14 Savonlinnan oopperajuhlilla 1977–2008

 
Vuosien 1977 ja 2008 opperajuhlakirjojen kannet. 

Mennessäni töihin Savonlinnan opettajankoulutuslaitokselle syksyllä 1976 tiesin, että kaupungissa oli pidetty oopperajuhlia ensin Aino Acktén johdolla 1912–14, 1916 ja 1930 ja sitten uudestaan vuodesta 1967 lähtien. 1970-luvulla oopperajuhlien taiteellisena johtajana oli Martti Talvela. Hän oli entisiä Savonlinnan seminaarin kasvatteja. Vuonna 2002 olin toimittamassa juhlakirjaa ”50 vuotta opettajankoulutusta Savonlinnassa”. Martti Talvela (1935–1989) ei silloin enää elänyt, mutta hänen puolisonsa Annukka Talvela kirjoitti juhlakirjaan koskettavan tarinan heidän yhteisistä opiskeluvuosistaan Savonlinnassa 1953–1957. (Lataa artikkeli Aurinkolangoin kiedotut aarteet.)

Ensimmäisen kerran kävin oopperajuhlilla – ja yleensäkin oopperassa – kesällä 1977. Aloitus ei ollut huono, sillä ensimmäiseksi näkemäni ooppera oli Mozartin Taikahuilu. Opiskeluajoiltani minulla oli sellainen käsitys, että ooppera on ”eliittitaidetta”. Mutta jo matkalla Olavinlinnaan ja viimeistään linnan muurien sisällä selvisi, että ooppera onkin suurten joukkojen taidetta. Toinen sinä kesänä näkemäni ooppera oli Sallisen Ratsumies. Se toimi kiintoisana kontrastina Taikahuilulle ja osoitti kokemattomalle kävijälle, miten monipuolinen taiteenlaji ooppera on.

Kesän 1978 huippuelämys oli Kokkosen Viimeiset kiusaukset. Seuraavana kesänä Don Carlos johdatti Verdin oopperamaailmaan. Noina aikoina otin tavakseni hankkia levytyksiä niistä oopperoista, joita Savonlinnassa esitettiin. Kuuntelin musiikkia ja tutkiskelin librettoja jo ennalta. Kun muistelen Savonlinnan oopperoita, mielessäni lomittuvat yhteen äänilevyjen kuuntelussa ja oopperanäytöksissä saamani elämykset. Merkitystä on silläkin, mitä olen lukenut oopperoista. Luon nyt katsauksen kolmeen alkuaikoina näkemääni oopperaan: Taikahuiluun, Viimeisiin kiusauksiin ja Don Carlokseen.

 

Taikahuilu 1977

 

Kuva oopperajuhlakirjasta 1977.

Kuten sanottu, Mozartin Taikahuilu oli ensimmäinen näkemäni ooppera. Kesällä 1977 Taikahuilu esitettiin seuraavan henkilöstön voimin: musiikin johto Jussi Jalas; ohjaus August Everding/Seppo Siitonen; lavastus ja puvut Toni Businger; Sarastro Jaakko Ryhänen; Tamino Kimmo Lappalainen/Kari Kuoppa; Pamina Irma Urrila/Aulikki Eerola; Yön kuningatar Julie Griffeth; Kaitsijapappi Jorma Hynninen; Papageno Matti Lehtinen/Timo Honkonen; Papagena Riitta Pietarinen; Monostatos Kalevi Koskinen; Kaksi pappia Matti Heinikari ja Timo Honkonen/Jaakko Hietikko; Kolme naista Rita Bergman, Leena Kiilunen ja Aili Purtonen; Kaksi haarniskoitua Seppo Ruohonen ja Heikki Orama; Kolme poikaa Olli Rantaseppä, Ari Häyrinen ja Pekka Värmälä.

