Home‎ > ‎

Henkilöesittely

Matti Viren, syntymäkotikunta Karuna (nykyään osa Suvon kuntaa Varsinais-Suomessa), koti Riihimäellä 

Olen taloustieteilijä, joka on perehtynyt erityisesti talouspolitiikan vaikutusten arviointiin ja ennakointiin. Osallistun (ehkä liiankin) innokkaasti talouspoliittiseen keskusteluun. Uskon vakaasti siihen, että Suomella on itsenäisenä kansallisvaltiona parhaat edellytykset selvitä maailmassa.  Tutkijana on ihmeissäni lähes hysteerisiin mittasuhteisiin menneestä ilmastomuutoskeskustelusta ja hyvin yksisilmäisestä tavasta suhtautu maahanmuuttoon pelkästään positiivisena asiana.

 Olen ainakin johon rajaan asti arvokonservatiivi, enkä ole mitenkään mielissäni kristillisten arvojen hiipuvasta asemassa suomalaisessa yhteiskunnassa. Olen sitä mieltä, että julkisen vallan pitää hoitaa talouttaan vähintään yhtä hyvin kuin yksittäisten kansalaisten: yhä useammalle poliitikolle näyttää olevan vaikeaa ymmärtää, että ”rahaa ei saa seinästä”. Tärkeää on ahkeruus ja yrittäjyys: ei kuitenkin ”hyvä veli”-verkoston” avulla tapahtuva rikastuminen yrittäjyyden mallina. Olen päivä päivältä enemmän ihmeissäni, miten pääomapiirit ja perinteinen vasemmisto ovat löytäneet toisensa maahanmuuton ja ilmastomuutoksen tiimoilta ja ovat valmiit jopa elintason leikkauksiin näiden tavoitteiden saavuttamiseksi. Olen myös ihmeissäni siitä, että näistä (ja monista muita teemoista) on entistä vaikeampaa käydä asiallista keskustelua Suomessa ilman leimaamista ja vähättelyä.  

 Ammatiltani olen taloustieteen professori. Nyt olen jo eläkkeellä, mutta teen työtä samalla tavalla kuin ennenkin. Olen opiskellut Helsingin ja Chicagon yliopistoissa. Töissä olen ollut Suomen Pankissa tutkimusohjaajana 1983-1990 ja taloustieteen professorina Turun yliopistossa 1991-2018. Välillä olin VATT:n tutkimusjohtajana 1997-1998 ja neuvonantajana Puolan valtiovarainministeriössä 2001-2003 valmisteltaessa Puolan liittymistä Euroopan unioniin (EU-terminologiassa oli Pre-accession advisor). Olen ollut myös kahteen otteeseen YK:n Euroopan talouskomission (Geneve) päätoimisena asiantuntijana.

Kirjoittelen paljon paitsi ammattilehtiin myös sanomalehtiin ja blogeihin - pääasiassa Uuden Suomen alustalle. Alla on linkki kirjoituksiini:

 

http://meeviren.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kayttaja/meeviren


Ai niin se numero, 162

Comments