Haastava käytös


Haastava käytös määritellään "Kulttuurinormistossa poikkeavaksi käyttäytymiseksi joka intensiteetiltään, esiintymistiheydeltään tai kestoltaan merkitsee vaaraa henkilölle itselleen tai muille tai käytöstä joka vakavasti rajoittaa tai estää yhteisten palvelujen tai tilojen käyttöä" [1]. Haastavaa käytökseen voi liittyä kehitysvammadementiapsykoosi tai lapsuusiän häiriö vaikka haastavaa käytöstä voi osittaa kuka tahansa jossain elämänsä vaiheessa.

Miksi lapsi käyttäytyy haastavasti?

Haastava käyös liittyy lapsen viestintään. Siitä on saattanut muodostua keinoviestiä, kun ei muut keinot tuota tulosta. Se ei merkitse, että lapsi on paha, tai huonosti kasvatettu. Yksi kasvattajan vaikeimmista pulmista on lapsen haastava käytös. 
Tavallisesti se liittyy uhmaikään ja puperbeettiin. Autistisella
lapsella haastavaa käytöstä esiintyy muistakin kuin kehitykseen 
liittyvistä syistä. Kotioloissa lapsen kanssa usein opitaan tulemaan 
toimeen kasvattajan ja lapsen yhtisen kokemuksen myötä kuuntelemalla 
ja seuraamalla lasta, sekä olemalla herkkä hänen tarpeilleen. Jos 
lapsen tarpeet pystytään tyydyttämään, myös haastavan käytöksen 
asettama haaste katoaa, tai suuresti vähentyy. Laitoksissa ja 
kouluissa tilanne on toinen. Hoitohenkilökunta ja opettajat vaihtuvat. 
Jopa lapsen oma opettaja tai tukihenkilö harvoin tuntee lasta yhtä 
hyvin kuin omat vanhemmat. Myöskään lapsi ei tunne näitä ihmisiä. 
Tässä on jo perusasetelma, jossa helposti syntyy tilanteita, jotka 
voivat johtaa haastavaan käytökseen. Lisäksi Suomessa on vielä 
laitoksia, joissa noudatetaan ns. auktoriteettista 
kasvatuskäytäntöä. Tämä ei koske vain koulukoteja, 
auktoriteettista kasvatusta sovelletaan myös lastenkodeissa ja lasten 
psykiatrisilla osastoilla. Näissä paikoissa, joissa hoito perustuu 
pakkoon joudutaan usein tilanteisiin, joissa lapsi pannaan 
kiinnipitelyyn. Yhteistä näille tilanteille on, että useimmin ne 
olisi voitu välttää inhimillisin ja joustavin säännöin. 
Kiinnipitelyä jopa perustellaan hoitona. Monissa maissa tällainen 
hoito on kielletty. Kiinnipito jo sinänsä antaa huonon väkivaltaisen 
mallin asioiden ratkaisuun. Varsinkin aistiherkät autistiset lapset 
kokevat kiinnipitelyn kidutuksena. Mitä tehdä, jotta 
kiinnipitotilanteita voitaisiin välttää? Miten selvitä ilman väkivaltaa tilanteista, joissa lapsella on 
haastava käytös 
Jos lapsen tarpeet pystytään tyydyttämään, myös haastavan 
käytöksen asettama haaste katoaa, tai suuresti vähentyy.

Milloin lapsi käyttäytyy haastavasti?

. Lapsen 
käytöstä voidaan pitää haastavana, jos seuraavat kriteerit 
täyttyvät: 

·      Käytös ei vastaa tilannetta, tai sopimaton ottaen huomioon lapsen 
iän, tilanteen ja kehitystason. 


·      Käytös on vaarallista joko lapselle itselleen, tai muille. 


·      Käytös aiheuttaa lapselle itselleen merkittävää vaikeutta 
rajoittaen hänen mahdollisuuksiaan oppia uusia asioita. 


·      Käytös aiheuttaa merkittävää painetta niille, jotka asuvat tai 
käyvät koulua yhdessä ja haittaa huomattavasti lähimmäisten 
elämänlaatua. 


·      Käytös ei vastaa sosiaalista normistoa 
( Zarkowska & Clements 1994) 

Käytöksen luokittelu on enempi subjektiivista, kuin objektiivista. Se 
pohjautuu tulkintaan ja päättelyyn. Käytöksen määritteleminen 
vaatii lukuisten seikkojen huomioonottamista.  Sietokyky erilaiselle 
käytökselle vaihtelee henkilöstä toiseen. Yhteiskunnallinen 
arvojärjestelmä vaikuttaa käytöksen hyväksyttävyyteen. Suhteen 
laatu ja asenne lasta kohtaan vaikuttaa sietokykyyn, toimintaan ja 
vasteeseen. Lapsen käytöksestä pitäisi huolestua seuraavissa 
tapauksissa: 

·      Silloin kun lapsen käytös ei ole sosiaalisten normien mukaan 
hyväksyttävää ottaen huomioon lapsen iän, kehityksen ja 
kulttuurillisen taustan. 
·      Silloin kun se aiheuttaa huomattavaa vaaraa lapselle itselleen, 
sosiaalista syrjäytymistä ja koulunkäyntimahdollisuuksien 
menettämistä. 
·      Silloin kun käytös merkittävästi vaarantaa muiden ihmisten 
elämää. 

Lapsen haastavan käyttäytymisen määrittely sisältää 
subjektiivista tulkintaa. Kuitenkin kaksi edellä mainituista 
tekijöistä pitäisi huomioida, ennen kuin puuttumista tilanteeseen 
pitäisi harkita. Voi olla hyödyllistä erottaa haastava käytös 
huolta aiheuttavasta käytöksestä, joka merkitsee vahingon 
aiheuttamista itselle tai muille ja on riittävän merkittävää 
oikeuttaen tilanteen tarkempaan määrittelyyn ja mahdolliseen 
puuttumiseen (Clements & Zarkowska 2000).

 Käyttäytymisen ketjureaktio

Haastavan käytöksen voidaan nähdä tapahtuvan ketjureaktion tavoin:

  • Aiheuttaja
  • Laajeneminen
  • Kriisi
  • Toipuminen

Ketjureaktion analyysi on avain haastavan käytöksen muuttamiseksi rakentavaksi käyttäytymiseksi. Haastava käytös voidaan korvata rakentavalla käytöksellä osoittamalla itse esimerkkiä ja osoittamalla, että rakentava käytös tuottaa paremman tuloksen kuin haastava käytös. Vakiintuneita käytöskoulutusmalleja ova mm. Applied Behaviour Analysisoperant conditioning ja Positive behaviour support.


