RAPORTTI

Musiikin teoreettiset ilmiöt tulisi alusta alkaen kytkeä osaksi oman soittimen hahmottamista ja ymmärtämistä. Esimerkiksi nykyisin vallalla oleva pianon koskettimiston käyttäminen kaikkien instrumenttien kohdalla johtaa väistämättä siihen, että arvokasta aikaa käytetään oman soittimen kannalta epäoleellisten asioiden opetteluun. Huilistin kannattaa esimerkiksi bassoavaimen tutkimisen sijaan käyttää aikansa huilun rakenteen, äänialan ja sormitusten mahdollisimman täydelliseen tuntemiseen. Valkoisten ja mustien koskettimien sijasta on paljon hyödyllisempää ymmärtää läppäkoneiston toimintaperiaate.

Oktaavialat (yksiviivainen, kaksiviivainen jne.) eivät myöskään palvele huilun äänialan hahmottamista, ja varsinkin pieni, suuri, kontra- ja subkontraoktaavi ovat ajan haaskausta. Huilun ääniala jakautuu kolmeen rekisteriin: alarekisteri, keskirekisteri ja ylärekisteri. Ylärekisteri voidaan jakaa vielä kahteen osaan yläsävelsarjan mukaisesti.

C-jalalla varustettu huilu on jaettu kuuteentoista läpällä suljettavaan ääniaukkoon, joista kaksi on käytännön syistä samalla kohtaa rungon eri puolella (8 ja 9). Kuudestatoista aukosta kaksi on trilliaukkoja (15 ja 16), joita käytetään kahdessa 3. rekisterin äänessä (ais3 ja h3) ja hankalissa rekisterirajan ylittävissä trilleissä. Näistä ääniaukoista muodostuu huilun päässä olevan aukon kanssa kromaattinen asteikko c1-cis2.

Ylipuhaltamalla saadaan aikaan asteikot d2-cis3, d3-gis3 ja a3-c4. Harvinaisissa tapauksissa huilulla voidaan soittaa vielä sävelet cis4 ja d4. Oktaavialojen sijasta huilisti siis hahmottaa äänialansa luontevammin rekisterien kautta. Perinteinen oktaavialajaottelu on siis tarpeeton huilistille ja saattaa lisäksi aiheuttaa hämmennystä opintojen alkuvaiheessa.

Intervallit voidaan selkeän loogisesti esittää pianistille koskettimistolla. Huilistilla ei kuitenkaan ole tätä etua puolellaan. Koska teoria on aina lopulta siirrettävä käytäntöön, on syytä jälleen keskittyä alusta alkaen tuntemaan huilun koneiston toimintaa ja sen näennäisiä epäloogisuuksia: esimerkeissä 1 ja 2 suuren terssin h1-g1 soittamisessa liikutetaan kahta sormea, kun taas suuren terssin c1-as1 neljää sormea. Esimerkissä 3 vasemman käden peukalolla voidaan soittaa joko pieni tai suuri sekunti. Ala- ja keskirekisterin vaihdossa (cis2-d2) ja kolmannen rekisterin sormituksissa huilisti joutuu todella monimutkaisten sormitusvaihdosten eteen.

Laajat intervallit ovat huilistille vaikeampia toteuttaa kuin suppeammat. Tämän takia niiden opetteleminen kannattaa aloittaa sekunti-intervallista. Intervallien harjoittelu on hyödyllistä aloittaa ensin huilulla. Kun harjoitus on sisäistetty, se opetellaan nuotintamaan paperille soitinta apuna käyttäen. Lisäksi täytetään tyhjään sormitustaulukkoon harjoituksessa käytetyt sormitukset. Priimin käsite on huilistille tarpeeton soittimen yksiäänisen luonteen takia.

Intervalliharjoitukset toimivat myös erinomaisina ääniharjoituksina.

Musiikin teorian opettaminen huilun rakenteen ja koneiston kautta on paljon laajempi asia kuin mitä tässä hankkeessa on voitu käsitellä. Tehtävä on kuitenkin äärimmäisen mielenkiintoinen, mutta ilman Opetushallituksen kaksiosaista tukea ei oltaisi päästy edes tähän vaiheeseen Työ tulee jatkumaan ja toivon mukaan tulevaisuudessa voidaan julkaista kattava paketti aiheesta.

-Markku Hirvonen