Mikä seuraavista ei kuulu joukkoon?
Eurooppa-neuvosto
Euroopan neuvosto
Euroopan unionin neuvosto
Jos vastasit Euroopan neuvosto, olet aivan oikeassa. Kaksi muuta edellä mainituista ovat Euroopan unionin toimielimiä, mutta keskimmäinen on EU:sta riippumaton, 46 jäsenvaltion (vuoden 2024 tilanne) muodostama ihmisoikeusjärjestö. Sen pohjana toimii jäsenvaltioiden ratifioima Euroopan unionin ihmisoikeussopimus, jonka toteutumista Euroopan ihmisoikeustuomioistuin valvoo.
Euroopan unionillakin on oma perusoikeuskirjansa, nimeltään – no, Euroopan unionin perusoikeuskirja. On myös syytä muistaa, että Euroopan unionissa tuomioistuimiakin on periaatteessa kaksi, Euroopan unionin tuomioistuin ja Euroopan unionin yleinen tuomioistuin.
Pysytkö kärryillä? Hyvä. Vertaillaanpa hetki Euroopan neuvoston ja Euroopan unionin lippuja. Ja muista – näillä järjestöillä tai liitoilla ei ole periatteessa mitään tekemistä keskenään.
Euroopan unionin lippu
Euroopan neuvoston lippu
Euroopan neuvosto otti nykyisen, tyylitellymmän lipun käyttöönsä väärinkäsitysten välttämiseksi, sillä aiemmin liput olivat – oikein arvattu – identtiset.
Vaatii siis erityistä tarkkuutta hahmottaa Euroopan politiikan kentällä toimivat ylikansallisen vallan pesäkkeet, niiden tehtävät ja niiden väliset eroavaisuudet. On tärkeää tiedostaa, mitkä niistä toimivat Euroopan unionin alaisuudessa ja mitkä eivät – on ennenaikaista rinnastaa Euroopan ja Euroopan unionin käsitteet, vaikka asiat toisinaan näin presentoidaankin (esim. "Euroopan komissio", "Euroopan parlamentti" tai "Euroopan keskuspankki").
Euroopan unionilla on seitsemän virallista toimielintä, joista osa jo mainittiinkin edellä. Kaiken kaikkiaan Euroopan unionin toimielinjärjestelmä muodostuu Eurooppa-neuvostosta, Euroopan komissiosta, Euroopan unionin neuvostosta (tuttavallisemmin ministerineuvosto tai pelkkä "neuvosto"), Euroopan parlamentista, Euroopan unionin tuomioistuimesta, tilintarkastustuomioistuimesta ja Euroopan keskuspankista. Euroopan unionin lainsäädäntö- ja oikeusjärjestelmään eli eurooppaoikeuteen kuuluva lainsäädäntö- ja toimeenpanovalta kuuluu pääasiassa neljälle ensiksi mainitulle, Eurooppa-neuvoston toimiessa eräänlaisessa ohjausryhmän roolissa.
Eurooppa-neuvosto on jäsenmaiden valtionpäämiehistä (valtiosta riippuen joko presidenteistä tai pääministereistä) koostuva EU-maiden välisen yhteistyön ylimmällä tasolla toimiva toimielin, jonka ydintehtävä on Euroopan unionin poliittisesta linjasta päättäminen. Eurooppa-neuvosto päättää unionin suurista linjoista ja painopisteistä, mutta ei nauti lainsäädäntövaltaa. Sen vastuulle kuuluu siis periaatepäätökset Euroopan unionin suunnasta – siis siitä, minkälaista politiikkaa unionin halutaan toteuttavan. Jos Euroopan unioni olisi (valtaisa, byrokraattinen) laiva, toimisi Eurooppa-neuvosto sen kapteenina; hänhän päättää viime kädessä aluksen suunnan. Eurooppa-neuvosto valitsee keskuudestaan puheenjohtajan, josta käytetään usein epävirallista nimitystä "EU:n presidentti". Muun muassa edustustehtävissä toimivan puheenjohtajan toimikausi on kaksi ja puoli vuotta.
