高中汉语课程

Esipuhe


舟 Zhou on syntynyt pääosin keväällä ja kesällä 2020. Kirjoitusmerkki on kuvamerkki joka tarkoittaa venet. Kuvamerkit ovat kehittyneet kohteensa näköisistä piirroskuvista. Kuvamerkkejä on vajaa 300. Kiinan erikoisuus ovat tietysti kirjoitusmerkit (hànzì) ja kiinan kieltä kirjoitetaan kirjoitusmerkein. Kirjoitetulla kiinan kielellä on ollut Itä-Aasian maissa vastaava asema kuin kreikalla ja latinalla länsimaissa, sillä erotuksella että se on edelleenkin elävä kieli.


‘Xué hǎi wú yá kǔ zuò zhōu舟’, eli sisukas panostaminen on kuin vene oppimisen rajattomalla valtamerellä, sanoo kiinalainen sananlasku. Kiinan kielessä on neljä säveltä, jotka vaikuttavat sanojen merkitykseen. Tavun wu merkitys ensimmäisellä sävelellä on musta (), toisella sävelellä ilman (), kolmannella sävelellä viisi () ja neljännellä sävelellä inho ().


Oppimateriaalit laaditaan suomen lukion B3 kiinan opetussuunnitelman mukaan. Oppimateriaalin yhdeksän kappaletta riittävät kahden kurssin opiskeluun lukiossa, mutta oppimateriaalia voivat käyttää myös kiinaa itsenäisesti opiskelevat. Ensimmäisessä kappaleessa opitaan kiinan kielen ääntämisen perusteita. Kappaleilla 2-9 on kullakin oma teema - tekstiä, kielioppia, selityksiä ja harjoituksia. Ensimmäisillä kursseilla painottuvat suulliset ja niihin luontevasti liittyvät pienet kirjalliset vuorovaikutustilanteet. Myös kuuntelemista harjoitellaan. Keskeistä on kehittää jokapäiväisen viestinnän perusvalmiuksia.


Kiinan kielen alkeisopetuksessa käytetään pinyiniä, joka on kirjoitusmerkkien latinalaisille aakkosille translitteroituja muotoja. Pinyin on toisin sanoen kielenopiskelun apuväline. Materiaalissa esitellään kiinan peruskielioppia. Materiaali sisältää kahdeksan kirjoitusmerkki-korttia, jotka on hyvä oppia tunnistamaan. Jokaisen kappaleen lopussa on lisäksi kirjoitusmerkkilista, joka on kyseisestä kappaleesta. Näitä voi halutessaan käyttää lisäopiskeluun. Materiaalin tehtävänä on vahvistaa opiskelijan kieli- ja kulttuuriosaamista kohdekielen näkökulmasta sekä ilmaista omaa identiteettiään kohdekielellä. Materiaali koostuu tarinoista, jotka sijoittuvat lukiolaisten jokapäiväiseen elämän menoon. Materiaalissa on avoin loppu, joten sitä on helppo tarvittaessa jatkaa.


Materiaali on toteutettu osana PKS-lukiot digiaikaan -hanketta, jonka päärahoittajana toimii Opetushallitus. Hankkeen tavoitteena on lukion oppimateriaalikustannusten alentaminen. Hankkeessa tuotetaan avointa, muokattavaa, digitaalista oppimateriaalia lukion oppiaineiden pakollisiin tai valtakunnallisiin syventäviin kursseihin. Kiitän paljon Helsingin kasvatus ja koulutuksen kehittämispalvelut toimintayksikköä, joka tukee lukion kiinan digioppimateriaalien tuottamista. Kiitän Osmo Huplia ja Hu Dianhuita kommenteista. Sain myös hyviä ideoita Tanja Kettusen oppikirjasta "Zou Ba!".


Ge Yun