Talvella
Talvinen soitinruno (mediasisältöjen tulkinta)
Aikuinen lukee ja soittaa lapsille talvisen soitinrunon. Runon jälkeen pohditaan yhdessä, mitä ääniä runossa kuuluu, mitä runossa tapahtuu, mitä hahmoja runossa esiintyy, millaisia tuntemuksia runo herättää jne.
Pienten kanssa nimetään runossa mainittuja asioita ja konkretisoidaan niitä näyttämällä etukäteen tallennetut kuvat esim. iPadin Kuvat -kansiosta, tai suoraan selaimelta.
Lasten annetaan kokeilla runossa käytettyjä soittimia ja tutkailla, millainen ääni mistäkin soittimesta kuuluu. Isompien lasten kanssa harjoitellaan lisäksi soittamaan itse käsiteltävänä oleva soitinruno. Lasten soitantaa voi tallentaa esim. iPadilla olevalla Sanelimella ja kuunnella soitantaa vielä yhdessä. Huomaatko eroa soittimen äänessä, kun sitä kuuntelee "livenä" tai tallennettuna...
Tavoitteet
Medialukutaito: tutustua erilaisiin mediasisältöihin ja rohkaista kertomaan kuulemastaan
Ilmaisun monet muodot: ohjata elämykselliseen kuuntelemiseen ja ääniympäristöjen havainnointiin
Monilukutaito: perehtyä laajaan tekstikäsitykseen soitinrunon kautta
Lumimaalaus (luova ilmaisu)
Isoilla pensseleillä on kivaa maalata vesiväreillä myös ulkona! Maalata voi tasaiselle alueelle, tai lumesta voi ensin muotoilla haluamanlaisiaan muotoja/hahmoja/eläimiä tms. jotka maalataan. Tasaiselle alueelle maalattuihin teoksiin voi lisäksi etsiä keppejä kehyksiksi. Teoksista otetaan kuvat iPadlla ja kuvat katsotaan yhdessä.
Kuvia yhdessä katsellessa pienten kanssa nimetään esim. käytettyjä värejä. Isompia lapsia ohjataan tulkitsemaan ja kertomaan ajatuksiaan omista teoksista. Kuvista voi tehdä myös digitaalisen koosteen esim. Adobe Spark Videolla, iMoviella tai ThingLinkillä ja lähettää koosteen huoltajille.
Mikäli ryhmästä löytyy riittävästi muovirasioita, voi lasten kanssa ulkoilun yhteydessä kerätä lunta rasioihin. Rasiat otetaan sisälle sopivana hetkenä ja maalauksen voi suorittaa sisällä rasian toimiessa kehyksenä. Kuvat otetaan näistäkin teoksista!
Tavoitteet
Medialukutaito: tukea luovaa ilmaisua ja omaa tuottamista
Ilmaisun monet muodot: vahvistaa kuvallisen ilmaisun kehittymistä
Ajattelu ja oppiminen: antaa tilaa luovuudelle ja mielikuvituksen käytölle
Lumiukot (mediasisältöjen tulkinta ja luova ilmaisu)
Otetaan kuva itse tehdystä lumiukosta (tai etsitään yhdessä lapsen kanssa netistä esim. värityskuva lumiukosta hyödyntäen Googlen puhehaku -toimintoa. Mikäli kuva etsitään netistä, käytetään Googlen kuvahakua mainosten välttämiseksi. Kuva tallennetaan (huom. tekijänoikeudet) iPadin Kuvat -kansioon painamalla haluttua värityskuvaa ja valitsemalla avautuvasta valikosta Tallenna kuva --> kuva tallentuu iPadin Kuvat -kansioon).
Lumiukosta otettu kuva saadaan ääntelemään tai puhumaan ChatterKid -sovelluksella. Sovellus on yksinkertainen käyttää --> kuva lisätään sovellukseen, piirretään kuvaan suu, tallennetaan ääntelyä tai puhetta ja tuotos on valmis. Ohjevideo: Chatterkidin käyttö
Kun kuvaan on tallennettu ääntä/puhetta, vertaillaan ensiksi otettua kuvaa ja muokattua kuvaa keskenään. Isompien lasten kanssa keskustellaan kuvan muokkaamisesta ja tapahtuneista muutoksista tarkemmin.
(Ääntelevät/puhuvat lumiukot on mahdollista viedä Kuvat -kansiosta ThingLinkiin tai Adobe Spark Videoon, jolloin tuotokset on mahdollista jakaa myös huoltajille mikäli kuvaus- ja julkaisuluvat ovat kunnossa).
Tavoitteet
Medialukutaito: harjoitella ymmärtämään, että mediasisällöt ovat ihmisten tekemiä sekä hahmottaa eroa ottamalla ja muokkaamalla valokuvia itse
Minä ja meidän yhteisömme: kokeilla median tuottamista leikinomaisesti
Digitaalinen osaaminen: mahdollistaa sisältöjen tuottaminen käyttäen apuna digitaalisia välineitä
Uudet lukutaidot -hanke 2022-2023
Savonlinna