Euroopan komissio on ylin toimeenpanovallan käyttäjä Euroopan unionissa. Sillä on monopoli eli yksinoikeus lakiesitysten tekemiseen, ja se valvoo lakien täytäntöönpanoa sekä niiden noudattamista jäsenmaissa. Komissio myös valvoo EU:n varainkäyttöä ja laatii unionin vuotuisen talousarvion eli budjetin, jonka ministerineuvosto ja Euroopan parlamentti hyväksyvät. Euroopan komission voi mieltää ikään kuin unionin "hallitukseksi", jos Euroopan unionin hallintojärjestelmää vertaa kansallisiin toimielimiin.
Euroopan komission kokoonpanon ytimessä on kollegio, johon kuuluu 27 komissaaria, yksi kustakin jäsenmaasta. Eurooppa-neuvosto tekee eurovaalituloksen perusteella komission puheenjohtajan valinnasta esityksen, joka Euroopan parlamentin on hyväksyttävä. Puheenjohtajaehdokas valitsee komissaarit EU-maiden ehdotusten perusteella ja esittelee listan Euroopan parlamentin hyväksyttäväksi. Tehtävän omaksuessaan komissaarit eivät enää edusta omia jäsenmaitaan, vaan unionin yhteistä etua. Komissiossa työskentelee myös suuri joukko virkamiehiä, jotka vastaavat toimielimen päivittäisistä toiminnoista.
Euroopan unionin neuvosto eli ministerineuvosto on jäsenmaiden hallitusten ääni EU:ssa. Se on keskeinen päätöksentekoelin, jolla on merkittävää lainsäädäntövaltaa. Ministerineuvosto käsittelee komission tekemiä lakiesityksiä ja hyväksyy ne yhdessä Euroopan parlamentin kanssa. Neuvostolla on niin ikään Euroopan parlamentin kanssa jaettu vastuu komission laatiman budjetin hyväksymisestä. Näiden tärkeiden tehtävien ohella Euroopan unionin neuvosto solmii sopimuksia Euroopan unionin ja valtioiden tai kansainvälisten järjestöjen välille sekä kehittää EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa.
Euroopan unionin neuvostossa istuvat jäsenmaiden ministerit. Neuvosto toimii kymmenessä eri kokoonpanossa, jotka käsittelevät omia politiikan alojaan, hieman valiokunta- tai ministeriötyöskentelyn kaltaisesti. Kokoonpanojen (joita kutsutaan neuvostoiksi, uskomatonta kyllä) kokouksiin osallistuu käsiteltävän politiikan alan vastaava ministeri kustakin jäsenmaasta. Neuvostot kokoontuvat säännöllisesti keskustelemaan ja päättämään – kukin ministeri hallituksensa mandaatilla – toimialaan liittyvistä asioista. Euroopan unionin neuvoston puheenjohtajuus kiertää jäsenvaltioiden kesken puolivuosittain, ja puheenjohtajan roolissa toimivan maan ministerit johtavat puhetta kokoonpanojen kokouksissa.
Euroopan parlamentti on ainoa suorilla vaaleilla valittava Euroopan unionin toimielin. Sillä on monipuolisesti vastuita lainsäädännön, varainkäytön ja valvonnan aloilla. Parlamentti hyväksyy komission lakiesitykset yhdessä Euroopan unionin neuvoston kanssa ja päättää kansainvälisistä sopimuksista sekä unionin laajentumisesta. Se toimii myös unionin toimielinten demokraattisena valvojana, ja toteuttaa tässä roolissa useita eri tehtäviä, joihin kuuluu muun muassa komission kokoonpanosta päättäminen ja komission nauttimasta luottamuksesta äänestäminen, EU:n talousarvioiden käytön hyväksyminen, EU-kansalaisten vetoomusten käsitteleminen ja kysymysten esittäminen komissiolle sekä ministerineuvostolle. Budjettivaltaa parlamentti käyttää päättämällä EU:n talousarviosta yhdessä "neuvoston" kanssa.
