Tehtävä syksylle

Hyvä arki oppimisen tukena

perheiden hyvinvointi ja huoltajien vastuullinen vanhemmuus

teemme suunnitelmallista yhteistyötä koulua ympäröivän yhteiskunnan kanssa.

tuemme vanhemmuutta oppimiseen kannustamisessa ja koulutusasenteiden edistämisessä.

tuomme esille koulun hyvää toimintaa.

kehitämme yhdessä ja monialaisesti hyvinvointia tukevaa koulupäivän rakennetta.


ennakointiin perustuva oikea-aikainen tuki

välitämme koulutusta koskevaa tietoa huoltajille.

vahvistamme asiallisen käyttäytymisen toimintamalleja.

tuemme lasten ja nuorten tarpeiden huomioimista ja osallisuutta yhdyskuntasuunnittelussa.

varmistamme lasten, nuorten ja perheiden osallisuuden kehittämistyössä.


lapsi-, nuori- ja perhelähtöisyys

otamme huomioon oppilaan elämäntilanteen kokonaisvaltaisesti.

kehitämme lapsi- ja nuorilähtöisesti yhteisiä toimintamalleja eri toimijoiden kanssa.

edistämme erilaisten perheiden kohtaamista, vuorovaikutusta ja yhteistyötä.

edistämme lasten ja nuorten vapaa-ajantoimintaa ja harrastamista.


Tehtävä:

Keskustele ja kirjaa esille tulleita ajatuksia alla olevista asioista. Voitte valita työskentelytavan toimikunnalle parhaiten sopivaksi. Aiheita voi työstää esim. yhteisellä keskustelulla, ryhmissä työskennellen, Learning Cafe -periaatteella, etänä työstäen... eli ajatuksen herättäminen käsiteltävää aihetta kohtaan on se tärkeä juttu, ei se miten se tehdään.

Asiaa voidaan tarkastella oman koulun näkökulmasta. Mutta kannattaa avartaa keskustelu koskemaan koko kaupunkia yleisellä tasolla. Sillä saadaan parempi kuva laadittaessa tuleville vuosille toimintasuunnitelmaa.

1. Pääsevätkö huoltajat osallistumaan riittävästi koulun arkeen?

2. Miten teillä toimitaan? Koulut ovat erilaisia. Kerätään tämän kautta ideoita ja hyviä käytänteitä yhteiseen laariin.

3. Miten koulu ja vanhempainyhdistys voisi tukea vanhemmuutta oppimiseen kannustamisessa ja koulutusasenteiden edistämisessä?

4. Miten koulu ja huoltajat voisivat vahvistaa asiallisen käyttäytymisen toimintamalleja?

5. Miten koulu ja huoltajat voisivat vastata yllä olevan koosteen lapsi-, nuori- ja perhelähtöisyys -kohdan haasteisiin?

Toimita vanhempaintoimikunnan vastaukset Pekalle viimeistään 13.12. mennessä.

pekka.tervala@rovaniemi.fi

Viimeinen palautuspäivä 13.12.

Kiitos!