TUOMO SAALI
HARKITTU HARHARETKI Taidesalonki Bulevardi 3 B 4. krs 12.-30.11. 2011 Se on nyt valmis, pitkä taival on taitettu. Tuntuu siltä, että nykyään tarvitsen yli 3 vuotta aikaa, saadakseni maalauksiini tarpeeksi uutta näkökulmaa. Nämä maalaukset eivät ole syntyneet helpolla, itsekritiikki tuntuu kasvavan vuosi vuodelta. Nykyään on oltava tyytyväinen, jos joka 10. maalaus onnistuu. Olen taistellut ja taistellut, en tiedä, selvisinkö voittajana ja onko tässä mitään voitettavaa. Johonkin määränpäähän varmaan pääsin. Kenties ymmärrän nyt enemmän. Tämä 11. näyttelyni Helsingissä tuntuu henkilökohtaisemmalta kuin aikaisemmat. Taustani vaikutus maalauksiini on kuitenkin enemmän alitajuista kuin tiedostettua. Kun yksinäisen vaeltajan tilalle alkoi ilmestyä enemmän ihmisiä (miehiä), ymmärsin maalaavani jonkinlaista veljeyttä (minulla on viisi veljeä). Maalaukseni ovat tavallaan maisemamaalauksia, niiden elementtejä ovat maa, vesi, pilvet ja meri. Maalaukseni eivät ole naturalistisia eivätkä realistisiakaan, ehkä ne ovat sielullisia tulkintoja sisäisestä maisemastani. Harkittu harharetki on metafora maalausprosessistani. Maalaamisen alussa minulla on vain hatara mielikuva suunnasta, minne olen lähdössä. Alku on eräänlainen vaistonvarainen hyppy tuntemattomaan, käytän ja mahdollistan sattuman tuomia yllätyksiä. Jos minulla on tarpeeksi onnea mukanani, pitkän matkan jälkeen alan vähitellen hallita tilannetta. Siinä vaiheessa, kun saan otteen mahdollisesta tilaratkaisusta, tarvitsen harkintaa ja järkeilyäkin.
Helsingissä 7.11. 2011 Taidemaalari Tuomo Saali _______________________________________________________________________ Kuva ja Kirja -näyttely Vallilan kirjastossa 5.-31.1. 2011 Eksistentialistinen arkkityyppi En ole himolukija ja viimeaikoina proosan lukeminen on jäänyt todella vähäiseksi, minulla ei yksinkertaisesti ole ollut aikaa sellaiseen. Taidemaalarin ammatti, joka on intohimoni on niin vaativaa, että se vie koko elämän. Nykyään yöpöydältäni löytyy kasa taidehistorian ja filosofian kirjoja, selailen paljon myös kuvakirjoja taidemaalauksista. Olen löytänyt loistavan tavan korvata vaatimattoman lukuharrastukseni säännöllisellä äänikirjojen kuuntelulla ateljeessani. Noin kahden vuoden aikana olen kuunnellut yli 20 romaania maalaamiseni ohessa. Toivoisinkin että kirjastojen äänikirjavalikoima laajenisi, sillä olen kohta kuunnellut ne kaikki. Usean vuoden ajan olen maalannut ns. vaeltaja-maalauksia, joissa pieni ihmishahmo on suuren ja arvoituksellisen vuoren edessä. Vaeltaja-aihe ei todellakaan ole oma keksimä. Maalaustaiteen historiassa on paljon esimerkkejä maisemaa tarkkailevasta vaeltajasta, joissa on tämä sama tunnelma. Tunnetuimpia niistä ovat Caspar David Friedrichin Vaeltaja sumujen yllä tai Munkki merenrannalla. Myös venäläisen Grigori Mjasojedovin maalaus Polku ruispellossa kuuluu samaan sarjaan. Monia esimerkkejä löytyy myös James Whistlerin maalauksista. Edellisissä maalauksissani oli Waltarin Sinuhe egyptiläisen ja Egyptin taiteen vaikutuksia. Uusissa maalauksissani on kyse ns. alter egosta (toinen minä). Sen valinta on varmaan persoonastani johtuvaa. Sitä ovat elämäni aikana vahvistaneet alitajunnassani