Euroopan parlamentin jäsenet eli "mepit" valitaan viiden vuoden välein järjestettävissä Euroopan parlamentin vaaleissa (eli europarlamenttivaaleissa tai eurovaaleissa), joissa saavat äänestää kaikki EU-kansalaiset. Kustakin jäsenvaltiosta valittavien ehdokkaiden määrä on suhteutettu jossain määrin maan asukaslukuun alenevan suhteellisuuden periaatteella, eli pienemmillä mailla on suhteellisesti suurempi edustus. Ehdokkaat järjestyvät parlamentissa puolueisiin, aivan kuten kansallisissakin parlamenteissa. Yhtäläisyyksiä löytyy myös Euroopan parlamentin työskentelytavoista: se valmistelee lainsäädännön valiokunnissa, ja päätökset nuijitaan läpi täysistunnoissa.
Alla on tiivistetty esitys edellä mainittujen toimielinten ydintehtävistä, kokoonpanoista ja toimipaikoista Euroopan unionin virallisen verkkosivun käyttämin määritelmin.
Euroopan unionissa tuomiovaltaa ei käytetä aivan samassa mielessä kuin kansallisella tasolla, mutta eurooppaoikeuden toteutumista kuitenkin valvotaan, ja rikkomuksista voidaan myös määrätä sanktioita. Näissä valvontatehtävissä toimii komission ohella Euroopan unionin tuomioistuin, jonka vastuulla on ratkaisujen tekeminen tilanteissa, joissa eurooppaoikeutta katsotaan tulleen rikotuksi. Valvontaan kuuluu paitsi EU:n lainsäädännön toteuttamisen tarkkailu myös yhdenmukaisuuden varmistaminen eli eurooppaoikeuden soveltaminen samalla tavalla kaikissa jäsenmaissa.
Euroopan union tuomioistuin käsittelee ja ratkaisee kanteet, joita on voitu nostaa unionia ja sen toimielimiä tai yksittäisiä jäsenvaltioita vastaan. Kanteita voi nostaa esimerkiksi, jos EU:n tai jonkin sen toimielimen toiminnan katsotaan jollain tavalla aiheuttaneen vahinkoa kansalaiselle tai yritykselle, ja tällöin kanteen nostanut saattaa olla myös oikeutettu korvauksiin. Jäsenmaata vastaan voi nostaa kanteen, jos se on laiminlyönyt velvollisuutensa esim. jonkin direktiivin täytäntöönpanossa.
Kansalliset tuomioistuimet voivat kääntyä Euroopan unionin tuomioistuimen puoleen, jos ne tarvitsevat apua EU-lainsäädännön tulkinnassa kansallisella tasolla. Tällöin unionin tuomioistuin voi antaa jäsenvaltioita sitovia ennakkoratkaisuja.
Euroopan keskuspankki (EKP) johtaa euroalueen rahapolitiikkaa. Rahaliitossa on 19 jäsenmaata, jotka ovat yhteisvaluuttaan liittyessään luovuttaneet rahapolitiikkansa omilta keskuspankeiltaan Euroopan keskuspankille. EKP:n tehtäviin kuuluu muun muassa ohjauskorkojen asettaminen ja rahan lainaaminen euroalueen liikepankeille, euroalueen valuuttavarantojen hoitaminen, rahoitusmarkkinoiden ja -laitosten valvonnan tukeminen, eurosetelien liikkeeseenlasku sekä hintakehityksen seuraaminen. Lyhyesti sanottuna Euroopan keskuspankki hallinnoi euroa, ylläpitää hintavakautta (pitämällä inflaation kurissa) ja vastaa Euroopan unionin raha- ja talouspolitiikasta.
Euroopan tilintarkastustuomioistuin valvoo ja parantaa Euroopan unionin varainhoitoa muun muassa tarkastamalla unionin tulot ja menot ja varmistamalla, että varat on kerätty ja käytetty asianmukaisella tavalla. Tehtävänsä toteuttamiseksi tilintarkastustuomioistuin voi myös tarkastaa minkä tahansa varoja käsittelevän toimielimen tilinpidon. Euroopan tilintarkastustuomioistuin tuottaa toimintansa pohjalta asiantuntijatietoa unionin toimielimille ja tekee tarvittavat ilmoitukset havaitsemistaan väärinkäytöksistä tai laittomuuksista.
