitsilassa, joulukuussa 2009

 

 

                                                                                                                                                                                                                                                 Esko Kouvo

 



 

Poitsilan historiaa pähkinänkuoressa

 

Haminan seudulla merkittävän kylän, Poitsilan nimi johtuu Nils Poitzista, joka unionikiistojen aikana sai haltuunsa Vehkalahden pitäjän eräitä parhaita kalavesiä ja tiluksia. Pohjoismaat olivat liittyneet 1397 Kalmarin kaupungissa solmittuun liittoon eli unioniksi, jonka päämää oli Tanska.

 

Suomi oli useimmiten selvässä erikoisasemassa; etenkin Viipurin linnalääni oli sotilashallintoalue, jonka päälliköllä oli itsenäinen asema. Niinpä Knuutinpoika hallitsi Viipuria feodaaliruhtinaan tavoin.

 

Kaarle Knuutinpoika kukistui 1457 Ruotsin suurylimystön kapinan uhrina ja valtionhoitajaksi valittiin Ruotsin arkkipiispa Jöns Pentinpoika Oxenstierna ja tanskalainen ritari Erik Akselinpoika Tott.

 

Tanskalaisia saapui Suomeen ja Erik Akselinpoika sai tehtäväkseen taivuttaa Suomi kuningas Kristianin valtaan.

 

Näissä Itä-Suomen valtaustehtävissä toimi Nils Poitz. Hän sai palkkioksi palveluksistaan valtaistuimelle rälssiksi suuria maa-alueita. Nils Poitz aateloitiin 1484.

 

Poizin tiluksista muodostettiin kolme kartanoa: Poitsila, Vilniemi ja Summa. Näillä kolmella kartanolla on kullakin oma historiansa. Poitsilan kartanoa hallitsi Poitzien suku 1600-luvun loppupuolelle saakka. Viimeksi kartanon on omistanut Aladinin suku. Osa kartanon maa- ja vesialueista on tiettävästi vielä suvun hallussa ( esim. Särkelän tila ).

 

1600-luvun alkupuoli oli Poitsilan kukoistuskautta. Kartanon rakennukset sijaitsivat nykyisen päärakennuksen lähiympäristössä. Poitsilan kartano oli yhdessä Vehkalahden kirkon ja pappilan kanssa seudun tärkeimpiä rakennuksia. Se oli Vehkalahden läntisten rantojen keskus. Ympärillä olevat kalavedet olivat antoisia.

 

Poitsilassa sijaitsi myös hyvä satama. Jopa eräässä vaiheessa suunniteltiin Poitsilaa uuden Vehkalahden keskuspaikaksi.

 

Pietari Brahe valitsi kuitenkin Vehkalahden uuden kaupungin sijaintipaikaksi vanhan kirkollisen, hallinnollisen ja kaupallisen keskuksen, Viipuriin menevän Suuren Rantatien varrelta, VECKELAX NYSTAD 1653.

 

Vehkalahden kaupungista tuli Itä-Suomen tapulikaupunki, ja se sai erityisenä kuninkaan armonosoituksena uudn nimen FRIEDRICSHAMN; eli HAMINA, v. 1723

 

Poitsilan kartanossa oli vanha ns. Korsteenitupa ja Pakaritupa. Näiden välissä oli kammari. Talousrakennuksista aitat, alustalaisten väentupa ja muut tarpeelliset rakennukset sijaitsivat pihapiirissä. Karjarakennukset ja hevostalli kalustovajoineen sijsitsivat niinikään lähellä kartanorakennusta. Kaikki nämä rakennukset tuhoutuivat Suuressa Pohjansodassa 1700-luvun alkupuolella.

 

Poitsilan kartanon ja suurten maa-alueiden omistajista mainittakoon Mårten Poitz vanhempi, joka oli Vehkalahden nimismies ja Kymenkartanon läänin tuomari. Kärsimistään kovista kohtaloista hän sai hyvityksinä Norsbyn ja Vilniemen 1594. Mårten Poitz nuorempi osallistui 30-vuotiseen sotaan. Hän kuoli Poitsilassa 1662. Tämä aika oli kartanon kukoistuskautta.

 

Nils Poitz myi Poitsilansa 1705 eversti Herman von Burghausenille neuvottelematta kaupasta lainkaan tyttäriensä kanssa.

 

Eversti Burghausen kaatui 1708 ja leski Anna Elisabet Rehbinde myi kartanon 1709 vouti Carl Willandille. Hän asui Poitsilassa venäläisten tuloon saakka. Poitsilan taloudellinen merkitys oli nytkin suuri, mm. sataman ja mainioiden  kalavesien ansiosta..

