4
Maa paljastui lumen alta, paljastuivat koirankakkarat puistossa. Ne olivat muuttuneet valkoisiksi talven aikana ja murenivat pölyksi, kun niitä kosketti kengänkärjellä. Vastapäisen talon portaalle ilmestyi hintelä mustapukuinen mummo, joka myi narsisseja ja varsiluutia. Talonmiehet ostivat luutia, joilla ne sutivat talven hiekat pois katukäytäviltä. Tulivat lokit ja tuntui siltä kuin kaupunki olisi muuttunut avarammaksi. Tuli toukokuu ja pitkät valoisat illat. Jäätelökauppias, kumara juutalaisukko, aloitti jälleen kierroksensa. Vanhat mummot tulivat puistoon istumaan. Ne katselivat ja pyörittelivät päätään, kun Antti sai uhmakohtauksen, heittäytyi maahan, pyöri pölyssä ja itki kouristuksenomaisesti, potki hiekkaa, nousi ja yritti karata. Mutta Taina tarttui häneen lujasti kiinni eikä päästänyt häntä kotiin äidin luokse. - Ei me voida mennä vielä, isä sanoi että vasta ruualle, hän selitti järkevästi. Mutta Antti ulvoi entistä lohduttomammin ja mummot lohduttivat häntä. Ne tarjosivat hänelle tahmeita karamelleja, mutta jättivät Tainan ilman, mikä katkeroitti hänen mieltään. Taina löysi vanhan rapistuneen kartanon alueelta aivan tien vierestä hiekkakasan, jonne hän vei Antin leikkimään. Siellä ei ollut kaakattavia tätejä eikä toisia lapsia kiusaamassa. Se ei näyttänyt kenenkään maalta ja niin Taina otti sen omakseen. Ympärillä kasvoi tiheänä pöheikkönä nokkosia, koiranputkia ja voikukkia. Vähän kauempana oli villiintyneitä omena- ja kirsikkapuita, jotka kukkivat. Hiekka oli puhdasta ja viileätä, ja kun kaivoi päällyskerroksen alta, se oli kosteata. Siitä sai hyviä kakkuja ja linnoja. Mutta hiekkakasalla oli omistajansa. Yhtenä päivänä sinne ilmaantui kaksi tyttöä samasta talosta. Toinen oli tanakka ja ruskeatukkainen. Hänellä oli nykerö nenä ja pyöreät posket, ruskeat samettihousut joissa oli läppä edessä ja siniset kummarit. Toisella vaaleat kiharat ja siniset silmät kuin enkelillä. Hänellä oli lyhyt vekkihame, nilkkasukat ja valkoiset kummarit. Kumpikin oli suunnilleen samankokoinen kuin Taina. He pysähtyivät Tainan eteen mahtailevan näköisinä. Tanakka ilmoitti: - Tää on meidän santaläjä. - Me löydettiin tämä ensteks, Taina sanoi. - Ettepäs löytäneet, sinisilmäinen
sanoi ja tönäisi - Alkakaa painua meidän läjältä, tanakka sanoi ja - Me ei mennä minnekään, Taina sanoi päättäväi- - Te ootte ryssiä, sinisilmäinen sanoi halveksivasti. - Eikä olla, Taina kiisti pontevasti. - Mikä sä luulet olevasi, tanakka kysyi ylenkatseelli - Suomalainen. - Etkä ole, sun faijas on ryssä. - Se on inkeriläinen. - Keksit vaan, ei sellaisia oo. - Onpas. - Ryssä sä oot. Teillä haisee ryssältä. Koko rappu Sinisilmäinen otti nenästään kiinni ja katsoi Tainaa inhon ilme kasvoillaan. Herjaus mykisti Tainan. Tanakka supatti jotain sinisilmäisen korvaan. Se nyökkäsi ja sen kasvoille levisi häijy hymy. Tytöt vetäytyivät pois. Ylhäinen halveksunta purjehti heidän vanavedessään. Taina alkoi helpottuneena rakentaa Antille hiekkalinnaa. Mutta hetken kuluttua tytöt tulivat takaisin. Niillä oli kädet selän takana ja kasvoilla valpas, ilkeä ilme. Ne potkaisivat hiekkalinnan kasaan. -Nyt annettiin ryssille hatkat, tanakka ilmoitti. Tien yli juoksi pelastaja, sininen nainen. Hän nosti Antin syliinsä, pyyhki mustia itkuraitoja, tarttui Tainaa kädestä, vei tien toiselle puolelle, rautaportista sisään. Korkean muurin takana oli vihreä piha ja talo jonka seinällä kiipesi villiviini. - 87
|