Taikahuilu oli tullut Savonlinnan oopperajuhlille omana versiona neljä vuotta aikaisemmin eli kesällä 1973, jolloin se oli juhlien ainoa ooppera. Sen jälkeen se on pysynyt juhlien suosikkioopperana yli kahtenakymmenenä kesänä. Jo kesän 1977 loppuun mennessä Taikahuilun oli nähnyt Olavinlinnassa 76 000 ihmistä. (Timo Mäkinen: Mozartin taikahuilu. Savonlinna 1978.)

Martti Talvela, Sarastron ensimmäinen esittäjä, oli hakenut Taikahuilun ohjaajaksi August Everdingin Saksasta. Everding korosti oopperan koomisia aineksia. Mieleen on jäänyt kesältä 1977 erityisesti Matti Lehtisen Papageno. Toni Busingerin lavastukseen kuului liikkuvia puita ja paukkuefektejä. Alun tulta syöksevä lohikäärme on varmaan jäänyt pysyvästi niin lapsi- kuin aikuiskatsojien mieleen.

Taikahuilun musiikin odotettuja huippukohtia ovat Sarastron ja Yön kuningattaren aariat. Sarastron ääniala ulottuu niin alas, että sen matalammalle ei juuri voi mennä. Yön kuningattaren aariat puolestaan vaativat laulajalta sellaista taituruutta ja dramaattista koloratuuriääntä, että alkuvuosina laulajat tuotiin Savonlinnaan ulkomailta.

Tunnetun ateistin George Bernard Shaw'n (1856–1950) tiedetään sanoneen, että Sarastron aariat ovat ainoaa ihmisen kirjoittamaa musiikkia, jota kelpaa Jumalan laulaa. Talvelan laulamina nämä aariat voi kuunnella YouTubesta:

Lataa aaria ”O Isis und Osiris" (kesto 3:25)

Lataa aaria ”In diesen heil'gen Hallen" (kesto 4:56)

Suomalaista Yön kuningatarta Savonlinnassa kuultiin ainakin jo kesällä 1992, jolloin osan lauloi Anna-Kristiina Kaappola vuoroin Osceola Davisin kanssa. Heinäkuussa 1997 Taikahuilu nauhoitettiin oopperajuhlien näytöksistä. Aaria "Nyt koston raivon rinnassani tunnen" on kuultavissa Anna-Kristiina Kaappolan esittämänä täältä:

Lataa äänite "Yön kuningatar - Königin der Nacht - Anna-Kristiina Kaappola" (kesto 3:01)

Savonlinnan oopperajuhlakuoro on aina loistanut Olavinlinnan esityksissä. Ken on nähnyt ja kuullut kuoroa livenä Taikahuilun loppukohtauksessa, hän ei voi koskaan unohtaa elämystä. Seuraava tallenne antaa aavistuksen siitä, mitä tarkoitan:

Lataa äänite ”Taikahuilu – The Magic Flute: Ending – The Savonlinna Opera Festival Choir” (kesto 3:01)

 

Viimeiset kiusaukset 1978

 

Anna Loviisa – Marita Nordberg, Albertiina – Liisamaija Laaksonen ja Paavo – Martti Talvela. Kuva Viimeisten kiusausten levykansioon sisältyvästä painatteesta 1978.


Joonas Kokkosen Viimeisiä kiusauksia esitettiin 1978 toista kesää Savonlinnan oopperajuhlilla. Henkilöstö oli silloin tämä: musiikinjohto Ulf Söderblom; ohjaus Sakari Puurunen/Jussi Tapola (ass.); lavastus Juha Lukala; puvut Maija Pekkanen; koreografia Marjo Kuusela; kuoron valmennus Kyösti Haatanen; Paavo Ruotsalainen, talonpoika, herännäisjohtaja Martti Talvela; Riitta, hänen ensimmäinen vaimonsa Ritva Auvinen; Juhana, heidän poikansa Eero Erkkilä; Jaakko Högman, seppä, Paavon uskonnollinen herättäjä Tapani Valtasaari; kolme naista Eini Liukko-Vaara, Aino Takala, Raija Määttänen-Falck; kolme miestä Kalevi Koskinen, Jorma Falck, Jaakko Ryhänen; Anna Loviisa, Paavon toinen vaimo Marita Nordberg; Albertiina, palvelijatar Liisamaija Laaksonen.