Miten selvitä haastavasta käytöksestä?

Autismi ja haastava käytös 
Autismi on oireyhtymä, jossa on tavanomaista sosiaalisen 
vuorovaikutuksen ja viestinnän ongelmat, sekä  käytöksen ja 
ajattelun joustamattomuus. Autisteilla on epilepsiaa 25%-35%. 
Epilepsiaan liittyvää haastavaa käytöstä, jolla on biologinen 
pohja tavataan siis myös autisteilla.  Epilepsia kohtauksia saatetaan 
ymmärtää myös väärin haastavana käytöksenä (Clarke 1999). 
Itsetuhoiseen käytökseen saattaa liittyä myös aivojen 
dopamiinitason alhaisuus. Myös opioidien korkea määrä 
keskushermostossa on linkitetty aggressiiviseen käyttäytymiseen 
etenkin puberteetti-iässä (Clarke 1995). 

Autistiset lapset ovat yliherkkiä monenlaisille ärsykkeille. Usein 
tuntoaistin ja kuulon yliherkkyys saattavat olla syynä siihen, että 
kosketus tai kovat äänet voi ärsyttää lasta. Myös katsekontakti 
saattaa olla ärsyttävä ja aiheuttaa aggressiivista 
käyttäytymistä. Toisaalta voi olla myös aistimuksen puutetta. 
Kipupiste saattaa sijaita eri paikassa, kuin kivun aiheuttaja. Lapsi 
voi vahingoittaa itseään tuntematta kipua esimerkiksi raapimalla tai 
hakkaamalla itseään vain hakeakseen tuntoa ja käsitystä omasta 
kehostaan (Williams 1996). 

Autististen lasten haastavaan käytökseen liittyy myös oman kehon 
hallintaan liittyvä liikkeen ohjauksen vaikeus. Tämä voi johtaa 
siihen, että on vaikea ilmaista itseään kehon kielellä. Tämä voi 
johtaa ärtymykseen, kun muut eivät ymmärrä, mitä lapsi tahtoo. 
Kinestiset häiriöt voivat näkyä kehon asennon hallinnassa ja 
toiminnassa, puheen tuottamisessa, ajatusten koostamisessa, 
aistitoiminnoissa tunteissa ja muistin toiminnassa. Lapsilla voi olla 
vaikeuksia liikkeen aloittamisessa ja pysäyttämisessä, tiettyjen 
liikkeiden tuottamisessa, liikeradan muuttamisessa ja liikkeiden 
yhdistämisessä sekä jatkuvuudessa (Donnellan & Leary 1995). 

Autistiset lapset eivät aina huomaa oman käytöksensä vaikutusta 
muihin. Vaikeus ymmärtää muiden ihmisten aikeita on joskus aika 
dramaattista. Eräs autismin ydinominaisuuksia on ymmärtää 
sosiaalisia tilanteita ja ennustaa muiden ihmisten toimintaa. Sitä, 
että ei ymmärrä ohjausta, ei pitäisi tulkita hangoitteluna, tai 
yhteistyön puutteena (Baron-Cohen, 1995). 

Autismille on ominaista, että lapsella ei ole ainoastaan vaikeuksia 
ymmärtää muiden aikeita, vaan hänelle on vaikeaa ymmärtää myös 
omia aikeitaan ja ärtymyksen aiheuttajia. Tämä tarkoittaa, että 
monet ympäristötekijät voivat aiheuttaa tilanteita, jotka eivät ole 
lapsen tietoisessa hallinnassa. Viestinnän vaikeudet voivat olla 
syynä, että lapsen ohjaus ei mene perille, sillä lapselle ei ole 
muodostunut toimivaa sisäisen itsekontrollin ja oman toiminnan 
seurannan ja hahmottamisen sisäistä kieltä (psykologian termein 
minää). Tämä voi johtaa siihen, että itsehillinnän sijaan lapsen 
toiminta vain voimistuu. Kehotukset "ei" tai "lopeta"  saattaa 
jäädä ilman vaikutusta, jos toiminta on jo alkanut. Tulos voi olla 
päinvastainen ja toiminta saattaa vain vahvistua. Tämä ei aina ole 
tietoista hangoittelua, vaikka sitä voidaan tulkita sopimattomana 
käytöksenä. Aistimaailman yliherkkyys yhdistettynä vaikeuksiin 
tunne-elämän hallintaan voi johtaa ylikuormitukseen, jossa jopa 
nauruna alkanut positiivinen kokemus ilon kyynelineen voi johtaa 
ärtymykseen ja kiukkuun (Clements & Zarkowska 2000). 

Suurin osa inhimillistä viestintää on sanatonta. Kuitenkin 
autistisen lapsen on vaikeaa ilmaista itseään elein ja ilmein. Tämä 
ei tarkoita, että he eivät halu viestiä, vaan sitä, että heiltä 
puuttuu väline, jolla viestiä. Kielellinenkin ilmaisu tulkitaan 
helposti väärin, kun sitä ei pystytä elein vahvistamaan (Argyle 
1988). 

Kyvyttömyys ilmaista omia tarpeitaan ja turhautumista on selvästi 
syynä autistisen lapsen haastavaan käytökseen. Haastavasta 
käytöksestä saattaa tulla toimiva malli omien tarpeiden ilmaisuun ja 
sitä voi olla vaikea muuttaa hyväksyttyyn tapaan ilmaista tunteitaan. 
Koulun tai laitoksen auktoriteettiset kasvatusmenetelmät voivat johtaa 
aiemmin kotonaan sosiaalisesti hyvin käyttäytyvän autistisen lapsen 
käytöksen täysin sosiaalisesti sopimattomille raiteille. 

Eräänä autismin määrittelyn pohjana on rutiininomainen käytös. 
Tämä ei kuitenkaan ole aivan yksiselitteistä, sillä monasti 
rutiinit on omaksuttu laitoshoidossa, sillä monet autistiset lapset 
joutuvat jo pieninä laitoshoitoon.  Kotioloissa lapsista kehittyy 
joustavia, vaikka kodistakin omine sääntöineen saattaa tulla 
pienoislaitos. Laitoksille on tyypillistä, aktiviteettien puute, 
henkilökunnan riittämättömyys, tarkat säännöt ja rankaisun 
omaiset keinot lasten käytöksen ohjaamiseksi. Laitosmaista hoitoa 
puolustellaan väittämillä, että autistit pitävät 
päiväjärjestyksestä ja eivät pidä siitä, että heidän rutiineja 
muutetaan. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Laitosmaisuus vaan 
antaa autisteille tietyn mallin toimia ja vaikuttaa siihen, kuinka he 
sopeutuvat muutoksiin. Laitos tehokkaasti laitostaa autistisen lapsen 
toimintamallin, josta tulee hänelle helposti ainoa oikea tapa toimia. 
Tämän vuoksi laitos ei ole paras paikka autistisen lapsen 
kasvattamiseksi ja sopeuttamiseksi arkipäivän joustoihin. 
Tavallisessa kodissa lapsen arki on joustava, ja myös autistinen lapsi 
oppii arjen joustavan toimintatavan. Tämän takia tulee pitää huoli, 
että lapsi ei laitostu laitoshoidossa, sillä tästä voi olla 
seurauksena, että hänen on vaikea sopeutua arjen kotiympäristöön 
(Morgan 2000). 

