Tällä sivulla ovat oppilaiden kanssa tehtävät TEEMATEHTÄVÄT luokka-asteittain. Koulukohtaiset aikataulut ja tarkemmat ohjeet ovat alla olevien painikkeiden takana. Teematehtävät voi oppitunnilla avata suoraan tästä taululle.
Teematehtävien ideana on, että jokainen tehtäväpolku sisältää tehtävän, jossa oppilas työskentelee yksin tai parin kanssa sekä yhteisen osan, jossa yksilötehtävät kootaan yhteiseksi tuotokseksi tai tekemiseksi. Opettaja voi valita polun ennakkoon tai luokka voi valita sen ennen teemapäivää yhdessä. Polut ovat tällä sivulla kuvina, joista pääsee klikkaamalla avaamaan tehtävät. Yksi kirja on yksilötehtävä ja kirjapino ryhmän tehtävä, perhosesta löytyy lisäohjeita ja vinkkejä. Polkuja voi suorittaa yhden tai useamman riippuen ryhmän vauhdista ja tekemiseen käytettävästä ajasta. Tehtävät jäävät tänne myös myöhempää käyttöä varten.
Huom! Luokkien 5-6 opettajan kannattaa miettiä, sopivatko luokalle paremmin polkutehtävät vai luokille 7-9 suunnattu lukuviikon novelli tehtävineen. (Novelli on tänä vuonna sellainen, että sopii hyvin myös nuoremmille oppilaille.)
Avaa polku uuteen ikkunaan.
Polussa on tehtäviä, jotka aukeavat kuvista klikkamalla:
yksi kirja = ensimmäinen tehtävä
kirjapino = toinen tehtävä.
perhonen = lisävinkkejä ja apua
Nämä tehtävät perustuvat perinteiseen lukuviikon novelliin ja niissä edetään seuraavassa järjestyksessä: 1. Novellin lukeminen tai kuunteleminen, 2. Novellin käsitteleminen yhdessä, 3. Oma tuottaminen novellin perusteella.
Lukekaa novelli yhdessä haluamallanne tavalla.
Lukuviikon novelli tekstinä
Novellia pääsee lukemaan myös osoitteessa bit.ly/sälä sekä lukemalla qr-koodin:
Novelli luettuna videolle.
Voitte vaikka seurata tekstiä ja kuunnella samalla, se kehittää lukutaitoa hyvin.
Avaa tästä kysymykset novellikeskusteluun luokassa. Tiedostossa on omat diat luokille 7-9 ja 5-6.
Kerrotaan yhdessä tarinoita, joissa nolo tai vähän ahdistava tilanne päättyykin hyvin, kuten Sälä-novellissa. Tarinoita voi keksiä itse tai ne voivat perustua omiin kokemuksiin. Tarinoita voi kertoa suullisesti, kirjoittamalla tai vaikka kuvaamalla niistä sketsin.
Ohjeet omaan tuottamiseen yksin tai porukassa! Olkaa rohkeita!