Viimeiset kiusaukset on ainoa ooppera, jossa olen nähnyt Martti Talvelan elävänä lavalla. Kesällä 1979 näin ja kuulin Talvelaa Rantasalmen kirkossa pidetyssä konsertissa, jossa hän lauloi Schubertia, Rachmaninowia, Kuulaa ja Mussorgskia. Säestäjänä oli Vladimir Ashkenazy. Monena kesänä näin häntä myös Timo Mustakallion laulukilpailun toisena tuomarina oopperajuhlilla.

Joonas Kokkonen loi tunnetusti Paavon osan nimenomaan Martti Talvelaa ajatellen, ja Talvela täyttikin roolin vaatimukset parhaalla mahdollisella tavalla. Paavon kiusaukset – epäusko, epätoivo, ylpeys ja harhanäyt – ovat alkukristillisiä viimeisiä kiusauksia. Kiusausten huippukohdissa yleisö eläytyi Paavon osaan niin vahvasti, että joissakin esityksissä jouduttiin pyörtyneitä katsojia kuljettamaan ensiapuun.

Kiusausten keskeiset tapahtumat sijoittuvat Paavon unimaailmaan ja houreisiin. Musiikki kuvittaa Paavon näkyjä ja muistumia. Joonas Kokkonen on sanonut, ettei hän milloinkaan olisi pystynyt kirjoittamaan realistista oopperaa. Kun Paavo on oopperassa todellisuuden tasolla ja ymmärtää sen mitä ympärillä tapahtuu, musiikki lakkaa. (Lähde: Joonas Kokkonen ja Timo Mäkinen keskustelevat musiikista ja elämästä. Savonlinna 1979.)

Oopperan alkaessa Paavo lepää kuolinvuoteellaan ja muut päähenkilöt, ensimmäinen vaimo Riitta, Paavon ja Riitan poika Juhana sekä seppä Högman, ovat jo aikoja sitten kuolleet. ”Kuoleva Paavo näkee faustisesti elämän labyrinttimaisen kulun, nykyisyys kaikkoaa, menneisyys astuu esiin. Tällainen absurdi draamatekniikka sopeutuu hyvin oopperaan, kaikista taidemuodoista absurdeimpaan.” (Erik Tawaststjerna: Tulinen verkko ihmisten mereen. Savonlinnan oopperajuhlakirja 1978.)

Paavon ensimmäinen monologi ”En saa ovea auki, ovi on teljetty” kuullaan ensimmäisen näytöksen kuudennen kohtauksen lopussa. Sitä ennen Riitta on heittänyt epätoivoissaan kirveen saarnamatkalle lähtevän Paavon perään, kun tämä on ottanut konttiinsa evääksi talon viimeisen leivän ja sanonut: ”Kyllä Herra omistaan huolen pitää.” – Toinen monologi ”Minun on vielä ennen kuolemaani puhuttava Suomen kansalle” on toisen näytöksen toisena kohtauksena. Sitä edeltävässä kohtauksessa vihamiehet ovat nöyryyttäneet Paavoa ja Paavo on kaatunut maahan huutaen Kristusta avukseen.

