Lahjoittajat

Teekkarina olin Satakuntalaisen Osakunnan ulkojäsen, mutta aktiivinen sellainen opiskeluajan alkupuolella 1980-luvun alussa. En asunut talossa, mutta viitosessa tuli aikaa vietettyä paljon ja monenlaisiin tapahtumiin ja juhliin osallistuttua. Karhunkierrokseenkin taisin pari juttua kirjoittaa. Sipin mökillä olin kerran uutta vuotta juhlimassa. Se oli hienoa aikaa. Satakuntalaisella Osakunnalla, sen tuomilla monipuolisilla ystävyyssuhteilla ja osakuntaelämällä muutenkin on ollut ratkaisevan tärkeä rooli elämässäni. Osa ystävyyssuhteista on säilynyt edelleen ja aika monia osakuntalaisia olen eri yhteyksissä myöhemminkin tavannut.

Aloitin opinnot syyskuussa 1967 ja pääsin heti asumaan Satoon Noormarkun kunnan stipendipaikalle. Kotiuduin hyvin ja pääsin vauhdikkaasti mukaan opiskelijaelämään ja opintoihinkin. Vappuaattona 1971 tapasin Satossa karjalaistytön, josta tuli vappuheilani. Yhdessä ollaan edelleenkin.

Nuorena Porin kaupunginvaltuutettuna tein 1990-luvulla valtuustoaloitteen Satakuntatalon tukemisesta. 
Kansanedustajana kävin jokusen kerran Satakuntatalolla iloisissa merkeissä. Se oli kuin maakunnan kotitukikohta lähellä eduskuntataloa.

Loistavaa tulevaisuutta uudelle Satakuntatalolle! Kun aloin tutustumaan osakuntalaisiin Bottan ulkopuolella, ystävystyin ensimmäisten joukossa Satakuntalaisen Osakunnan jäsenten kanssa. Vaikken ehtinytkään käydä Satakuntatalolla ennen remonttia, Sipin mökillä vietetty aika sekä lukemattomat osakuntajatkojen aikana tehdyt reissut Satakuntatalon pihaan laulamaan Rauman ganalia ovat luoneet minulle vahvat siteet Satakuntalaiseen Osakuntaan. Toivottavasti sama henki elää vahvana myös uudessa talossa.

Osakunta-aikani syksystä 1988 alkaen oli aivan parasta. Asuminen Satakuntatalossa, uudet ystävät ja tietenkin juhlat olivat nuorelle teekkarille upeita asioita. Siksi onkin hienoa että Satakuntataloa ylläpidetään ja osakuntaelämä on voimissaan.  Ehdottomasti pitää jossain vaiheessa käydä katsomassa miltä siellä nykyisin näyttää! 

Satakuntatalo on toiminut yhtenä oman osakuntaurani ankkureista DGO:n lisäksi. Wiipurilaisena olen aina tuntenut olevani tervetullut Taloon ja sen seinien sisällä olen tutustunut upeisiin satakuntalaisiin, muiden osakuntien jäseniin sekä oman osakuntani jäseniin paremmin erilaisessa ympäristössä. SatOn legendaarisilla jatkoilla olen ollut niin monta kertaa, etten pysy edes laskuissa.

Paljon tehtiin ja touhuttiin, seikkailtiin ja juhlittiin. Osakuntaelämän muistot säilyy, säilyköön talokin!

Minun on tunnustaminen, etten polyteekin poikana kuulunut Satakuntalaiseen osakuntaan, mutta juureni ovat sen takamailla ja syytä kyllin osallistua kolehtiin. 
Pilke silmäkulmassa kerron surullista tarinaa, jolla toivon olevan onnellinen loppu.

Sotavuosina emännät ja piiat tekivät taloissa miestenkin työt ja ruokkivat niin rintamamiehet kuin muunkin väestön. Raskas työ mursi äitini terveyden ja kun hänestäkin aika jätti, koin olevani yksin maailmassa. Rusetti kaulassa, pystypäin lähdin pimeänä syysiltana Satakuntalaisen osakunnan teeiltaan. Siltä tunnistin tuttua murretta puhuvan tytön, jonka käsistä näin, että oli äiti teettänyt tyttärellään kaikkia talon töitä. Kuultuani nimen, muistui mieleen, että hakiessani koulupoikana kantolupia kotitalon arsenaaliin, vallesmanni tarvitsi anomukseeni pari suosittelijaa. Mukana ollut ja aseet omistanut isäni kelpasi ja sattumalta ovesta astui sisään toinen mies, jonka hän jotenkin tunsi. Mies vastasi, kyllähän sinä poikasi opetat ja pani nimensä paperiin. Reilu mies ja  tunnistin "löytölapseni" hänen tyttärekseen. Sitä teeiltaa on nyt jatkunut 56 vuotta.

Kiitän ja toivotan iloa opiskelijain elämään!