1.Kilpailun järjestäjä
Sävellys-ja sanoituskilpailun "Musakisa" järjestää Tampereen kaupunki ympäristökuntineen osana Uudet lukutaidot näkyväksi - hanketta. Kilpailun vastuuhenkilöt löytyvät sivun alaosasta kohdasta lisätietoja. Kilpailuaika on 1.12.2022 - 4.3.2023 Tarkemmat aikataulut löytyvät kohdasta aikataulut.
2. Julkaisematon teos
Sanoituksen ja sävellyksen tulee olla aiemmin julkaisematon. Teoksen aihepiiriä tai kestoa ei ole rajattu.
3. Ikä
Kilpailutyön tulee olla peruskoulun oppilaan tai lukion opiskelijan sanoittama ja säveltämä sekä esittämä teos.
4. Yksin tai työryhmässä
Kilpailuun voi osallistua yksin tai työryhmällä (esim. bändi). Teoksesta tulee ilmetä sanoittaja ja säveltäjä. Osallistumisen voi tehdä myös nimimerkillä, kunhan oikeat tiedot tekijöistä ovat kilpailun järjestäjien tiedossa. Osallistumisohjeet löytyvät kohdasta osallistu.
5. Tekijänoikeudet sekä esitys -ja julkaisuoikeudet
Teoksen tekijäinoikeudet tulee olla kilpailuun osallistujalla kunnossa (esim teos ei voi olla sovitus jo olemassaolevasta kappaleesta tai sanoituksesta). Kilpailu saa oikeuden kilpailuun osallistuvien teosten esittämiseen ja levittämiseen. Teokset kaikki oikeudet jäävät osallistujalle (esim. materiaalien jatkokäsittelyyn tai julkaisemiseen).
6. Korvaukset
Kilpailutöistä ja niiden julkaisemisesta ei makseta korvauksia. Osallistujat saavat kilpailussa syntyneet materiaalit käyttöönsä korvauksetta (esim. äänitteet ja livetaltioinnit)
7. Palkinnot
Kilpailun pääpalkintona on esiintyminen konsertissa Tavara-asemalla 8.5. klo 12.30-14. Konsertti striimataan kaikille Tampereen kouluille ympäristökuntineen. Voittaneista kappaleista (perusopetuksen ja lukion sarjat) tehdään myös musiikkivideo, jota on mahdoillista jakaa sosiaalisen median välityksellä laajemmallekin yleisölle. 10:lle jatkoon päässeelle kappaleesta tehdään äänite ja livetaltiointi. Muista palkinnoista raati päättää kilpailun edetessä.
8. Raati ja yleisön ääni
Kilpailun raatii koostuu musiikkialan ammattilaisista ja musiikinopettajista. Yleiso voi äänestää . kymmenestä jatkoon päässeestä kappaleesta oman suosikkinsa, joka palkitaan . Peruskoulun oppilaat kilpailevat pmassa sarjassaan, samoin lukion opiskelijat.
9. Kilpailun sarjat
Kilpailussa ei ole erikseen sarjaa niin musiikkilajien kuin tekijöiden iänkään suhteen. Kilpailun järjestäjät pidättävät itselleen oikeuden määritellä sarjoja tarvittaessa lisää, mikäli kilpailun osallistujamäärä tätä edellyttää. Tällöin pääpalkintoja (konsertti ja siihen liittyvä tallenne) voi olla useita.