Monologit ovat kuultavissa ja katsottavissa Martti Talvelan esittäminä Ylen Elävässä arkistossa. Esitys ”Kaksi monologia” on tallennettu RSO:n YLE 50 vuotta -juhlakonsertista 14.9.1976. Kapellimestarina on Okko Kamu. Videolla monologit esitetään eri järjestyksessä kuin oopperassa:

Lataa video Kaksi monologia oopperasta "Viimeiset kiusaukset" (kesto 13:35)

Viimeisille kiusauksille tekee kunniaa myös Mika Kareksen esitys monologista ”En saa ovea auki” oopperajuhlien 100-vuotisjuhlagaalassa heinäkuussa 2012:

Lataa video "En saa ovea auki" Mika Kareksen esityksenä (kesto 7:37)

Jos minun pitäisi nimetä paras näkemäni ooppera, se olisi ilman muuta Viimeiset kiusaukset. Oopperassa on useita henkeä salpaavia kohtauksia. Heti alussa Paavo on houreissaan kuolinvuoteella. Albertiina-palvelijatar ja Paavon toinen vaimo Anna Loviisa rauhoittelevat häntä ja alkavat sitten veisata virttä kansanomaisella tavalla. Silloin Paavo kohoaa istualleen ja alkaa veisata niin kiivaasti, että naiset pelästyvät; ponnahtaa pystyyn, ajaa naiset pois ja käskee näiden viedä ”herrain antaman kynttilän” mukanaan. (Ks. kuva edeltä.) – Toisen näytöksen alussa käräjätalon pihalla ystäviksi tekeytyneet vihamiehet yltyvät kiusaamaan Paavoa niin raa'asti, että tilanne tuo katsojan mieleen riimuun sidotun karhun, jonka ympärillä pyörii rähisevä koiralauma. Kun piina yltyy sietämättömäksi, Paavo huutaa: ”Herra Jeesus Kristus, Jumalan Poika, armahda, armahda minua syntistä”, jolloin riekkuminen loppuu ja Paavo kaatuu maahan.

En ennättänyt nähdä Martti Talvelaa Savonlinnan Boris Godunovissa. Sen ensi-illasta kesällä 1974 kerrotaan poistuneen vaiteliasta ja liikuttunutta yleisöä. Nähtyään Boriksen kuolinkohtauksen oopperan lopussa katsojat tajusivat, että he olivat päässeet osalliseksi elämyksestä, joka tarjoutuu oopperassa vain harvoin koettavaksi. – Talvelan oma lähtö oli vielä dramaattisempi. Kotonaan Inkilänhovissa Juvalla, tyttärensä häissä heinäkuussa 1989, Martti Talvela kaatui kesken juhlan kuolleena tanssilattialle.

Viimeiset kiusaukset -oopperan nähtyäni olen ostanut ja lukenut Lauri Kokkosen – Joonas Kokkosen kiuruvetisen pikkuserkun – samannimisen näytelmän, jonka tekstiin oopperan libretto perustuu. Hankin omakseni myös Aukusti Oravalan historiallisen ja elämäkerrallisen romaanin ”Erämaan profeetta”, joka kertoo Paavosta. Ukko-Paavon kuolinpirtissä Nilsiän Aholansaaressa on käyty. Nilsiän Louhosareenalla näimme Viimeiset kiusaukset Opera Cava -festivaaleilla kesällä 2007. Paavona oli silloin Jaakko Ryhänen ja Riittana Satu Vihavainen.

 

Don Carlos 1979

 

Suurinkvisiittori – Bengt Rundgren ja Filip – Matti Salminen. Kuva oopperajuhlakirjasta 1984.

Kesän 1979 uutuusooppera Savonlinnassa oli Verdin Don Carlos. Sitä esitettiin sekä suomenkielisenä että italiankielisenä. Minä näin italiankielisen version: musiikinjohto Leif Segerstam; ohjaus Georgi Tovstonogov; lavastus ja puvut Eduard S. Kotšergin; kuoron valmennus Kyösti Haatanen; Filip II, Espanjan kuningas Georges Pappas; Elisabet, hänen puolisonsa Marianne Häggander; Don Carlos, kruununperillinen Peter Lindroos; Rodrigo, Posan markiisi Walton Grönroos; Eboli, prinsessa Livia Budai; Suurinkvisiittori Kalevi Lahtinen; Munkki Jaakko Ryhänen; Ääni taivaasta Brenda Jackson; Lerman kreivi Esko Korvala; Tebaldo, kuningattaren paasi Raili Viljakainen; Flanderin edustajat Erkki Aalto, Jaakko Hietikko, Heikki Keinonen, Reijo Lahtinen, Pertti Lehtinen, Heikki Orama, Heikki Saarnikko, Yrjö Vannela.