 

Pikku Vihan alkaessa 1742 joutui Poitsilan kartano Haminan linnoituskaupungin mukana sodan jalkoihin. Ei liene selvillä, kummatko, ruotsalaiset vai venäläiset olivat syypäät Poitsilan kartanon ryöstöön. Vahingot arvioitiin 5228 kuparitaalariksi.

 

Poitsila oli kurjassa kunnossa, pellot hoitamattomia, metsät hakattuja.

 

Autioituneen kartanon myi rouva Maria Stake-Willand vähäisestä summastav. 1746 Nils Poitzin tyttärenpojalle, vänrikki Anders Sommarille. Tämä antoi kartanon pojalleen Anders Sommarille. Nuorempi Sommar kuoli pian ja leski Anna Beata Pihl myi kartanon kauppias Heino Erik Bruunille v. 1752. Kauppahinta oli 200 ruplaa.

 

Näin alkoi Bruunien aika.

Heino Erik Bruun oli Haminan mahtavimpia porvareita. Hänen hallussaan olivat myös Hillo ja Norsby. Haminan kaupungin oli syytä olla huolissaan ostosta, sillä Bruun oli sekä Potsilan herra että Haminan porvari.

 

HEINO Erik Bruun kuoli 1790 ja kartanon peri hänen poikansa raatimies ja kauppias Petter Bruun 1755-1821. Hänen puolisonsa oli Elisabet Naht. Tässä vaiheessa Poitsilan kartanoon tehtiin uusi edustava päärakennus.

 

Bruunit olivat laivanvarustajia, sahojen omistajia, rikkaita kauppiaita sekä kaupungin johtomiehiä: mm. raastuvanoikeuden puhemiehiä ym. ym.

 

Nimekkäistä Bruuneista mainittakoon jo edellä mainittu Heino Erik, Jakob Bruun, Jean Bruun, Cristian ja Petter Bruun.

 

Haminan Hietakylän 1773 perustetulla hautausmaalla ovat mm. mahtavan Bruunien suvun johtavien jäsenten viimeiset leposijat.


Theodor Bruunin (1821-1888) hautamuistomerkki, kuvalla varustettu hautapaasi, on hautausmaan eteläosassa.


Ministerivaltiosihteeri, salaneuvos Theodor Bruun toimi Pietarin, Aleksanterin yliopiston kanslerina. Hänet aateloitiin v. 1863, vapaaherran arvonimen hän sai v. 1883.

 

Aladinien aika

 

Haminan liike-elämän johtavaksi nimeksi nousi jo 1870-luvulla Konstantin Ivanivits Aladin (1834-1896). Monien yritysten jälkeen hänelle myönnettiin porvarioikeudet vihdoin 1868. Nyt hänelle avautuivat suuret mahdollisuudet. Aladin oli nerokas liikemies, joka työskenteli myös teollisuuden ja maatalouden alalla ja joka lyhyessä ajassa kokosi suuren omaisuuden. Konstantin Aladin oli saapunut Haminaan jo 1848, 14 vuotiaana oppipoikana Jaroslavnin läänistä, Volgan yläjuoksun varrelta, Moskovasta koilliseen. Hän saapui Haminaan kauppias Vasiljevin apulaiseksi. Jo 19 vuotiaana hän alkoi toimia itsenäisenä liikemiehenä ja hänellä oli oma myymälä Raatihuoneen alakerrassa. Raatihuoneen torin varrelta hän osti talon (nyk: Tanelin kulma), johon hän sijoitti laajentuneen liikkeensä. Ennen pitkää Aladinin hallussa oli suuri osa Haminan seudun tukkukauppaa.

 

Konstantin Aladin vanhempi oli myös menestyvä teollisuusmies. Hän omisti Tervasaaren ja Metsäkylän sahat.  Hänen hallussaan oli Meltin viinatehdas ja oluttehdas. Hän omisti maatiloja ja metsiä mm. Harjun, Marlebäckin ja Poitsilan kartanot. Aladin sai kauppaneuvoksen arvon 1894. Hän oli luonteeltaan vaatimaton ja tunnettu laajasta hyväntekeväisyydestään. Hän kuoli Venäjällä 1896.

 

 

 

 





                                        Aladinin suvun hautakappeli haminan Ortodoksisella

                                                                                                               hautausmaalla. Rakennettu v. 1898.

 


 

                                                                                      

 


                      Jamilahden kansanopisto. Poitsilan entisen kartanon päärakennus. Kuva vuodelta 2008.