Haastava käytös yhdistetään myös ympäristötekijöihin. 
Väenpaljous voi tuntua ahdistavalta. Autistiset ihmiset vaativat 
enemmän tilaa ympärilleen, kuin ihmiset yleensä. Kuumuus ja ilmaston 
muutokset vaikuttavat myös käytökseen. Jotkut tuskastuvat helposti 
kuumassa säässä. Myös äänet voivat aiheuttaa haastavaa 
käytöstä. Kotioloissa häiriöääniä syntyy, kun perhe on kotona, 
kuten ruoka-aikaan ja televisiota katsellessa. Nämä on aikoja, 
jolloin myös haastavaa käytöstä useimmin esiintyy. Muita 
ympäristötekijöitä on sosiaaliset verkostot, koulut ja laitokset, 
sekä lapsen harrastuksiin liittyvät ympäristöt . 

Elämäntilanteet aiheuttavat myös enemmän ahdistusta autistiselle 
lapselle. Näitä on päiväkodin vaihto kouluun ja vaihto toiselta 
kolmannelle luokalle, yläasteelle sekä lukioon tai ammattikouluun ja 
työelämään tai yliopistoon. Läheisten ystävyyssuhteiden 
solmiminen tuottaa vaikeuksia. Myös läheisten menetykset ovat 
autisteille tavallista raskaampia. Näiden tilanteiden aiheuttama 
ahdistus voi purkautua haastavana käytöksenä (Morgan 2000). 

Haastavan käytöksen määrittely 
Ei ole objektiivista mittaria, jolla haastavaa käyttäytymistä voisi 
määritellä. Haastavasta käytöksestä saattaa kehittyä tapa, joka 
on ominainen ja merkityksellinen henkilölle itselleen. Pitää 
muistaa, että sama tapa voi merkitä eri lapsille eri asiaa. 

Haastava käytös voidaan määritellä kuvailemalla käytös niin 
tarkasti kuin mahdollista. Ei kuvailla sitä vain häiriönä, vaan 
selvitetään ketä tai mitä vastaan se kohdistuu, missä se tapahtuu 
ja kuinka se näkyy. Lisäksi selvitetään kuinka usein ja missä 
olosuhteissa se toistuu. Tämä antaa mahdollisuuden nähdä 
yhtäläisyydet ja erot eri tilanteissa. Se helpottaa myös näkemään 
ja millaisia vaikutuksia on ollut käytöksen muuttamia 
toimenpiteillä. Tärkeää on tietää myös haastavan käytöksen 
kesto. Usein käytös toistuu, jolloin voidaan seurata, pidentyykö 
kohtaus, vai lyheneekö se. Samoin mikä on käytöksen intensiteetti, 
kuinka vaikea tilanne on ollut lapselle ja muille. Intensiteettiin 
vaikuttaa usein haastavan käytöksen toistuvuus ja kesto. Tärkeää 
on selvittää millainen ongelma se on lapselle ja muille. 

Kuten sanottu kullekin lapselle sama käytösmalli saattaa merkitä 
erilaisia asioita, niinpä on tärkeää rakentaa ekologinen kuva 
käytöksestä sen erilaisissa yhteyksissään. Monilla autisteilla 
esiintyy rituaalista käytöstä. Sama rituaali voi toistua eri 
syistä. Käytöksen, kuten rituaalien selvittely vaatii henkilön 
toiminnan tarkkaa analyysia, sen sijaan että tehdään hätäisiä 
johtopäätöksiä, kuten "rituaalit johtuvat ahdistuksesta". 
Vaikka johtopäätös saattaa olla suuntaa antava, se ei pidä 
paikkaansa kuitenkaan kaikissa tapauksissa. Käytös voi myös muuttua 
ajan kuluessa. Ei pidä uskoa, että "tällaisia he on aina 
olleet". Menneet tapahtumat ovat tärkeitä, mutta hyvä analyysi 
vaatii usein muistiinpanoja.  Perheen jäsenillä on tässä tärkeä 
rooli, sillä tärkeää on tietää mikä todella aiheuttaa haastavaa 
käytöstä, jotta syy voidaan selvittää ja ahdistuksen aiheuttaja 
saadaan eliminoitua. 

Haastavan käytöksen analyysi ja ehkäisy

Zarkowska ja Clements (1994) ovat kehittäneet Star-mallin haastavan 
käytöksen analyysiin ja ehkäisyyn. Tutkimalla käytöstä niissä 
olosuhteissa, kun se tapahtuu auttaa selvittämään sen syitä. 
Seuraavassa esitellään tämä malli. 

S = Settings tarkoittaa pysyvää ympäristöä, jossa tilanne tapahtuu 
esimerkiksi kotona, bussissa, tai koulussa, tai milloin tietyt ihmiset 
on läsnä. Muita tärkeitä tekijöitä on päivän aika ja toimintaan 
liittyvä tapahtuma (esimerkiksi matkalla ajoneuvoa vaihtaessa). 
Pitää selvittää myös henkilön tarvetila, kuten väsymys tai 
nälkä. Settings voi kuvailla olosuhteita, jotka ovat erityisen 
tärkeitä lapselle, kuten paikkoja, ihmisiä, ajankohtaa, tapahtumia 
ja tiloja. Olosuhteet ovat erityisen tärkeitä rutiinin, struktuurin 
ja ennakoitavuuden kannalta. 

T= Triggers tarkoittaa tapahtumaa, tai tekijää, joka laukaisi 
haastavan käytöksen. Nämä voivat toimia merkkeinä käytöksen 
käynnistyessä ja lopettamisessa. Laukaisevat tekijät toimivat 
tässä tarkoituksessa, koska autistiset ovat oppineet yhdistämään 
ne joko miellyttäviin, tai epämiellyttäviin kokemuksiin. Laukaisevat 
tekijät vaikuttavat myös muuhunkin kuin haastavaan käytökseen. 
Laukaiseva tekijä, joka aiemmin tuotti mielihyvää, saattaa toisissa 
olosuhteissa tuottaa mielipahaa, ja laukaista haastavaa käytöstä. 

