Jouluna
Mitä näet, mitä kuulet?
Katsotaan yhdessä oheinen animaatio. Keskustellaan yhdessä, mitä tarinassa tapahtuu? Katsotaan tarina uudelleen ja kuunnellaan, mitä ääniä kuuluu?
Pienten kanssa nimetään animaatiossa esiintyviä kohteita ja sanallistetaan tapahtumia. Pohditaan, miltä äänet kuulostavat (onko jokin ääni esim. hauska, jännittävä tms.).
Isompien lasten kanssa mietitään, miten tarina voisi jatkua? Lapset voivat tuoda esille ajatuksiaan kertoen, piirtäen, muovaillen, näytellen jne. Lasten ajatukset/tuotokset voi lisäksi kuvata ja viedä esim. iMovieen, ThingLinkiin tai Adobe Spark Videoon ja lisätä tuotoksiin mm. omia äänitehosteita.
Tavoitteet
Medialukutaito: harjoitella mediasisältöjen tulkintaa ja luovaa ilmaisua
Ilmaisun monet muodot: ohjata ääniympäristön havainnointiin ja elämykselliseen kuuntelemiseen
Monilukutaito: kehittää erilaisten viestien tulkinnan taitoja
Jouluinen tarina
Asetetaan esim. tonttu ensin yhteen paikkaan ja otetaan siitä kuva. Asetetaan tonttu toiseen paikkaan ja otetaan uusi kuva. Lapset osallistetaan mukaan paikan valitsemiseen ja annetaan lasten päättää, haluavatko he asetella jotain muuta kuvaan mukaan.
Kuvien ottamisen jälkeen kuvia tarkastellaan yhdessä ja keksitään jouluinen tarina siitä, mitä ensimmäisessä kuvassa on tapahtunut ja mitä kuvien välillä on tapahtunut... Tarina voidaan viedä digitaaliseen muotoon esim. Adobe Spark Videolla tai iMoviella viemällä kuvat sovelluksiin ja tallentamalla kuviin lasten kerrontaa.
Tavoitteet
Medialukutaito: harjoitella mediasisältöjen tulkintaa ja luovaa ilmaisua
Kielten rikas maailma: vahvistaa kielellisten taitojen kehittymistä
Digitaalinen osaaminen: harjoitella, kokeilla ja tuottaa sisältöjä itse ja yhdessä muiden lasten kanssa käyttäen apuna digitaalisia välineitä
Puuhaa jouluisessa metsässä
Oheisesta linkistä https://www.thinglink.com/scene/1653748735777177601 pääset Jouluiseen metsään, josta löytyy erilaisia tehtäviä:
kuuntele ja leiki Fröbelin palikoiden laulu Lumiukkomarssi
pyöräytä onnenpyörää, josta löytyy jouluisia riimejä
kuuntele, mikä ääni hangelta kuuluu
keksi tontulle nimi (halutessasi voit värittää tehtävästä löytyvän tontun)
kerro, mitä hangelta löytyvä lahjapaketti voisi pitää sisällään...
Tavoitteet
Medialukutaito: harjoitella mediasisältöjen tulkintaa ja tukea luovaa ilmaisua
Ilmaisun monet muodot: tukea sanallisen, kehollisen ja musiikillisen ilmaisun kehittymistä
Ajattelu ja oppiminen: antaa tilaa mielikuvitukselle ja luovuudelle
Uudet lukutaidot -hanke 2022-2023
Savonlinna