 

 


                                            Poitsilan kartanon vanha hevostalli. Ajosilta johtaa tallin vintille.


 

Tervasaari oli 1880-luvulta lähtien Haminan meriliikenteen keskus, nimenomaan höyrylaivojen satama. Kauppatorilta Kaivokadun luota rakennettiin tie bastionin päällikön Lipputornin ohitse maatuneen salmen yli (nyk. Kiertoliittymä) Tervasaaren satamaan, jonka rantaan rakennettiin laituri lounaiskärkeen. Satamaa ryhdyttiin ruoppaamaan laivaliikennettä varten.

 

Konstantin Aladinin toimesta Tervasaari muuttui perusteellisesti. Puistoalueen eteläsivulle rakennettiin kaksiraaminen saha. Saha-alueen viereen rakennettiin työväen asuntoja. Sahan käyttövoimana oli höyry. Viereiset pellot ja niityt muuttuivat lautatarha alueeksi. Myöhemmin kohosi Tervasaaren korkeimmalle, keskeiselle paikalle sahan konttorirakennus, joka ennen purkamista palveli Ristiniemi Oy:n konttorirakennuksena ja konttorinhoitajan asuntona.

 

Tervasaaren sahalla oli v.1900 työväkeä 50 miestä ja 5 naista. Haminassa siirryttiin Ahlqvistin ja Aladinin aikaan.

 

Konstantin Aladin oli Haminan rikkain mies, mutta luonteeltaan vaatimaton. Poitslan kartanon kehittäminen jäi kuitenkin häneltä sivuasiaksi.

 

Poitsilan kartanon, useiden kaupunkikiinteistöjen ja Tervasaaren sahan omistaja Aladin oli tarkoin punnitseva liikemies, hyväntahtoinen ja vaatimaton luonne, joka oli tunnettu myös lahjoittajana. Kauppaneuvos Konstantin Aladin myi Tervasaaren sahan 1927 Ristiniemi Oy:lle, jolloin kummankin sahan vuosituotanto nousi yhteensä noin 7000 satanderttiin. Ristiniemi Oy:n sahoissa oli työväkeä noin 200 henkeä ja lisäksi oli metsätyöväkeä tarpeen mukaan. Osa työväkeä asui yhtiön rakennuksissa Ristiniemessä ja Tervasaarella. Yhtiö hankki käyttöönsä useita hinaajia, joista hinaajat Ristiniemi ja Tervasaari olivat käytössä useita vuosia sotien jälkeen. Ristiniemi Oy:n toimitustohtajana oli Topi Silvo, isännöitsijänä Leo Silvo. Tervasaaren sahan hoitajana toimi Onni Penttilä ja pitkäaikaisena konttoripäällikkönä Ilmari Ahola.

 

Viimeisenä yhtiön Tervasaaren sahan johtajana oli Mauno Porvari.

 

Kauppanevos Konstantin Aladin nuorempi kuoli 1938 seitsemänkymmenen vuoden ikäisenä. Hänet siunattiin Haminan Ortodoksisessa kirkossa ja kätkettiin Aladinien sukuhautaan Haminan Ortodoksisella hautausmaalla.

 

Haminan uuden syväsataman perustamisvaiheita ja vaikeuksia

 

Haminan sisäsatamina ovat toimineet Pirkkulan satamapoukama lähellä Salmenkylän museosiltaa sekä Hietakylän laituri. Hietakylän laituri oli tärkeä suolan yms. tuontitavaran purkauspaikkana. Laivojen koon suuretessa tarvittiin Haminaan syväsatamaa.

 

Kun Kotka oli saanut 1878 kaupunkioikeutensa ja jatkanut voittokulkuaan, Hamina oli herännyt ja ryhtynyt alustaviin toimenpiteisiin kaupungille satamaolojen kehittämiseksi. Uuden sataman perustaminen katsottiin välttämättömäksi toimenpiteeksi.

 

Tervasaarelta, jonne yritteliäs K. Aladin oli perustanut suuren sahan, oli ostettu alue ja rakennettu sinne satamalaituri eräänlaiseksi ulkosatamaksi. Ulkoväylän vesialueita oli pakkolunastuksin hankittu 1885. Kuitenkin vasta Kotkan rautatien valmistuminen 1890 lopullisesti ravisti hereille idyllisen Haminan johtomiehet. Tervasaaren vähäistä laituria parannettiin, väylää syvennettiin suurin kustannuksin samalla kun myös idänpuoleisia vesialueita lunastettiin 1900 kaupungille. Haminan oma rautatie oli valmistunut 1899, joka puolestaan vahvisti haminalaisten valoisia toiveita merenkulun elpymisestä.