useatkin kirjalliset ns. arkkityypit Mark Twainin Huckleberry Finnistä D.J. Salingerin Holden Caulfieldiin (Sieppari ruispellossa). Siihen vaikutti lukioaikana myös Camun Sivullinen ja sartrelainen eksistentialistinen filosofia. Samanlaista tunnelmaa olen kuulevinani myös Tuomari Nurmion lauluissa. Sommitelmieni idea on pitkään ollut sama. Olen varioinut maalauksia värillisesti. Viime talvena vaeltaja-hahmon eteen ilmestyi apokalyptisia luonnonilmiöitä: tulivuorten purkauksia, myrskyäviä meriä ja pilvirykelmiä. Innostuin tästä Vallilan kirjaston näyttelystä, koska viime syyskuussa kuuntelin äänikirjana Aleksis Kiven Seitsemää veljestä. Tarina on tullut nähtyä elokuvana ja teatteriversiona ja joskus keskikoulussa se kuului pakollisiin lukemisiin. Kirjana teos on ehdottomasti paras. Maalarina haluan kehittyä tai ns. mennä eteenpäin ja jatkuvasti kaipaan maalauksieni väreihin tai sommitelmiin muutoksia. Muutokset eivät todellakaan ole helppoja, mutta vain sillä tavalla homma on mielekästä. Koko tapahtuma oli itse asiassa naiivi ja yksinkertainen, mutta yksinkertaisuudessaan kuitenkin tärkeä. Kuuntelukokemukseni inspiroimana maalasin yksinäisen vaeltaja-hahmon tilalle seitsemän veljestä ja taakse vaaramaiseman (Impivaaran). Kuvasin kohtauksen jossa veljekset toteuttavat vapaudenunelmansa pakenemalla Impivaaran metsiin. Tiedän kyllä minkälaisia ”vaaroja” tällainen toiminta sisältää, sillä olen vahvasti sitä mieltä että maalaaminen ei ole kuvittamista jne. Mutta maalauksiin tuli tästä muutoksesta johtuen jotakin uutta, ja tavallaan uudessa sommitelmassa peilaan kuitenkin omaa elämääni. Minulla on viisi veljeä, joten meitä on melkein seitsemän veljestä. Edesmennyt isämme oli puuttuva seitsemäs veli, olkoon tämä kunnianosoitus hänelle. Aiheen kehittely jatkui myöhemmin sarjassa viimeisellä rannalla. Kirjat: Mark Twain: Huckleberry Finnin seikkailut D.J. Salinger: Sieppari ruispellossa Albert Camus: Sivullinen Aleksis Kivi: Seitsemän veljestä ____________________________________________________________________________ Järvenpään Taidemuseon lehdistötiedote syyskuu 2010: TUOMO SAALI Taivaat aukeavat Tuomo Saalin värimassoista pyörteisissä pilvimaalauksissa. Katsojaa ne kutsuvat matkalle vaihteleviin luonnon tunnelmiin ja haluttaessa, matkalle itseen. Teoksissa katsojaa auttaa maahan kiinnittynyt henkilöhahmo - matkaaja, vaeltaja tai kullekin luontainen alter ego - vertauskuvallinen äärettömyyden tarkkailija. Muisto Caspar David Friedrichin vaeltajasta elää myös Saalin teoksissa, mutta muuntuneena. Toisaalta hahmo viekoittelee psykologisesti oman itsen kohtaamiseen, mutta tämän välittäjähahmon merkitys on myös äärimmäisen konkreettinen. Sen tehtävä on olla mittasuhteena sekä syvyyden että äärettömyyden luoja, ja samalla hiukan romanttinen aina korkeuksiin kurottuvien pilvimassojen väsymätön ihailija. Saalin maisemat välittävät havainnon ja näkemisen riemua. Teosten näennäinen helppous ja sarjallisuus on moninaisten vaiheiden tulos, niin matka taiteilijan omaan maalaushistoriaan kuin uusien teknisten oivallusten tulosta. Ratkaisevaa taiteilijan mielestä on tila, sen kerroksellinen luominen ja jopa fyysinen