Keramiikkataiteen näyttely 

Tapiolan Kirjaston vitriinissä

NÄYTTELYn taustaa: 

Kuten monella meistä keski-ikäistyminen aloitti elämän monisyisen pohdinnan. 

Olen voinut käsitellä tunteita ja ajatuksia kuvataiteen keinoin. Syntyi akryylimaalauksien sarja 2010-luvun puolivälissä kun olin jo ylittänyt 40 ikävuoden virstan pylvään. Siitä alkoi prosessi, jossa olen totutellut ensin sietämään ja sitten hyväksymään ikääntymisen. Vanhenemisesta on tullut luonnollista, armollista ja lempeää. 

Taiteen historia on kautta vuosituhansien korostanut nuoruutta ja kauneutta. Jo muinaisen Egyptin hautakammioiden maalaukset esittivät pääosin nuoria ideaali-ihmisiä usein uskonnollisista syistä. Antiikin kreikkalaisessa ja roomalaisessa taiteessa ihailtiin nuoruutta, täydellisiä muotoja ja symmetriaa. Renessanssiajalla Euroopassa taiteilijat intoutuivat antiikin ihanteista, mikä näkyi heidän taideteoksissaan. Kuvataide on ylläpitänyt tietynlaista kauneusihannetta. Tässä kentässä ikääntynyt nainen on ollut selkeästi marginaalissa. Vanhenemista ei juuri ole näytetty, saati nähty kauniina. 

Sittemmin postmodernismi ja myöhemmät liikkeet ovat kyseenalaistaneet yksinkertaiset kauneuskäsitykset ja tuoneet esiin monimutkaisempia, monitulkintaisia näkemyksiä ja ilmaisumuotoja. Kuitenkin aikamme kuvasto, viihdeteollisuus ja erityisesti sosiaalinen media asettavat ihmisen ulkonäölle ja ikääntymiselle pääsääntöisesti epärealistisia odotuksia sekä vahvistavat epäterveitä normeja ja ihanteita. 

Maasta sinä olet tullut...

KUOLEMAN KUVAAMISESTA

Historialliset katsaukset korostavat, että kuoleman teema on ollut länsimaisessa kuvataiteessa näkyvä, koska se oli näkyvä myös arjessa: korkea kuolleisuus, uskonnolliset rituaalit, ja sodankäynti loivat jatkuvaa tarvetta kuoleman kuvastolle.

Antiikin aikana kuolema oli sankarillista ja osa kohtaloa, juhlavaa, stoalaista ja väistämätöntä. 

Keskiajalla uskonto, myytit ja legendat olivat osa kuolemaa käsittelevää kuvastoa. Kuolema oli sekä tragedia että osa ihmisyyttä ja sai draamallisia, emotionaalisia ja teatraalisia muotoja kuten tunnetussa teemassa "Danse Macabre", kuolemantanssi, jossa luuranko johdattaa kaikkia yhteiskuntaluokkia – muistutus kuoleman tasa-arvoisuudesta. Kuolema ei tarjonnut lohtua. 

Kuoleman kuvaaminen meidän aikanamme ei ole kadonnut mutta kovin kaupallinen aihe se ei ole eivätkä uskonnolliset kuvaukset sekulaarina aikana ole valtavirtaa. 

Myös media ja teknologia muuttavat kokemustamme kuolemasta. Se on samanaikaisesti läsnä ja etäinen: sitä näkee ruudulla, mutta harvoin omassa elämässä. Se on piilossa sairaaloiden ja hoitolaitosten seinien takana. Ihminen kohtaa kuoleman harvemmin kuin ennen, se on vähemmän näkyvä ja siihen kuuluvat yhteisölliset rituaalit ovat hapertuneet. 

Tämän päivän yhteiskunta ja kulttuuri vieroksuu ja kammoaa ihmiselämän lähestyvää loppua. Kontrollin menettäminen, kärsimys ja yksinäisyys pelottaa. Siinä ei ole mitään sankarillista, kaunista tai romanttista. 

LOPUKSI

Nämä veistokseni eivät ole kauniita - tai hauskoja ja vitsikkäitä kuten edellisen näyttelyn eläkelläisnaiset. Ne pohdiskelevat, ottavat etäisyyttä elämään ja voivat puhutella hiljaisuudellaan ja rujoudellaan ja johdattaa siihen mitä ihminen välttelee... vääjäämättömän äärelle. 

"Maasta sinä olet tullut ja maaksi pitää sinun jälleen tuleman."