11

 

Tervasaari oli nyt Haminan tärkein satama-alue, jonne hankittiin ajan oloissa suurenmoinen sähkövalaistus. Pajukkoisia vesijättömaita kaupungin rannoilla alettiin täyttää pääasiassa rimoilla tuleviksi laiturialueiksi. Ulkomaan liikenteen ohella Tervasaaresta oli matkustajalaivaliikenne Kotkaan ja Virolahdelle. Vaikka Tervassaren sataman valmistuminen oli suuri edistysaskel Haminan satamaoloissa, se todettiin melkein heti riittämättömäksi toimenpiteeksi. Satama oli liian ahdas ja sisääntuloväylä oli Nuutniemen luona käymässä vaaralliseksi.

 

Hamina kaupunki tarvitsi Poitsilan ja Hillon alueet, kun suunniteltiin lähempänä avomerta olevaa uutta satamaa.. Kaupungin täytyi lunastaa suuria maa-alueita yksityisiltä maanomistajilta, mutta hinta oli liian korkea.

 

Monien vaiheiden jälkeen Hillon tilusten siirtyminen Haminan kaupungin omistukseen vaikeimman ongelman suotuisaa ratkaisua. Kaupunki saattoi lopultakin rakentaa uudenaikaisen syväsataman, mikä oli kaupungille suorastaan elinkysymys. Hillon tulevan sataman alueen siirtyminen kaupungille merkitsi pitkästä aikaa unesta heräämistä. Tarmokkaasti ja suurin toivein kaupunki lähtikin käyttämään uuden ajan tarjoamia mahdollisuuksia alueen rakentamiseen. Uusi ajanjakso oli alkanut.

 

Syväsataman rakentaminen alkoi 1930-luvun loppupuolella. Hillonniemi oli monessa suhteessa edullinen paikka tulevalle syväsatamalle. Ennen syväsataman valmistumista laivat lastasivat pyöreää puutavaraa ja sahatavaraa redillä Haminan lahdella. Puutavara kuljetettiin laivoihin hinaajien vetämissä proomuissa tai hinaamalla lauttoina laivojen viereen, josta puunrungot nostettiin ruumaan laivojen omilla vinsseillä. Kuljetus oli hankalaa kapean väylän ja usein kovan merenkäynnin takia.

 

Kaupungin ostama alue oli 254 ha kuivaa kangasmaata. Rantaa olnoin 4 kilometriä. Mainittakoon, että alueella sijaitsi 1930-luvulla ja vielä sen jälkeenkin kaupunkilaisten suosittu uimaranta, hiekkapohjainen lakuniemi.

 

Haminaan menevältä rautatieltä likipitäen nykyiseltä kohdalta, voitiin rakentaa satamarata suoraan Hillonniemeen Savilahden länsipuolitse.

 

Haminan kaupungin 1935 aloittanut satamalautakunta, puheenjohtajana, pankinjohtaja Ilmari Seitola, kiteytti syväsataman rakennusajatuksen eheäksi suunnitelmaksi.

Vuonna 1936 alussa päätettiin aloittaa satamaan johtavan maantien rakennustyöt. Tien rakentaminen aloitettiin Savilahden länsipuolelta Viipurin valtatien (nyk. Vanha Viipurintie) suunnasta, likipitäen Ruissaloon menevän tienhaaran kohdalla.

 

Ensimmäinen juna puuskutti uuteen Syväsatamaan 11.9.1937.

 

Ensimmäinen alus saapui hiililaituriin 10.12.1937.

 

Kotiseutumme Poitsila

 

Kuten historian kirjat kertovat, Aladinille jäivät Poitsilan kartanon päärakennus, puutarha, Vuohisaari, Mustanvuoren ulkopalsta huviloineen ja Tervasaaren sahan alue.

 

Sotien jälkeen Karjalasta evakuoidulle siirtoväelle, kovia kokeneelle Karjalan kansalle, oli löydettävä uusi asuinsija. Pika-asutuslain nojalla Poitsilan kartano joutui luovuttamaan maistaan maanviljelystiloja ja omakotitontteja siirtoväelle.

Haminaan saapui siirtoväkeä Koivistolta, Viipurinlahden rantapitäjistä, Säkkijärveltä, ja muualta Kannakselta. Poitsilaan, Hillon kylään ja muualle Haminaan ja Vehkalahdelle saapui 1940-luvun loppupuolella Karjalan evakoita.