kokeminen. Useiden maalauskerrosten lomittaisuus ja päällekkäisyys antaa teokselle sen rosoisuuden ja toisaalta valumat ja kuultomaalit avautuvat syvyyksiin. Uutena oivalluksena Saali kertoo löytäneensä lasuuritekniikan, jolla värikerrosten valoisuutta ja massoittelua saa järjesteltyä. Joskaan ei täydelliseen järjestykseen, sillä väripaletin äärellä prosessoitu ja löydetty sävy, löytää paikkansa kankaalle maalattaessa myös intuition ja sattumanvaraisuuden lakien alistamana. __________________________________________________________________ AJATUKSIA VÄRISTÄ (pohdintoja Taidemaalauslehden väriä käsitelleeseen numeroon 1/2009) 1. Millaisiin väriteorioihin olet tutustunut? Onko näistä väriopeista ollut hyötyä käytännön maalaustyöskentelyssä? - Tutustuin Albersin - ja Ittenin värioppiin jo Taideakatemian koulun aikana (1979-1983). Minulle näistä kahdesta teoriasta on ollut enemmän hyötyä Ittenistä, koska se perustuu konkreettisemmin maalaustaiteen historiassa käytettyihin värikontrasteihin. Olen ollut koko urani ajan kiinnostunut taidehistoriasta, edelleen taidekirjat (maalaustaide) ovat intohimoni. Molemmista näistä väriteorioista puuttuu kuitenkin maalarin kannalta olennaisin eli värin struktuurien, fyysisten ominaisuuksien ja aineellisuuden vaikutukset. Mielestäni taidemaalarin on hyvä tietää kaikki mahdolliset väriteoriat, mitä aiheeseen liittyen on sanottu ja kirjoitettu. Teorioista on kuitenkin vain vähän hyötyä itse maalaamisessa. Maalari on epäilijä, eikä luota noin vain muiden tekemiin teorioihin. Jos olet muodissa mukana se tarkoittaa sitä, että teet niin kuin muutkin tekevät. Minulle koko urani aikana (30 v) tärkein ja luotettavin tieto on aina ollut pragmaattista l. kokemuksen kautta saatua. Olen huomannut että eteenpäin pääsee vain epäilemällä. Omaa itseä kannattaa epäillä eniten. Maalaamisen ja värien sekoittamisen oppii vain maalaamalla ja sekoittamalla värejä. Ikävä kyllä tätä tietoa ei nykyään arvosteta edes ammattipiireissä, mielestäni maalareiden on syytä vaalia ammattiylpeyttä. Pitkä taidemaalarin ura monine näyttelyineen on enemmän kuin lainatiedoilla kokoonkyhätty väitöskirja. Jos maalaa pitkään, eli keskittyy olennaiseen, kokemus muuttuu tiedoksi, filosofiaksi … ajatteluksi. Kiirettä ei kannata pitää. 2. Millaisia merkityksiä värit ilmaisevat maalauksissasi, onko niillä symbolisia viittauksia? - Uusimmissa ns. vaellusmaalauksissani valon läsnäolo on havaintoa, väri on ilmaisua ja aihe vuori ja vaeltaja ovat teosteni symbolinen osa. Maalaan maalaukseni selkeään kolmeen tilatasoon joka perustuu valohavaintoon. Maalaamiseni lähtee aina alitajunnasta, mutta jos tarkemmin mietin, väri on ja on ollut tärkein aiheeni. Ja vähitellen alan ymmärtää myös valon vaikutuksen siihen. 3. Mitä maaliaineita(tekniikkaa) käytät työskentelyssäsi? - Maalaan öljyväreillä, koska olen huomannut sen vastaavan eniten siihen haasteeseen jonka itselleni asetan. Aikanaan tein myös litografioita. 