Itsenäinen suoritus

Leppävaaran lukion opetussuunnitelmassa sanotaan: "Itsenäisellä opiskelulla tarkoitetaan opiskelua, joka tapahtuu kokonaan tai osittain ilman lähiopetusta. Lukio-opiskelijalla on oikeus suorittaa kursseja itsenäisesti, johon häntä myös kannustetaan."

Sinun tulee kuitenkin muistaa seuraavat asiat: oppiaineen aiemmin suoritettujen kurssien arvosanojen keskiarvon tulee olla hyvä. Aloitettua kurssia ei voi vaihtaa itsenäiseksi suoritukseksi. Kertaalleen arvosteltua tai keskeytynyttä kurssia ei voi suorittaa itsenäisesti. Oppiaineen ensimmäistä kurssia ei voi suorittaa itsenäisesti. Itsenäisen suorituksen arvosana ei voi olla 4.

Kurssin itsenäisestä suorittamisesta ja tentin ajankohdasta sovitaan kirjallisesti ennakkoon hyvissä ajoin ennen uuden jakson alkua asianomaisen opettajan kanssa. Kaikki sopimukset itsenäisestä työskentelystä arkistoidaan.

Tentti suoritetaan arviointiviikolla tai ensimmäisessä uusintakoetilaisuudessa. Jos tehtäviä ei ole tehty sovitun aikataulun mukaisesti, oikeus itsenäiseen suoritukseen raukeaa.