Jatketaan viime tunnilla aloitetun kappaleen tekemistä. Tavoitteena saada se tällä tunnilla valmiiksi tai melkein valmiiksi.
Monissa Garagebandin soittimissa on käytettävissä automaattisoinnutus. Soinnut on järjestetty niin, että keskellä on sävellajin toonikakolmisointu ja siitä vasemmalle ja oikealle soinnut ovat kvintin välein. Lähellä keskikohtaa olevilla soinnuilla voi soinnuttaa suuren osan musiikista, mutta jos haluaa vaihtelua, voi mennä reunoja kohti. Sointuja voi näppäillä sormin tai käyttää automaattisia kuvioita.
Kokeile näitä:
Näytetään:
Kappaleen myöhemmissä säkeistöissä ei ole pakko säilyttää alkuperäistä melodiaa. Voit vaikka katkoa sen osiin ja järjestää palat uudestaan tai käyttää vain osia alueesta. Alueen osan voi laittaa toistumaan silmukkana. Jos muokkaat melodiaa, ota huomioon soinnut ja järjestä ne uudestaan tarpeen mukaan.
Näytetään:
Jos kappaleesi tahtilaji on 3/4, käytettävissä on vähemmän rytmisilmukoita kuin 4/4:ssa. Voit kuitenkin lyhentää valmista silmukkaa ja toistaa lyhennettyä versiota.
Äänitä esineillä oma rytmi ja käytä sitä kappaleessasi.
Näytetään:
Soittimen osuuden voi äänittää useassa osassa. Esimerkiksi kaikki rummut on vaikea soittaa kerralla sisään, joten ne voi soittaa vaikka kaksi soitinta kerrallaan.
Tutkitaan Garagebandin eri soittimien toimintaa. Kysy!