4. Uskotko värien parantavaan voimaan – voiko väri olla ihmiselle voimavara? - Öljyväri aineena on maagista, se on jotakin sanoinkuvaamatonta tunnetta. Maalaaminen hyvinä päivinä voi olla transsendentiaalinen kokemus. Väri on ehdottomasti voimavara, minulle maalaaminen on myös terapiaa. Se on elämäntapa. Väriajatteluni tärkein työväline on maalauspalettini värilajitelma. Kutsun palettia maalarin soittimeksi, esim. pianistille soitin on rakennettu valmiiksi, se on jopa viritetty valmiiksi. Maalarin täytyy ennen maalaamiseen ryhtymistä rakentaa soitin ja virittää se vallitsevaa tilannetta ja henkistä vireyttä vastaavaksi. Paletilla täytyy olla valmiiksi sekoitettuna riittävä määrä ”värisointuja”. Paletilla on oltava väriä myös erilaisissa olomuodoissa, eri tavoilla sekoitettuna erilaisia tarpeita varten. Olomuodoilla tarkoitan värin paksuutta, kuultavuutta tai peittävyyttä. Vaikka tämä tieto on materiaalioppia, mielestäni se on kuitenkin keskeisintä tietoa, jota maalatessa tarvitaan. Huomasin, että Harald Arnkilin uudessa kirjassa Värit havaintojen maailmassa on kirjoitus Värien pintaominaisuuksista, jossa aihetta käsitellään. Aikaisemmista väriteorioista tämä asia on kokonaan puuttunut. 5. Teetkö luonnoksia vai miten rakennat maalauksesi värisommitelman? - Kun aloitan maalaamisen, minulla on vain hatara suunta mitä aion tehdä. En tee ns. luonnoksia, tai oikeammin, kaikki mitä teen on luonnoksia. Koska mitään sellaista, joka olisi ”lopullista” en ole vielä onnistunut tekemään . Ensimmäisessä vaiheessa kankaalle syntyy ehkä yksi tai useampi väripinta (abstraktio). Seuraavalla kerralla sen ympärille ilmestyy joitakin pensselin sivalluksia. Ja monien pohdintojen jälkeen se alkaa saada ajatusta siitä mitä se voisi olla. Kääntelen maalausta ja etsin tietä eteenpäin, katselen ja mietin. Muutan värin moneen kertaan. Monet vaiheet tuntuvat sattumanvaraisilta, ehkä ne eivät ole sitä. On vaikea määritellä alitajuntaa. Useasti maalaukseni menee pieleen, koska on paljon niitä päiviä jolloin tuntuu että kaikki on kadoksissa. Hyväksyn asian, koska asiat eivät tunnu miltään ellei joudu taistelemaan. Maalauksen epäonnistuminen ei onneksi enää masenna niin kuin nuorempana. Odotan viikkoja, hion ja jatkan eteenpäin. Mielestäni jokainen maalaus voi olla jopa mestarillinen, jos en anna periksi. 6. Onko sinulla johonkin väriin tai väreihin keskeisempi merkitys: lempiväri-ihonväri ? - Minulla ei ole ns. lempivärejä, enemmänkin voisin sanoa, että tietyt väriyhdistelmät kiehtovat minua. Viimeaikoina olen käyttänyt paljon esim. oranssin ja vaaleiden vihreiden kontrasteja, uusia löytöjä minulle ovat olleet myös erilaiset violetit. Pyrin tutustumaan niihin väreihin, joita en ole aikaisemmin osannut käyttää. Yleensä olisi helpompaa tehdä kaikki niin kuin edelliselläkin kerralla, mutta se on taatusti myös tylsintä. Onneksi liikkumatila värissä on rajaton. Viime aikoina olen myös huomannut, että vaikka värisävy olisi oikea, se ei yksin riitä, vaan koko tunnetilan ja asenteen on oltava oikea, jotta maalaus toimisi. Olennaisinta onkin miten väri levitetään ja millaisen tekstuurikontrastin se tekee viereisen värin kanssa. Siirtymäväreillä on yhä tärkeämpi merkitys maalauksissani, tarkoitan alueita joissa väripinnat vaihtuvat toiseksi. Aivan kuin runossa tärkein ajatus on rivien välissä. 