A= Actions, toiminta on parempi käsite, kuin käytös ilmaisemaan 
tarkasti käytöksen eri vaiheet. Jos käytöstä kuvaillaan vain 
sanalla aggressiivinen, se ei vielä riitä tarkkaan analyysiin 
tilanteesta. 

R= Results tarkoittaa toiminnan seuranneita tapahtumia. Se kertoo, 
mitä lopulta tapahtui ja mitä lapsi ja haastavan käytöksen kohde 
teki. Kuinka vanhemmat, opettajat  tai hoitohenkilökunta toimivat 
tilanteessa. 

Star-malli ei yksin riitä kuitenkaan tilanteen selvittämiseen ja 
vastaavan tilanteen ehkäisyyn. Pitää myös selvittää, kuinka 
läheiset ja hoito henkilökunta tai opettajat näkevät tilanteen ja 
miltä heistä tuntuu siinä tilanteessa. Miten he suhtautuvat lapseen, 
joka aiheutti tilanteen. Jos ihmiset näkevät tilanteen olosuhteiden 
seurauksena, he suhtautuvat lapseen myötämielisemmin, kuin jos 
lapsesta tehdään syntipukki. Se miten suhtaudumme toisiin, vaikuttaa 
myös siihen, kuinka heitä arvioimme ja kuinka tilanteet vaikuttavat 
omaan käytökseemme. 

Lapsen vanhemmat, hoitajat ja opettajat vaikuttavat olennaisesti 
siihen, millainen on lapsen suhde ympäröivään maailmaan, kuinka 
lapsi luottaa lähimmäisiinsä ja tovereihinsa. Henkilökunnan 
koulutukseen ei riitä pelkkä haastavan käytöksen hallinta, vaan 
tarvitaan myös heidän omien kasvatuskäsitteiden analyysia ja 
tunnistamista, sillä he ovat osa systeemiä, joka vaikuttaa 
muutokseen. Pitää myös kysyä, miltä tapaus tuntui. Tämä auttaa 
ilmaisemaan tunteita, joita tapahtuma herätti. Ihmisillä on 
vaikeuksia ilmaista omaa vihan tunnetta, joka saattaisi vaikuttaa 
heidän käytöksensä arviointiin. On tärkeää, että lapseen 
kohdistuva vihan tunne ei patoudu ja vaikeuta jatkossa suhdetta 
häneen. Myös tilanteessa syntynyt lapsen viha pitäisi pystyä 
käsittelemään yhdessä lapsen kanssa. Aikuisen antama malli on 
tärkeää suhteessa lapseen. Tällöin ei pidä myöskään unohtaa 
anteeksipyyntöjä tilanteen lauettua. 

Haastavan käytöksen seurantalomake Star-mallin pohjalta

Päiväys ja aika       

Tilanne Tilanteen laukaisijat   Toiminta        Tulokset        Mikä 
aiheutti?       Miltä se tuntui? 

Käyttäytymismallin vahvistaminen 
Vahvistamalla positiivisia käyttäytymismalleja, voidaan ehkäistä 
haastavan käyttäytymisen puhkeamista väkivaltaiseksi. Vahvistaminen 
voi olla miellyttävä kokemus, tai poispääsy vaikeasta tilanteesta. 
Vahvistaminen voi ottaa monia erilaisia muotoja, kuten syötävät, 
sosiaalinen tunnustus, aistillinen ilo, tai toimintaa, joka voi palkita 
itse itsensä, kuten mieluisa harrastus. 

On tärkeä todeta, että vahvistaminen on yksilöllistä. 
Vahvistamisen pitää olla merkityksellistä. Tämä saattaa 
sisältää toimintaa, tai kohteita, joita ei pidetä tavallisesti 
vahvistajina. Autistiset lapset eivät välttämättä koe palkitsevina 
asioita, jotka toimivat muilla lapsilla, kuten ylistys tai kontakti. 
Autistisen lapsen arvorakenne saattaa myös vaihdella lapsesta toiseen. 
Sama vahvistaja saattaa menettää merkityksensä ajan kuluessa ja 
muuttua ikäväksi. Voi olla hyvä kehittää vahvistavien tekijöiden 
hierarkiaa. Vahvistaminen voi olla myös negatiivista. Se ei kuitenkaan 
merkitse rangaistusta. Negatiivinen vahvistaminen on sitä, että ei 
anneta tehdä jotain mieluista. Rangaistus taas on sitä, että 
pakotetaan tekemään jotakin epämiellyttävää. 

Useimmat lapset oppivat  itsestään, että tietty käytös ei sovi 
tiettyyn tilanteeseen. Autistiset lapset eivät kuitenkaan opi näitä 
sääntöjä ilman opettamista. Lapsi saattaa vaikka pyllistellä 
toisille, eikä ymmärrä että se saattaa nostaa muiden lasten ja 
pilkkaa, joka johtaa leikin muuttumisen tappeluksi. Opettamalla, että 
tietynlainen käytös on sopivaa tietyssä tilanteessa saattaa olla 
sopiva strategia soveliaitten käyttäytymismallien omaksumiseksi.  Kun 
uusi käyttäytymismalli opitaan, sen pitäisi tuottaa positiivista 
tunnetta positiivisen vahvistamisen muodossa. 

Yrittäessämme ymmärtää lapsen käytöstä, selittämällä, miksi 
jotakin tapahtuu, ja ennustamalla lapsen käytöstä, tätä kutsutaan 
funktionaaliseksi analyysiksi. Ymmärtämällä käytöksen funktiota 
se auttaa meitä kehittämään käyttäytymisen hallintaa ja 
käyttäytymisen muuttamisstrategioita. Usein on hyödyllistä myös 
miettiä, missä milloin haastavaa käytöstä ei ole. Sitä pitää 
tutkia ekologisessa ympäristössä. Pitää mahdollisesti selvittää 
myös ruokailut, ruokailutottumukset, kuntoilu ja liikunta, äänitaso, 
tila, päivittäinen aikataulu ja unen saanti. Monet näistä 
käytännön tekijöistä eivät aiemmin kuuluneet käytöksen 
hallintaan, vaikka ne saattavat vaikuttaa siihen merkittävästi 
pitemmällä aikavälillä. Tarvitaan siis huolellista ja herkkää 
tiedonkeruuta, kun tehdään funktionaalista analyysia lapsen 
käyttäytymisestä. Mitään tietoa ei pidä hylätä, koska se 
saattaa olla merkityksellinen tekijä lapsen tilannetta analysoitaessa 
(Samson & McDonnel 1990). 