Yksi unionin toimivien sisämarkkinoiden kannalta olennaisimpia periaatteita on kaikkien jäsenmaiden ja niihin kuuluvien alueiden pitäminen taloudellisen kehityksen mukana. Alueellisten erojen tasoittamiseksi EU harjoittaa aluepolitiikkaa, jonka keskeisimpiä tavoitteita on taloudellisen tasavertaisuuden säilyttäminen jäsenmaiden välillä. Aluepoliittisten tukitoimien painopisteitä ovat muun muassa kilpailukyvyn ja talouskasvun edistäminen, työpaikkojen luominen, kansalaisten elämänlaadun parantaminen ja kestävä kehitys. Näitä toimenpiteitä ei tehdä ainoastaan sosiaalisesta oikeutuksesta, vaan niillä pyritään myös vahvistamaan Euroopan unionin taloutta.
Aluepolitiikan keskeisimmän välineistön muodostavat erilaiset rakennerahastot, ml. koheesiorahasto. Rakennerahastot on suunnattu määrätyille painopistealueille, joita kehittämällä voidaan edistää taloudellista kehitystä. Suomi saa aluerahoitusta kahdesta rakennerahastosta:
Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR), jonka tavoitteena on työllisyyden sekä alueiden kilpailukyvyn ja elinvoimaisuuden tukeminen.
Euroopan sosiaalirahasto (ESR), jonka tuella voidaan muun muassa edistää tasa-arvoa, ehkäistä syrjäytymistä, kehittää osaamista ja edistää työmarkkinoiden toimintaa sekä parempia työolosuhteita.
Koheesiorahasto on suunnattu sellaisille EU:n jäsenmaille, joiden asukaslukua kohden laskettu bruttokansantulo jää alle 90 prosentin Euroopan unionin (EU27) keskiarvosta. Nimensämukaisesti rahastolla pyritään edistämään jäsenmaiden välistä koheesiota eli yhteenkuuluvuutta nopeuttamalla taloudellisesti heikompien alueiden kehitystä. Koheesiorahastosta rahoitetaan esimerkiksi ympäristö- ja liikenneinfrastruktuurihankkeita.
Aluepolitiikka on yksi EU:n suurimmista menolohkoista. Kun merkittävä osa Euroopan unionin tuloista muodostuu jäsenmaiden maksamista maksuista, voidaan aluepoliittinen tuki mieltää tulonsiirtona varakkaammilta jäsenmailta köyhemmille. Unioni jakautuu näin ollen nettomaksajiin ja -saajiin. Suomi on kautta jäsenyytensä kuulunut nettomaksajien joukkoon, mutta sisämarkkinoiden ja EU-jäsenyyden tuoman taloudellisen vipuvarren katsotaan oikeuttavan jäsenyyteen liittyvät kustannukset.
Isossa-Britanniassa Brexitin eli EU:sta eroamisen puolesta kampanjoitiin muun muassa juuri tällaisesta nettokustannusnäkökulmasta käsin. On kuitenkin syytä huomioida, että Isossa-Britanniassa on joitain selvästi taloudellisesti jälkeenjääneitä alueita, jotka saivat merkittäviä aluetukia EU:lta, kuten Wales ja Pohjois-Irlanti. Molemmat mainituista alueista äänestivät vaihtoehtoa "leave" Brexit-kansanäänestyksessä. Iso-Britannia maksoi muutenkin lähtökohtaisesti alennettuja jäsenmaksuja.
Vuoden 2018 syksyn eurobarometrissä 56 % suomalaisista oli sitä mieltä, että demokratia toimii Euroopan unionissa vähintään melko hyvin. Luku saattaa tuntua alhaiselta, kun on puhe demokraattisista instituutioista, mutta se osoittaa kuitenkin merkittävää kehitystä: vuoden 2005 syksyllä vain 31 % suomalaisista oli sitä mieltä, että heidän äänellään on merkitystä EU:ssa. Vuoden 2018 kyselyssä oli myös edelleen melko suuri joukko ihmisiä, jotka ilmaisivat suoranaista tyytymättömyyttä demokratian toteutumiseen unionissa.