Don Carlos liittyy suuren oopperan, grand opéran, perinteeseen. Se on ”aidosti verdimäinen musiikkidraama, jossa säveltäjä tulkitsee musiikin keinoin roolihenkilöittensä luonteet ja sielunliikkeet ja julistaa samalla voimallisesti oman humaanin maailmankäsityksensä”. (Olavi Kauko: Valtataistelu musiikkidraamana. Savonlinnan oopperajuhlakirja 1979.)

Don Carlos -oopperan dramaattisena huippuna tunnetaan Filipin ja Suurinkvisiittorin kohtaaminen kolmannen näytöksen alussa. Monologissaan ennen Suurinkvisiittorin tapaamista kuningas Filip näyttäytyy yksinäisenä, ristiriitaisena ja kärsivänä ihmisenä. Häntä ahdistaa epävarmuus nuoren puolison Elisabetin rakkaudesta ja epäilys tämän uskottomuudesta. Suurinkvisiittori saapuu paikalle kuninkaan kutsusta. Filip tiedustelee häneltä neuvoja, miten suhtautua Carlokseen, joka on noussut ase kädessä uhmaamaan isänsä tahtoa. Suurinkvisiittori – vanha, sokea mies, epäinhimillisen järjestelmän henkilöitymä – puolestaan kiinnittää huomion Posan markiisin, jonka kuningas on ottanut uskotukseen, mutta jonka vapaamieliset ajatukset ovat koituneet vaaraksi kirkolle ja valtiolle. Sen vuoksi hän vaatii markiisin luovuttamista inkvisition käsiin. Kuningas kieltäytyy ensin mutta alistuu sitten hurjistuneen Suurinkvisiittorin tahtoon ja toteaa voimattomana, että ”valtaistuimen on taivuttava alttarin edessä”.

Suurinkvisiittorin roolia on pidetty erityisen vaativana haasteena jokaiselle bassolle sen vuoksi, että osan esittäjä joutuu siinä ”laulukaksintaisteluun” Filipin kanssa. Filipiksi valitaan yleensä paras basso, minkä kulloinenkin oopperatalo pystyy hankkimaan. "Suurinkvisiittorin osa lankeaa pakostakin nuorelle tulevaisuuden nimelle, sillä todella suuret bassot eivät yleensä suostu tähän kakkosrooliin, vaan laulavat joko Filipiä tai eivät laula ollenkaan.” (Seppo Heikinheimo: Martti Talvela. Jättiläisen muotokuva, 1978.)

Martti Talvela teki uransa kannalta merkittävän läpimurron Suurinkvisiittorin roolissa Milanon La Scalassa vuonna 1963. Hänen vastapelurinaan oli Nicolai Ghiaurov, jota pidettiin tuolloin Boris Christoffin ohella toisena maailman johtavista bassoista. Esityksen johtanut Gabriel Santini on sanonut, että ”Talvela ja Ghiaurov ovat herättäneet jälleen henkiin loistavien bassojen perinteet”. Talvela oli hänen mielestään osassaan ”pelottava ja ihailua herättävä hahmo”. (Seppo Heikinheimon em. teoksen mukaan.)

Savonlinnassa ei liene koettu aivan edellä kerrotun vertaista bassojen kaksintaistelua, mutta Filipinä tai Suurinkvisiittorina lauloivat oopperajuhlilla Talvelan lisäksi mm. Georges Pappas, Matti Salminen, Jaakko Ryhänen, Tom Krause ja Bengt Rundgren.