Positiivinen väliintulo haastavan käytöksen hallinnassa 
Lapsenkaan käyttäytymisen muuttaminen ei ole helppo tehtävä. Miten 
voidaan haastavaan käytökseen puuttua vahvistamatta omalla 
käytöksellä lapsen omaksumaa haastavaa käyttäytymismallia. 
Seuraamukseton ratkaisumalli vaatii pohdintaa, miksei haastavasta 
käytöksestä pitäisi rangaista. 

Tutkimukset on osoittaneet, että rangaistus ei opeta yhtään 
mitään, vaan tukahduttaa käytöstä tietyssä yhteydessä. Jos 
käytetään rangaistusta, se toimii ainoastaan silloin kun 
rangaistuksen toimeenpanija on läsnä. Tämä pitää paikkansa 
varsinkin autistisen lapsen kohdalla, jolle on vaikeaa yhdistää 
oppimaansa erilaisiin tilanteisiin. 

Rangaistus on tehotonta pitkällä aikavälillä. Tukahdutettu käytös 
usein uusiutuu tai korvautuu vielä vaikeammalla käytöksellä 
varsinkin autismissa. Rangaistus aiheuttaa vaikeita lisäoireita, kuten 
pelkoa. Pelokas lapsi ei pysty oppimaan ja menettää luottamuksen 
hoitajiinsa. Rangaistus ei opeta lapselle mitä pitäisi tehdä. Tämä 
on erityisen ongelmallista autismissa, jossa lapsi ei ole tietoinen 
korvaavista oppimisstrategioista.  Tämä saattaa johtaa lapsen 
ilmaisun ja viestinnän täydelliseen tukahduttamiseen. Rangaistus voi 
oikeuttaa kivun aiheuttamisen muille. Fyysinen rangaistus, huutaminen, 
eristäminen ja kiinnipitely voivat sinänsä oikeuttaa kipua tuottavat 
menetelmät. Kun otamme nämä keinot käyttöön, myös oikeutamme ne. 
Mitä enemmän rankaisemme, sitä helpompaa on puolustaa rankaisua. 
Myös kovat äänet voivat olla yhtä kivuliaita autisteille, jotka 
ovat yliherkkiä äänille. Rangaistus voi kohdistaa väkivaltaa 
rankaisun toteuttajaa vastaan. Tavallinen reflektio kivun tuijottajaan 
on aggressio, myös niillä joilla ei ole autismia. Autistisella 
lapsella voi olla matalampi tai korkeampi kipukynnys, joka tekee 
rangaistuksen epäeettiseksi tai tehottomaksi (Williams 1996). 
Rangaistus voidaan markkinoida myös "hoitona" kuten kiinnipito, 
vaikka sitä käytetään nimenomaan haastavan käytöksen 
taltuttamiseen. Tämä on epäeettinen ja sinänsä tuomittava 
rankaisumalli, joka tuottaa eritystä kärsimystä autisteille, joilla 
on kosketushäiriö. 

Seuraamukseton ratkaisumalli


Monet haastavan käytöksen ratkaisumallit keskittyvät käytöksen 
seuraamuksiin. Seuraamukseton ratkaisumalli välttää 
rangaistuksellisia seurauksia, ja painottaa haastavan käytöksen 
korvaavia toimintamalleja. Tällöin keskitytään niihin tekijöihin, 
jotka johtivat haasteelliseen käytökseen. Tämä on positiivista ja 
ennaltaehkäisevää, koska sen sijaan että odotettaisiin haastavan 
käytöksen tuloa ja sitten tehtäisiin jotain sille, yritämme 
ennakkoon estää sitä tapahtumasta. Keskeinen teema 
seuraamuksettomassa mallissa on konfliktin välttäminen. Hyvä 
esimerkki tästä on kun yritämme saada lasta noudattamaan 
sääntöjä. Voimme rajoittaa esimerkiksi television katselua illalla 
ja määrätä tietyn nukkumaanmenoajan. Seuraamukseton tapa panna asia 
vireille on välittömästi kyseenalaistaa, pitääkö tällaisia 
sääntöjä asettaa. Vielä tärkeämpää on, voidaanko löytää 
lapsille mieluisempia vaihtoehtoja. Kultainen sääntö 
seuraamuksettomassa menettelyssä on se, että konfliktit vältetään, 
jos jotain otetaan pois niin jotakin parempaa saadaan tilalle. Tässä 
tapauksessa seurauksena on paremmat yöunet. Vaatii hyviä perusteluja 
saada lapset uskomaan tähän. Kuitenkin väärä tapa olisi tarjota 
karkkia tai rahaa, tekijät jotka eivät tilanteeseen välittömästi 
liity.  Jos meillä ei ole vaihtoehtoja tarjota, silloin meidän 
pitää kysyä, miksi me yritämme muuttaa lapsen käytöstä. Eli 
säännöillä pitää olla lasta kehittävä vaikutus ja ongelmien 
hoitaminen seuraamuksettomalla tavalla toimii esimerkkinä myös 
lapselle hänen ratkaistessaan omia ongelmiaan. 

Joskus on vaikeaa kehittää hyvää suhdetta lapseen, jonka käytös 
on  aggressiivista ja ennustamatonta. On vaikea odottaa, että 
henkilökunta voisi toimia hyvin sellaisten lasten kanssa, joista he 
eivät pidä, tai osoittautuu vaikeaksi hyväksyä heidän 
käytöstään. Olisi tärkeää kaikesta huolimatta voittaa lapsen 
luottamus, jotta löydettäisiin yhteinen kieli. Koulunkäynnissä 
auttaa rikas ja monipuolinen ohjelma, josta lapsi löytää itseään 
kiinnostavaa toimintaa kannustavassa ja turvallisessa ympäristössä. 

Kasvatuksellisten toimenpiteiden pitäisi olla johdonmukaista, jos 
halutaan saada tuloksia. Kasvatusohjelman pitäisi luontevasti sopia 
vaihteleviin tilanteisiin. Laitosolosuhteissa kasvatuksellisten 
toimenpiteiden soveltaminen päivän tilanteisiin ei ole helppoa. Monet 
kodin toiminnat laitosympäristössä tuntuvat keinotekoisilta. 
Henkilökunnan haasteena on ottaa lapset yksilöinä. Oma koti 
pitäisikin olla ensisijainen paikka autistisen lapsen kasvattamiseen. 

