Salpausselän peruskoululla on neljä kummiyritystä, joiden kanssa teemme yhteistyötä kouluvuoden aikana. Kummiyritykset ovat Halton Marine, Kemppi ja Osuuskauppa Hämeenmaa ja Päijät-Hämeen hyvinvointialue.
Tällä sivustolla esitellään yhteistyötä kummiyritysten kanssa ja materiaalia, jota voi hyödyntää eri oppiaineissa.
Tavoitteena on, että oppilaat tutustuvat kummiyrityksiin laaja-alaisesti yläkoulun aikana eri aineiden oppitunneilla. Kummiyritystoiminta tukee opetussuunnitelman mukaisen laaja-alaisen osaamisen työelämätaitojen ja yrittäjyyden harjoittelua (L6) Kummiyritystoiminta on yksi koulumme laaja-alaisen osaamisen vuosikellon osaamisalueista eli sitä painotetaan opetuksessa tammi-maaliskuussa.
Kummiyritysyhteistyön tavoitteena on:
nuorten työelämätaitojen harjoittelu ja työelämätuntemuksen kartuttaminen
yrittäjämäisen toimintatavan ja yrittäjyystaitojen harjoittelu
paikalliseen elinkeinoelämään ja yrityksiin tutustuminen
urasuunnittelutaitojen kehittäminen
TET-yhteistyö koulun ja yritysten välillä
yrityksiin ja yritysten liiketoimintaan tutustuminen eri aineiden oppitunneilla
tukea oppilaita tunnistamaan ammatillisia kiinnostuksen kohteita ja tekemään jatko-opintosuunnitelmia tietoisesti
purkaa mahdollisia stereotypioita tai ennakkokäsityksiä työelämästä ja eri aloista (ammattialojen sukupuolen mukainen segregaatio)
Tavoitteena on, että oppilaat tutustuvat kummiyrityksiin laaja-alaisesti yläkoulun aikana eri aineiden oppitunneilla. Kummiyritystoiminta tukee opetussuunnitelman mukaisen laaja-alaisen osaamisen työelämätaitojen ja yrittäjyyden harjoittelua (L6) Kummiyritystoiminta on yksi koulumme laaja-alaisen osaamisen vuosikellon osaamisalueista eli sitä painotetaan opetuksessa kevätlukukaudella.