On siis jokseenkin selvää, että monilla EU-kansalaisilla on kielteinen näkemys unionin demokraattisuudesta.
Ilmiötä kutsutaan Euroopan unionin demokratiavajeeksi. Tälle kokemukselle voi olla useita syitä. Unionin valtava byrokraattinen koneisto tuntuu ehkä toisinaan vaikeasti hahmotettavalta ja etäiseltä, jolloin voi syntyä mielikuva vankasta virkamiesvaltaisuudesta. Pienempien jäsenvaltioiden kansalaiset saattavat kokea, etteivät heidän maansa edustajat voi saada ääntään kuuluviin vahvojen vetureiden (kuten Saksan ja Ranskan) hännillä. Näkemyksiin demokratian toteutumisesta voivat vaikuttaa myös yleisesti EU:n vastaiset mielipiteet, joita kyselyn mukaan monilla suomalaisillakin on.
Tällaisten subjektiivisten kokemusten ohella myös EU:n hallintorakenteessa nähdään heikkouksia. Kriittisimmät tarkkailijat ovat huolissaan erityisesti parlamentarismin periaatteen toteutumisesta unionissa. Niillä toimielimillä, joiden kokoonpanoon kansalaiset eivät pääse vaikuttamaan, katsotaan olevan liikaa valtaa. Erityisesti ylintä toimeenpanovaltaa käyttävän komission jäsenistöön EU-kansalaisilla on lopulta hyvin vähän osaa tai arpaa.
Kritiikkiä on kohdistettu myös siihen työhön, jota EU tekee. Jotkut voivat nähdä Euroopan unionin lainsäädännön tarpeettomana, mistä kertovat lukuisat esimerkit turhina pidetyistä direktiiveistä. Erityiseen kuuluisuuteen on noussut ns. kurkkudirektiivi, joka kielsi käyrien kurkkujen myymisen. Kyseessä ei kuitenkaan ollut direktiivi vaan asetus, joka syntyi ennen kaikkea tuottajien aloitteesta ja joka on muutenkin ollut historiaa jo vuosia. Jonkinlaisesta julkisen keskustelun vääristymästä kertoo se, että vastustus kohdistuu usein juuri direktiiveihin, vaikka asetukset ovat sitovampia ja huomattavasti direktiivejä yleisempiä. Ilmiö kertonee osaltaan kansalaisten tietämyksen puutteesta, erityisesti unionin lainsäädäntöön liittyen.
Demokratiavaje on Euroopan unionille vaikea ongelma. Koko unionin toiminnan legimiteetti nojaa kuitenkin viime kädessä kansalaisten siihen osoittamaan luottamukseen, sillä eikö unioni ole olemassa juuri kansalaisiaan varten? Brexit opettaa, mihin EU:hun kohdistuva epäluottamus voi pahimmillaan johtaa. Demokratiavajeen korjaamiseksi onkin tehty monia toimenpiteitä.
Keskustelette ystäväsi kanssa Euroopan unionista kahvikupillisen äärellä. Ystäväsi ei ole aivan vakuuttunut siitä, miksi vapaisiin sisämarkkinoihin keskittyvän taloudellisen liiton tarvitsisi nauttia nimellistäkään tuomiovaltaa. Perustele ystävällesi, miksi Euroopan unionin tuomioistuinta tarvitaan.
Hyödynnä vastauksessasi oheista Euroopan unionin tuomioistuimen tiedotusmateriaalia.
Latinalaisamerikkalainen tuttavasi on hieman huolissaan Mercosur-vyöhykkeen kehityksestä eikä ole aivan varma, miten asiaan suhtautua. Hän päättää kääntyä tuttavapiirinsä EU-asiantuntijan puoleen saadakseen Euroopan unionin toiminnasta perspektiiviä ja lähestyy näin ollen sinua WhatsAppin välityksellä.
Tiivistä Joãolle seuraavien Euroopan unionin toimielinten rooli:
Eurooppa-neuvosto
Euroopan komissio
Euroopan unionin neuvosto
Euroopan parlamentti
Pyri tiivistämään asiasi 100 sanaan – onhan kyse WhatsApp-viestistä!