Haastavaa käytöstä voi välttää järjestämällä lapsille 
merkityksellistä tekemistä. Autistiselle lapselle on tärkeää, 
että hän saa tehdä asioita, joissa hän pystyy pätemään. 
Musiikista kiinnostuneitten pitäisi saada musiikkiopetusta, uimisesta 
pitävien pitäisi saada uida. Jos lapsi pitää uimisesta, ja osoittaa 
vähemmän haastavaa käytöstä uidessa, hänen pitäisi saada uida. 
Useimmat lapset pitävät kouluopetuksesta. Tätä kiinnostusta 
pitäisi positiivisesti vahvistaa, jotta heille tulisi jo alkuun 
myönteisiä kokemuksia koulunkäynnistä(Clements & Zarkowska 2000). 

Koulunkäynnissä tukitoimet pitäisi aloittaa varhain, heti kun 
vaikeuksia esiintyy. Vanhempien tulee olla aktiivisesti mukana. 
Järjestä koulunkäyntiympäristö niin, että oppilaalle on helppo 
hahmottaa mitä tehdään ja missä. Ota huomioon herkän oppilaan 
aistiherkkyydet ja vaikeudet. Selvitä ja kehitä lapsen kanssa 
yhteisiä mielenkiinnon kohteita ja viestintätaitoja.  Selvitä 
oppilaan näkökulma koulun tarjonnasta. Käytä oppilaan mielenkiinnon 
kohteita ja erikoistaitoja opetuksen apuna ja sisällytä toimintoja, 
joista hän nauttii. Ota mukaan normaalisti kehittyneitä lapsia 
leikeissä ja ryhmätöissä. Huomioi oppilaiden yksilölliset erot. 
Käytä funktionaalista otetta lasten käyttäytymisen hallintaan. Tue 
oppilasta siirroissa luokasta toiseen ja luokka-asteelta toiselle. 
Suunnittele lapsen koulunkäynti pitkällä aikavälillä. Järjestä 
lapselle säännöllistä liikuntatunteja. Anna hänelle myös 
rentoutumisharjoituksia (Jones 2002). 

Kun sovitaan uusien taitojen oppimisesta, tärkein tekijä on 
selvittää, mitä mahdollisuuksia lapsen ympäristö tarjoaa, ja 
millä asioilla on suurin merkitys lapsen kehitysvaihe huomioiden. 
Hyvä käytäntö on yhdistää koulutuksellinen tavoite toivottuun 
sosiaalisen toiminnan tavoitteeseen. Oppimisessa tulisi painottaa 
laatuun, eikä määrään. Häiriökäyttäytymiseen johtaa usein 
liian suuri kognitiivinen kuormitus, josta seurauksena voi olla 
ahdistusta. Tikapuut oppimisessa on tärkeät. Kukin askelma tulee 
nousta tarkoituksenmukaisesti.  Tiedon aukot tulee täyttää, jotta 
oppiminen olisi merkityksellistä. Jos jonkun taidon oppiminen on 
tärkeää, silloin myös harjoitteleminen, niin että sen osaa 
kunnolla on mielekästä ja arvokasta lapsen kehitykselle. Taitojen 
vahvistaminen on kehityksen avain. Haastava käytös voidaan korvata 
uutta oppimalla. Lapsi voi olla jumittunut asiaan, joka nostaa hänen 
aggressioitaan. Jos on kysymys asiasta, jolle hän ei mahda mitään, 
voidaan koulutuksella kiinnittää lapsen huomio positiivisiin 
vaihtoehtoihin, joihin hän voi ympäristössään vaikuttaa. Tämä ei 
tarkoita, että lapsen alkuperäistä aggression aiheuttajaa 
vähäteltäisiin, vaan vahvistetaan lapsen käytöstä positiivisella, 
rakentavalla vaihtoehdolla. Monet ongelmat johtuvat puutteellisista 
kommunikaatiotaidoista. Valintatilanteessa  voi olla vaikeaa muodostaa 
omaa mielipidettä  asiasta. Tuolloin vaikeaa sanoa kyllä tai ei. 
Vaikeampaa voi olla kuitenkin sanoa, en tiedä tai en ymmärrä. Tämä 
saattaa johtaa haastavaan käytökseen. Tuolloin tulisikin lasta 
harjoittaa viestittämään epävarmuuttaan sosiaalisesti 
hyväksytyllä tavalla. 

Lapsen hyvinvointi liittyy olennaisesti haastavaan käytökseen. Leikki 
ja liikunta on erinomaisia keinoja lapsen rauhoittamiseksi. Fyysinen 
harjoitus auttaa lasta hallitsemaan kehoaan ja aistitoiminnan 
rajoittuneisuutta, motorista kömpelyyttä, kommunikaatiovaikeuksia ja 
käyttäytymishäiriöitä. Lisäksi se on helposti yhdistettävissä 
vapaa-aikaan, harrastuksiin ja sosiaalisten vuorovaikutustaitojen 
oppimiseen. Hyvä ravinto, säännöllinen hupi-toiminta, 
rentoutusharjoitukset, aromaterapia, hieronta ja taiteelliset 
ilmaisulliset toiminnat auttavat lasta voimaan hyvin. 

Ennen kuin käytöstä voidaan muuttaa, on tarpeen oppia hallitsemaan 
sitä. Ensisijaista on että lapsi itse oppii hallitsemaan omaa 
tunne-elämäänsä ja muuttamaan haastavan käytöksen positiivisen 
kommunikaation malliin. Ennen kuin lapsen käytös saadaan muutettua , 
meidän pitää tulla toimeen sen kanssa. Tämä vaatii, että 
laitoksen, koulun ja kodin olosuhteet on suunniteltu niin, että 
haastavaan käytöksen hallitaan on varauduttu positiivisilla 
keinoilla.  Konfliktitilanteet nostavat tunteita, tähän pitäisi 
varautua menetelmillä, joilla saadaan tunnetila pysymään tyynenä. 
Fyysisiä rajoituksia pitäisi välttää viimeiseen asti ja pitää 
tarkasti sopia, mitä ne ovat. Hyvässä riskianalyysissä punnitaan 
mitä seurauksia pakkotilanteilla on.  Jos lasta ei päästetä uimaan 
muiden lasten kanssa, ja hän kiukustuu siitä, paheneeko käytös, jos 
lapsen pyyntöön suostutaan ja päästetään uimaan muiden mukana? 
Kasvattajat saattavat tuomita menettelyn "haastavan 
käyttäytymismallin vahvistamisena". Parempi tapa analysoida 
tilannetta on, että menettelyllä vältetään konflikti, joka auttaa 
konflikteista vapaan ympäristön luomisessa ja samalla se vahvistaa 
kommunikaatiotaitoja, ylläpitää ymmärrystä ja erilaisuuden sietoa. 
Mitä hyötyä henkilökunnallekaan olisi pakottamisesta ja 
aggressiivisen tilanteen luomisesta. Mitäpä lapset voisivat oppia 
sellaisesta konfliktista. 