Ghiaurovin ja Talvelan ”kaksintaistelu” on kuunneltavissa mm. Georg Soltin johtamasta oopperalevytyksestä 1960-luvun puolivälistä:

Lataa äänite Filipin ja Suurinkvisiittorin duetosta (kesto 9:17)

Seuraavassa videossa vuodelta 2003 laulavat Filipinä ja Suurinkvisiittorina Robert Lloyd ja Jaakko Ryhänen:

Lataa video "Don Carlo – Robert Lloyd & Jaakko Ryhänen" (kesto 8:47)

Savonlinnan oopperajuhlien 100-vuotisjuhlagaasta 2012 on video, jossa Matti Salminen laulaa Filipin monologin:

Lataa video "Savonlinna Opera Festival Anniversary Gala 'Ella giammai m'amo'" (kesto 10:26)

YouTubessa on myös video, jossa Georges Pappas laulaa Filipin monologin Olavinlinnan oopperanäyttämöllä:

Lataa video "George Pappas – Ella giammai m'amo..." (kesto 10:12)

 

Verdin Requiemista, sielunmessusta, on joskus sanottu, että se on yksi hänen parhaimmista ”oopperoistaan”. Savonlinnan oopperajuhlilla teos esitettiin ”minun aikanani” ensimmäisen kerran kesällä 1979 Leif Segerstamin johdolla. Sitä esitystä en nähnyt. Kesällä 1988 oopperajuhlilla vieraili Kiinan keskusoopperan kuoro ja orkesteri. Kiinalaiset esittivät oopperoidensa, Madame Butterflyn ja Carmenin, lisäksi Verdin Requiemin Leif Segerstamin johdolla Kerimäen kirkossa ja Olavinlinnassa. Kerimäen esitystä olin kuulemassa.

Verdin Requiemin jytyimmät kohtaukset ovat Dies Irae (vihan päivä) ja Tuba Mirum (trumpettifanfaari). Ne voi kuunnella mm. tästä videosta, jossa esiintyy Berliinin filharmonikot Claudio Abbadon johdolla:

Lataa video "Verdi – Requiem – Dies Irae & Tuba Mirum..." (kesto 4:17)

 

Muita oopperoita 1977–2008

 

Taikahuilun, Viimeisten kiusausten ja Don Carloksen lisäksi olen nähnyt Savonlinnan oopperajuhlilla 1977–2008 ainakin seuraavat teokset – niistä Lentävän hollantilaisen ja Aidan (samoin kuin edellä esitellyt Taikahuilun ja Don Carloksen) useammin kuin yhden kerran. Vuosiluvuista näkyy, milloin nämä teokset olivat oopperajuhlien ohjelmassa vuodesta 1977 lähtien:

  • Sallinen: Ratsumies (1977, 2005–2006)
  • Musorgski: Boris Godunov (1978; 2007)
  • Wagner: Lentävä hollantilainen (1981–1985; 1988–1990; 1995–1996; 2003–2004; 2008)
  • Sallinen: Punainen viiva (1982–1983)
  • Sallinen: Kuningas lähtee Ranskaan (1984–1987)
  • Verdi: Aida (1986–1992; 1994; 2001; 2005; 2008)
  • Bizet: Carmen (1987–1988; 2006–2007)
  • Puccini: Madame Butterfly (1988, 1990)
  • Heininen: Veitsi (1989)
  • Puccini: Tosca (1989; 1995)
  • Mozart: Don Giovanni (1991, 2001)
  • Sallinen: Palatsi (1995–1996)
  • Verdi: Macbeth (1993–1996, 2001; 2007)
  • Wagner: Tannhäuser (1996–1998; 2006)
  • Rautavaara: Aleksis Kivi (1997–1998; 2006)
  • Gounod: Faust (1999, 2000)
  • Verdi: Rigoletto (2001–2003, 2008)
  • Offenbach: Hoffmannin kertomukset (2004)


Hyllyssäni on tallessa 28 oopperajuhlakirjaa vuosilta 1977–2008.

 


 

Comments