 

Mainittakoon, että kartanon omistamista Mustankorven pelloista ja metsäalueista lohkottiin maanviljelystilat mm. Virsun, Pukin, Hovin ja Kaukiaisen perheille. Nykyiset teiden ja katujen nimet Etelä-Poitsilassa kertovat heidän entisistä asuinsijoistaan luovutetussa Karjalassa.

 

Haminaan siirtyi talvisodan jälkeen Koiviston Yhteiskoulu. Sen johtajana toimi fil.maisteri Hilda Myyryläinen. Vasta 1950-luvun alussa koulu siirtyi asteittain Virojoelle.

 

Myös Jamilahden Kansanopisto Sortavalasta siirtyi 1949 Poitsilan kartanon vanhaan päärakennukseen, jossa opisto toimii tänäkin päivänä. Opiston johtajana oli tuolloin fil.maisteri Mia Tiusanen.

 

Poitsilan kansakoulu aloitti toimintansa 1959 ensimmäisenä johtajanaan Saija Topo.


Poitsilan vanhat tiet

 

Vanhin tie lienee meritie Poitsilan kartanon rantaan, jolloin laivat purjehtivat löytöretkille Vehkajoen suulle.

 

Vanha kartanon tie, joka kulki pitkin Savilahden rantaa Vanhalle rantatielle lienee vanhin maantie. Tämä vanha tie yhdisti kartanon nykyiselle Vanhalle Viipurintielle Ruissalon tienhaaran kohdalla. Tosin tämä vanha hevosajoneuvotie on jäänyt asutuksen ja siltojen alle. Takkaniemeen johti myös oma tie.

 

Tilustie Mustaankorpeen johti kartanon tiluksille. Oli muitakin teitä, esim. talvitie, joka vältellen korkeita mäkiä, kulki pelloille ja metsän hakkuualueille.

 

Ajan saatossa ovat kadonneet kartanon pihapiirissä olleet rakennukset , kuten väentupa työkelloineen ym. Vanha tiilestä rakennettu navetta palveli viimeksi tulitikkutehtaana. Myös vanha hevostalli ylisille johtavine ajosiltoineen on vielä pystyssä. Riihikuja kertoo tarinaansa vanhasta riihestä niille, jotka sen tarinan kuuntelevat.

 

Nykyinen tie Haminan Satamaan valmistui v. 2007

 

Salpalinja

 

Salpalinjan rakentaminen aloitettin keväällä 1940 Moskovan rauhanteon jälkeen. Virolahden ja Miehikkälän tasolla käynnistyivät suurimittaiset, uuden rajan tuntumaa noudattavat linnoitustyöt. Myöhemmin Poitsilan Haminan lahden länsirannalta, Nuutniemestä alkanut Salpalinjan takalinja jäi keskeneräiseksi.

 

Kuitenkin kiviesteitä, kallioon louhittuja taistelukaivantoja ja korsuja on vielä nähtävissä Poitsilassakin.

 

Takalinja kulki Poitsilasta Salmenkylään ja edelleen Tikkamäen kautta Vehkalahden Kannusjärven,Turkian ja Lankilan kylien kautta Taavettiin.

 

Maastoon kaivettua ja kallioon louhittua juoksuhautaa on vielä näkyvissä entiseen kartanoon liittyvässä Särkelän tilan metsässä. Tervaniemen kaivannot ja poterot ovat jäänet alueelle rakennettujen rivitalojen peittämäksi. Savilahden rannalla satamaan kulkeneen rautatien länsipuolella sijainneen kalliokorsun läpi on tehty uusi satamaan johtava maantie.

 

Kannusjärven Kotterinmäen linnoittamisesta kertoo kyläyhdistyksen paikalle pystyttämä taulu. Sodan tapahtumista kertovat monet muutkin muistomerkit ja taulut kotiseudullamme.

 

Salpalinjaa ei koskaan tarvittu taistelutilanteessa, mutta sillä oli tärkeä merkitys turvavarustuksena Jatkosodan torjuntataisteluissa.

 

Episodi


Pitäjänsaarella asuneen isosetäni Petter Peebun kertomuksista on suurin osa painunut muistojen hämärään. Tulkoon kuitenkin mainituksi hyvät kalavedet Pitäjänsaaren, Tervasaaren ja Kotisaaren ympärillä. Ne antoivat lisäsärvintä Petterin suurelle perheelle.

 

Lähteet:         Sigurd Nordenstreng – Aimo Halila

                                            Haminan historia I-III

                                            Omiin havaintoihin taltioitua ja tutkimuksiin

                                            perustuvaa aineistoa




 

 


Comments