Partioniemi

Piirin pilkkileiri järjestetään 8.3.-10.3.2019 Partioniemen leirikeskuksessa Lohjalla. 
Leirikeskus sijaitsee kalaisan Lohjanjärven rannalla. 


Tälle retkelle nuori saa ottaa mukaan myös huoltajansa. Aikuiset ovat siis tervetulleita mukaan kunhan tuovat ainakin yhden pilkkivän nuoren matkassaan. Ilman huoltajaa retkelle osallistuvien nuorten alaikärajana on 10 vuotta.

Ohjelma:

Kokoontuminen leirikeskukseen on perjantaina klo 17.00 alkaen. Ilta vietään yhdessä syöden, saunoen ja askarrellen.

Lauantaina teemme kaksi pilkkiretkeä. Välillä piipahdamme leirikeskuksessa lounaalla ja lämmittelemässä. Illalla taas syödään ja saunotaan.

Sunnuntaina aamupäivällä käydään vielä pilkillä. Palaamme leirikeskukseen lounaalle, siivoamme paikat ja lähdemme kotiin noin klo 15.

Varusteet:

Majoittumiseen tarvitaan oma makuupussi tai petivaatteet, peseytymisväineet, pyyhe ja vaihtovaatteet iltaa varten

Pilkkimään mennessä on tärkeää pukeutua riittävän lämpimästi sään mukaan. Kerrospukeutuminen lähtee aina liikkeelle ulkoilukerrastosta, joka pumppaa kosteuden seuraavaan kerrokseen. Ei kastuvaa puuvillaa ihoa vasten. Välikerroksessa erilaiset fleece väliasut ovat hyviä. Jos kelit ovat kylmät, niin tarvitaan vielä lämmityskerros. Päällimmäiseksi tuulen ja vedenpitävä kuorikerros. Lämmitys- ja kuorikerroksen voi korvata esimerkiksi pilkkihaalarilla. Myös päähineen on syytä olla riittävän lämmin. Hanskoja on hyvä ottaa mukaan useampi pari. Jalkineiksi lämpimät vuorelliset kumisaappaat.

Pilkkivarusteita saa jonkin verran lainaksi järjestäjiltä, mutta omat kalastusvälineet kannattaa tietysti ottaa mukaan jos sellaiset omistaa. Kaira, istuin, pilkkivapoja, pilkit kukkarossa, toukkia, sohjokauha, NASKALIT...

Hinta ja järjestelyt:

Retken hinta on SVK:n jäsenseurojen nuorisojäsenille 50 € ja ulkopuolisille 70€ sisältäen täysihoidon. Aikuisten osalta maksu on 90€. Retkimaksu maksetaan piirin tilille FI36 5297 0020 1831 42 viimeistään viikkoa ennen retken alkamista. Muista laittaa leiriläisen nimi viestikenttään.

Retkelle jokainen osallistuu omalla vastuulla ja vakuutuksillaan. 

Kuljetukset leirikeskukseen jokainen järjestää itse. Jos kuljetuksen järjestäminen on hankalaa, niin laita sähköpostia leiristä vastaavalle Börje Uimoselle, niin katsotaan saadaanko kimppakyytejä aikaiseksi.

Lisätiedot antaa Börje Uimonen, borje.uimonen (at) gmail.com, 045 6948084.

Kartan leirikeskuksen sijainnista löydät sivun ala-laidasta.

Comments