Noheva ESR

Noheva ESR-hanke pohjautui vuonna 2013 julkaistulle PIAAC-tutkimukselle, jonka mukaan Suomessa on 600 000 aikuista, joilla on puutteita luku-, numero- ja tietotekniikkataidoissa.

PIAAC-tutkimuksen mukaan suomalaisten lukutaito on erinomainen, mutta hajonta on suurta. Suurin osa suomalaisista on hyviä lukijoita, kuitenkin heikkoja lukijoita on aikuisväestöstä n. 11 %. Heikot perustaidot voivat olla esteenä opintoihin hakeutumiselle ja työllistymiselle. Puutteelliset taidot nousevat usein esille, mutta niihin puuttumiseksi ei ole ollut tarpeeksi välineitä, menetelmiä tai yhteisiä toimintamalleja.

Noheva ESR-hankkeessa keskityttiin opiskelijoihin, joilla heikot perustaidot ovat esteenä opinnoissa etenemiselle sekä erityisryhmiin kuten vangit, maahanmuuttajat jne.

Hankkeen tavoitteena oli kartoittaa ja kehittää yhteistoiminnallisesti seitsemän eri oppilaitoksen kanssa aikuisille soveltuvia luki- ja matematiikkatestejä, oppimateriaaleja ja ohjausmalleja, joilla oppimista hidastavat perustaidot voidaan tunnistaa ja opiskelijaa voidaan tarvittaessa tukea.

Noheva-hankkeen tuloksena syntyi, uudenlaisia, uutta ammatillista koulutusta tukevia ohjausmalleja ja tukimateriaaleja. Näiden avulla aikuisten opiskelijoiden perustaidot karttuvat, opintojen läpäisy parantuu ja elinikäinen oppiminen mahdollistuu. Hankkeessa järjestettiin valtakunnallisia seminaareja ohjaus- ja opetustehtävissä toimiville.

Tälle sivustolle on koottu Noheva ESR-hankkeen aikana syntynyt materiaali, joka on vapaasti hyödynnettävissä valtakunnallisesti.

Hanketta toteuttivat yhteistyössä Kiipula (hallinnoija), Hyria, Keuda, Omnia, Sataedu, Takk ja Vaao.

.

Noheva_flyer_tulokset.pdf