Tytär. Tammi 1983

4

 

Maa paljastui lumen alta, paljastuivat koirankakkarat puistossa. Ne olivat muuttuneet valkoisiksi talven aika­na ja murenivat pölyksi, kun niitä kosketti kengänkärjellä.

Vastapäisen talon portaalle ilmestyi hintelä mustapu­kuinen mummo, joka myi narsisseja ja varsiluutia. Ta­lonmiehet ostivat luutia, joilla ne sutivat talven hiekat pois katukäytäviltä.

Tulivat lokit ja tuntui siltä kuin kaupunki olisi muut­tunut avarammaksi. Tuli toukokuu ja pitkät valoisat illat. Jäätelökauppias, kumara juutalaisukko, aloitti jälleen kierroksensa.

Vanhat mummot tulivat puistoon istumaan. Ne kat­selivat ja pyörittelivät päätään, kun Antti sai uhmakohtauksen, heittäytyi maahan, pyöri pölyssä ja itki kouristuksenomaisesti, potki hiekkaa, nousi ja yritti karata. Mutta Taina tarttui häneen lujasti kiinni eikä päästänyt häntä kotiin äidin luokse.

- Ei me voida mennä vielä, isä sanoi että vasta ruu­alle, hän selitti järkevästi. Mutta Antti ulvoi entistä lohduttomammin ja mummot lohduttivat häntä. Ne tarjosivat hänelle tahmeita karamelleja, mutta jättivät Tainan ilman, mikä katkeroitti hänen mieltään.

Taina löysi vanhan rapistuneen kartanon alueelta ai­van tien vierestä hiekkakasan, jonne hän vei Antin leikkimään. Siellä ei ollut kaakattavia tätejä eikä toisia lapsia kiusaamassa. Se ei näyttänyt kenenkään maalta ja niin Taina otti sen omakseen. Ympärillä kasvoi ti­heänä pöheikkönä nokkosia, koiranputkia ja voikuk­kia. Vähän kauempana oli villiintyneitä omena- ja kir­sikkapuita, jotka kukkivat. Hiekka oli puhdasta ja vii­leätä, ja kun kaivoi päällyskerroksen alta, se oli koste­ata. Siitä sai hyviä kakkuja ja linnoja.

Mutta hiekkakasalla oli omistajansa. Yhtenä päivänä sinne ilmaantui kaksi tyttöä samasta talosta. Toinen oli tanakka ja ruskeatukkainen. Hänellä oli nykerö ne­nä ja pyöreät posket, ruskeat samettihousut joissa oli läppä edessä ja siniset kummarit. Toisella vaaleat kiha­rat ja siniset silmät kuin enkelillä. Hänellä oli lyhyt vekkihame, nilkkasukat ja valkoiset kummarit. Kumpi­kin oli suunnilleen samankokoinen kuin Taina. He py­sähtyivät Tainan eteen mahtailevan näköisinä. Tanak­ka ilmoitti:

-     Tää on meidän santaläjä.

-     Me löydettiin tämä ensteks, Taina sanoi.

-     Ettepäs löytäneet,  sinisilmäinen  sanoi ja tönäisi
Tainaa.

-     Alkakaa painua meidän läjältä, tanakka sanoi ja
lähestyi uhkaavasti.

-     Me ei mennä minnekään, Taina sanoi päättäväi­-
sesti. Hän ei aikonut luovuttaa milliäkään.

-     Te ootte ryssiä, sinisilmäinen sanoi halveksivasti.
- Ryssille vedetään turpiin, se uhosi.

-     Eikä olla, Taina kiisti pontevasti.

-     Mikä sä luulet olevasi, tanakka kysyi ylenkatseelli­
sesti.

-     Suomalainen.

-     Etkä ole, sun faijas on ryssä.

-     Se on inkeriläinen.

-     Keksit vaan, ei sellaisia oo.

-     Onpas.

-     Ryssä sä oot. Teillä haisee ryssältä. Koko rappu
haisee niin ettei siellä voi hengittää.

Sinisilmäinen otti nenästään kiinni ja katsoi Tainaa inhon ilme kasvoillaan. Herjaus mykisti Tainan. Ta­nakka supatti jotain sinisilmäisen korvaan. Se nyökkäsi ja sen kasvoille levisi häijy hymy. Tytöt vetäytyivät pois. Ylhäinen halveksunta purjehti heidän vanavedes­sään. Taina alkoi helpottuneena rakentaa Antille hiek­kalinnaa. Mutta hetken kuluttua tytöt tulivat takaisin. Niillä oli kädet selän takana ja kasvoilla valpas, ilkeä ilme. Ne potkaisivat hiekkalinnan kasaan.

-Nyt annettiin ryssille hatkat, tanakka ilmoitti.

 
Niillä oli käsissään nokkoset. Ne karkasivat päälle ja alkoivat hakata. Taina suojasi Anttia, nosti kätensä. Jalat olivat halvaantuneet kuin painajaisessa. Pakoon ei päässyt. Nokkoset viuhuivat ilmassa, läjähtivät ihol­le, iskivät käsivarsia, tanssivat pirunpolskaa säärillä ja kasvoilla. Maailma meni valkohehkuiseksi. Kaikkialla sokea tuska, huojuva sumu ja sumussa Antin hätäänty­nyt huuto. Äkkiä tuli hiljaisuus. Tömisevät askelet etääntyivät. Taina avasi silmänsä. Veltot nokkosen varret hiekassa hujan hajan. Tytöt olivat kadonneet.

Tien yli juoksi pelastaja, sininen nainen. Hän nosti Antin syliinsä, pyyhki mustia itkuraitoja, tarttui Tai­naa kädestä, vei tien toiselle puolelle, rautaportista si­sään. Korkean muurin takana oli vihreä piha ja talo jonka seinällä kiipesi villiviini.

-      

87

 

Comments