Aspö ennen
Aspön kylä on osa Museoviraston valtakunnallisesti merkittäväksi valtakunnalliseksi kulttuuriympäristöksi määrittelemää ulkosaariston kyläasautusta.
Aspö on tunnettu kauniista valkoisesta kalkkikivikirkostaan. Kirkko rakennettiin vuosina 1955-1956. Sitä ennen paikalla on ollut kirkko jo keskiajalta asti. Nykyistä edeltänyt, vuonna 1905 rakennettu kirkko tuhoutui rajuilmassa 1940-luvun lopulla.
1950-luvulla uutta tiilikirkkoa tuli rakentamaan 50 vapaaehtoista ympäri maailman. Kyseessä oli ekumeeninen nuoriosoleiri, jonka järjesti Korppoon seurakunta ja Kirkon maailmanneuvosto Genevessä.
Brunskärs-Maja (Maja Granvik) ja Aspö-Erik (Erik Jansson) soittivat yhdessä pelimannimusiikkia. Aspö-Erik on säveltänyt monta valssia ja polkkaa, joita Aspö spelmän soittaa tänäkin päivänä. Kuvat 1960-luvun lopulta.
Dokumentti "Syyssaaristo: Ihmisiä avomeren partaalla" (1969). Yle - Elävä arkisto. >>>> KATSO.
Aspön kylä 1960-luvulla.
<< Aspössä oli ennen kolme tuulimyllyä, jokaisella tilalla omansa. Myllyillä jauhettiin tuoreet jauhot.
Saksalaissotilaita Aspössä 1944. >>
Tyypillinen laituriratkaisu ja veneitä 1940-luvulla. Taustalla näkyy Aspön kylä.