Rakentavan käytöksen strategia


Koska lasten käyttäytyminen harvoin muuttuu toivotulla tavalla 
pysyvästi, pitää  pystyä seuraamaan käyttäytymisen kehittymistä, 
jotta siihen voidaan tarvittaessa puuttua. Kirjallisuudessa todetaan, 
että kun käyttäytymisen muuttamisstrategia on omaksuttu, käytös 
saattaa ensin huonontua, ennen kuin se kohentuu. Pitäisikin laatia 
kirjalliset ohjeet siitä, mitä tehdään jos lapsi muuttuu 
käytökseltään haastavaksi. Tässä tulisi selvittää strategiat 
tilanteiden rauhoittamiseksi. Miten toimitaan, jos joudutaan fyysisesti 
rajoittamaan lasta ja suunnitella haastavan käytöksen seuraamukseton 
hoito. 

Mitä teet kun lapsi tulee vihaiseksi?  Yksi yleinen strategia on 
muuttaa ärsykkeen aiheuttajaa, niin että hän unohtaa vihan aiheen. 
Tällä voi olla tilapäinen ja hetkellinen vaikutus, jolla lapsen 
huomio käännetään muualle. Pysyvään vaikutukseen vaaditaan 
pitkäaikaisempaa strategiaa. Lapselle pitäisi luoda ympäristö, 
jossa suurimmat konfliktit voidaan välttää. Tämä tarkoittaa, että 
lapsen normaalit tarpeet tulee tyydytetyiksi. Kun nähdään, että 
lapsen viha nousee, ei kiihdytetä häntä enempää. On parempi pysyä 
tutuissa menettelytavoissa, kuin muuttaa niitä ilman hyvää syytä. 

Monet konfliktitilanteet nousevat vanhempien, hoitajien tai opettajien 
vaatimuksista ja pyynnöistä. Vaikka vaatimukset eivät olisi 
rangaistuksenomaisia, vaatimuksien esittäminen lapselle, joka on jo 
valmiiksi kiukkuinen voi johtaa vihanpurkaukseen. Jos lapsi ei suostu 
tulemaan ryhmätyötunnille, ei pidä häntä pakottaakaan. Toisaalta 
tämä ei auta häntä pitkällä aikavälillä, jos hän jää ilman 
kasvatuksellisia tavoitteita. Tähän on kuitenkin ratkaisu. Hoitajien 
pitäisi olla joustavia. Selvitetään ensin syyt, miksi lapsi on 
pahalla mielellä ja sitten lapsen rauhoituttua pyydetään häntä 
uudestaan. Pyyntö voidaan uusia, kunnes lapsi on valmis. 

On monia keinoja välttää konfliktitilanteet ennen kuin ne syntyvät. 
Älä katso silmiin lasta, joka on jo vihastunut. Silmiin katsominen on 
kaikkein haastavimpia tapoja nostaa tunteita.  Ole varovainen, äläkä 
myöskään koske vihastuneeseen lapseen, jollet tiedä miten hän 
reagoi kosketukseen. Kosketuksen pitäisi tuntua lapsesta lohduttavalta 
ja rahoittavalta, mutta näin asia ei aina ole.  Tässä voi miettiä, 
miltä vastaavassa tilanteessa on itsestä tuntunut. Joskus kaipaa 
kosketusta, toisinaan ei. Jonkun tietyn ihmisen kosketus saattaa jopa 
raivostuttaa. Autismissa kosketusherkkyys on yleistä, jolloin kosketus 
tuntuu epämiellyttävältä. 

Ihmiset haluavat ympärilleen tilaa ja pitävät huolta 
henkilökohtaisesta tilastaan. Autistit ovat usein enemmän tietoisia 
ympäröivästä tilasta kuin muut. Kun lapsi suuttuu, pitäisi varoa 
menemästä hänen reviirilleen. Usein on hyvä saada muut ihmiset pois 
tieltä ja välttää paikkoja joissa on paljon ihmisiä. 

Kuten todettu autistisella lapsella on viestinnällisiä vaikeuksia. 
Viestinnästä 80% on ei verbaalista. Autistisen lapsen ongelma ei ole 
vain se, että hän ei pysty viestimään siinä kuin muut, vaan vielä 
suurempi ongelma on se, että emme näe milloin he haluavat viestiä. 
Meidän pitäisi olla tietoisia, kuinka puhumme lapselle, erityisesti 
silloin kun hän on vihainen. Meidän pitäisi tiedostaa äänemme 
sävy, puhua tyynesti ja rauhallisesti, sekä erityisesti varoa 
nostamasta ääntämme.  Häiriöäänet on  usein erityisen 
ärsyttäviä, sillä lapsen voi olla vaikeaa saada selvää 
puheestamme. 

Autistiset lapset jumiutuvat helposti toistamaan samaa asiaa. Miten 
tässä tilanteessa päästään eteenpäin. Joskus on vaikeaa 
päästä aiheessa eteenpäin. Tällöin voi auttaa se kuulija auttaa 
viemään keskustelua eteenpäin. Toisinaan lapsi haluaa puhua 
mieliaiheestaan. Tällöin voi yrittää muuttaa puheenaihetta, mutta 
tämä ei useinkaan tehoa. Silloin voi yrittää puhua samasta aiheesta 
pinnallisemmin. Puhuminen voi osoittaa myös ahdistuneisuutta. 
Tällöin pitäisi selvittää mikä on  ahdistuneisuuden aiheuttaja, 
jotta huolta aiheuttava tekijä voitaisiin poistaa. Tilanne, mitä 
pitäisi varoa on lapsen huomiotta jättäminen, sillä vihaa voi 
nostattaa se, että lapsi yrittää kommunikoida, mutta häntä ei 
kuunnella. 

Rutiineja käytetään usein tekosyynä, kun vältellään uusien 
asioiden oppimista. Rutiinit ovat tärkeitä kaikkien elämässä. 
Rutiinit voivat tuoda mukavuutta. Ne voivat antaa meille myös 
tarkoituksenmukaista tietoa. Autisteille rutiinit luovat 
turvallisuutta. Esimerkiksi koulumatkat sujuvat hyvin, kun noudatetaan 
tiettyä tuttua aikataulua ja reittiä. Rutiinien muuttamine saattaa 
tuoda vaikeuksia, jotka heijastuvat käyttäytymisessä. 

Käyttäytymisen hallinta ja käyttäytymisen tavoitteet sekoitetaan 
helposti keskenään. Käyttäytymisen muutos tarvitsee analyysiä, vie 
aikaa ja resursseja. Vaikka haluamme muuttaa käyttäytymistä, suurin 
osa ajasta menee päivittäisten rutiinien ja arjen toteuttamiseen. Jos 
lapsi halua tulla katsomaan videoita oppiakseen sosiaalisia taitoja, 
pitääkö hänet raahata tilanteeseen väkisin? Periksi antaminen 
saattaa joistakin näyttävän ongelmalta mutta sosiaalisten taitojen 
kehittymisen kannalta se on parempi vaihtoehto, kuin pakottaminen ja 
kiinnipitely.

Kiinnipitotilanteet

    Ihmisen kiinnipitelyä pitäisi välttää viimeiseen asti. Vaikka 
voidaan yleisesti todeta, että kiinnipitelyä harvoin tarvitaan 
seuraamuksettomassa hoidossa, on selvää, että jonkinlaista 
rajoitusta joskus tarvitaan. 

    Kun mietitään kiinnipitelyä, ajatellaan usein ensimmäisenä sen 
tehoa. Tässä voidaan tulla huomattaviin ongelmiin. Lapsen päällä 
istuminen voi olla tehokasta, mutta eettisesti kyseenalaista. 
Lopputulos oikeuttaa keinot argumentti on tutumpi armeijassa, kuin 
hoitoalalla. 

    Kiinnipidossa turvallisuus on toinen tärkeä tekijä. Se liittyy niin 
henkilökuntaan kuin autistiseen lapseen. Kiinnipito vaatii suurta 
taitoa. Jos käytetään liikaa voimaa lapsen kiinnipitoon kudokset 
voivat vahingoittua. Autistisen lapsen voi olla vaikeaa ilmaista 
kipuaan etenkin stressitilanteissa. Hän saattaa joko kirkua koko ajan 
tai olla hiljaa. Tuntohäiriöinen lapsi ei ehkä tunne kipua tai 
sitten tuntee pitelyn voimakkaampana kipuna kuin tavallinen lapsi. 
Seurauksena lapsi ei aina pysty kertomaan kivustaan. Tai henkilökunta 
ei usko huutavaa lasta, sillä puremista, kiljuntaa, raapimista, 
sylkemistä ja pieremistä pidetään vain osana haastavaa käytöstä. 
Tässä tilanteessa henkilökunnankin on vaikea hallita omia 
tunteitaan. Voiman käyttö voi olla ylimitoitettua. 

    Eräs tapa arvioida kiinnipitoa on tarkastella sitä sosiaalisen 
hyväksynnän näkökulmasta. Sosiaalinen hyväksyntä ei tarkoita vain 
kansalaisia, vaan myös hoitajia ja lapsia. Kiinnipito tilanteita 
pitäisi toteuttaa niin, että ne tapahtuisivat julkisen tarkastelun 
alla. Tällöin kiinnipitotilanteita todennäköisesti vältettäisiin, 
ja pakon sanelemana pyrittäisiin pienimpään mahdolliseen voiman 
käyttöön. 

    Seuraamukseton haastavan käytöksen hallinta vaatii selkeän 
kirjallisen suunnitelman onnistuakseen. Siinä pitää määritellä, 
millainen käytös luokitellaan potentiaalisesti uhkaavaksi tai 
vaaralliseksi. Se auttaa myös määrittelemään hoitavan tahon 
vastuun suhteessa lapseen.  Konfliktin jälkeen pitää voida oikeuttaa 
ne toimenpiteet joilla kiinnipito toteutettiin. 

    Kuvaile lapsen hoitohistoria ja miksi suunnitelmaa tarvitaan. 
Minkälaiseen käytökseen pyritään vaikuttamaan. Mitkä tekijät 
laukaisivat tilanteen aiemmin. Mitkä asiat ennakoivat tilanteen 
laukeamista, Miten henkilökunnan pitäisi toimia, kun joudutaan 
kiinnipitotilanteeseen. Minkälaisia eleitä, toimia ja sanoja tulisi 
käyttää. Miten tapaus tulisi kirjata ylös. Miten tilanteeseen 
osallistunutta henkilökuntaa tulisi tukea tapauksen jälkeen. Miten 
lasta ja hänen vanhempiaan tulisi informoida ja tukea tapauksen 
jälkeen. Miten voitaisiin estää vastaava tapahtuma jatkossa( 
McDonnell & Sturmey 1993). 

    Katso myös

    Kirjallisuutta

    1. ^ Emerson, E. 1995. Challenging behaviour: analysis and intervention with people with learning difficulties. Cambridge: Cambridge University Press
    2.  
Argyle (1988) Social Interaction. Methuen, London 
Baron-Cohen, (1995) Mindblindness: an Essay on Autism and theory of 
Mind, MIT Press, London
    3.  
Bogdashina Olga  (2005) Communication Issues in Autism and Asperger 
Syndrome. 
    4. 
Clarke, D. J. (1995) Physical treatments.Teoksessa S.G. Read (Toim.) 
Clinical Learning Disability Psychiatry, Saunders, London 

    5. Clarke, D. J. (1999) Bioligical aspects of challenging behaviour. 
Teoksessa J. Porter (toim.) Challenging Behaviour and Learning 
Difficulties, Module 11. The University of Birmingham, Birmingham
    6.  
Clements, J.& Zarkowska, E. (2000) Behavioural Concerns ans Autistic 
Sprctrum Disorders Jessica Kingsley, London 
Donnellan & Leary (1995) Movment differences and Diversity in Autism / 
Mental Retardation. DRI Press, Madison WI 
    7. 
Jones G, (2002) Educational Provision for Children with Autism and 
Asperger Syndrome 

    8. McDonnell,A.A. & Sturmey, P. (1993) Managing violent and agressive 
behaviour: towards better practice. teoksessa Jones & C.B. Eayrs 
(toim.) Challenging Behaviour and Intellectual Disability: A 
Psychological Perpective. Bild, Avon 
    9. 
Morgan H. (toim.) (2000) Understanding and Working with the Continuum 
of Need, Unit 6: Challenging Behaviour, The University of Birmingham, 
Birmingham
    10. 
Samson, D. & McDonnel  A.A.(1990) Funktional analysis and challenging 
behaviours. Behavioural Psychotherapy, 18, 259-271. 

    11. Williams, D. 1(996). Autism: An Inside-Out Approach. Jessica Kingsley, 
London. 

    12. Zarkowska, E. & Clements J. (1994) Problem Behaviour in People with 
severe Learning Disabilities, Coom Helm London 

    Muualla verkossa



    Comments