7. Voidaanko puhua harmonisista ja disharmonisista väriyhdistelmistä? Värien sekoittaminen ja maalaaminen on jatkuvaa oppimista. ”Oikean” henkisen vireyden ja mielen tilan löytäminen on mielestäni maalaamisen tärkeimpiä tavoitteita ja ne ilmaistaan värin avulla. Ihmisenä olemme saaneet jo perimässä (ainakin kehdossa, silloinhan kasvomme ovat kääntyneinä kohti valoa) käsityksen valon suunnasta, silti tämän tärkeän asian ymmärtäminen vaatii pitkää harjoitusta. Jos vallitsevaa olosuhdetta esim. ulkona luonnossa muutettaisiin päinvastaiseksi (valo tulisikin alhaalta päin), koko maailma muuttuisi surrealistiseksi ja pelottavaksi. Harmonia ei kuitenkaan riitä syyksi tai aiheeksi, sillä maalauksen on oltava mieluummin dynaaminen, jotta se olisi todellisempi. - Modernismi mahdollisti pelkkään väriin perustuvan sisällön. Mielestäni pelkkä väri-ilmaisu kyllä riittää aiheeksi tai ainakin se on keskeisintä maalauksessa, mutta siinä on myös muita tasoja: tarinoita ja symbolisia viestejä. Tuntuu kuitenkin siltä, että värien symbolisen viestinnän olemme kadottaneet. Maalauksessa on aina kyse käsitteellisyydestä, esim. keltainen väri, joka on jonkin kemiallisen prosessin tuote, voi muuttua maalauksessa auringoksi – jumalaksi jne. Maalasin kukkamaalauksia silloin kun olisi oikeasti pitänyt maalata yhteiskuntaa kritisoivia maalauksia. Se oli vahva poliittinen kannanotto. Aiheesta riippumatta maalaus voidaan ilmaista missä väriskaalassa tahansa. Vaikka maalaisin kantaaottavaa poliittista mielipidettäni, viestini leviää laajemmalle jos maalaus toimii myös visuaalisena kokonaisuutena (maalauksena). Sen takia on hyvä ymmärtää värien keskinäiset tila- ja valoisuussuhteet ja värisommittelun merkitys. Tähän mielipiteeseen vaikuttaa varmaankin se, että olen ns. modernismin kasvatti. Tuomo Saali _____________________________________________________________________________________________________________________ VAELTAJAMAALAUKSISTA Sain idean vaeltajamaalauksiini noin neljä vuotta sitten Italian Dolomiiteilla. Nämä maalaukset ovat kuitenkin syntyneet luonnosten ja muistikuvien inspiroimina omalla työhuoneellani. Maalauksissani on nähtävissä myös Himalajan tunnelmia, vaikka Himalajalla en ole koskaan käynyt. ________________________________________________________________________________________________________________________ MAALAAMISESTA Maalaaminen on parhaimmillaan syvän
rauhallinen olotila, jossa mieli ja toiminta muodostavat ehjän kokonaisuuden.
Silloin värien levitys tapahtuu höyhenen kevyesti, ennen kuin ehtii
edes ajatella – kuin automaattisesti. Istun työhuoneellani ja mietin: tapahtuuko
se tänään, mistä sen tietäisin!? Odotan aivan kuin jotakin merkkiä,
- kannattaako edes aloittaa – aloitan lähes aina pelkällä tahdonvoimalla. En tarkalleen tiedä, mistä aiheeni
tai tapani maalata syntyvät. Tärkeintä on vain, että ne ovat itselleni
riittäviä ja tunnen olevani tiellä, joka pitää henkisen minäni
tasapainossa. Kun aloitan pieni välähdys maalauksen
ideaksi riittää, se ei saa olla liian valmiiksi pureskeltu. Väri
on tärkeä, mutta tärkeämpi on se kosketus, millä tavalla siirrän
sen kankaalle. 3.5.2006 taidemaalari Tuomo Saali Kaksitoista kuukautta
Vuonna 2007 EMMA - Espoon modernin taiteen museo esitteli nettisivuillaan kuukausittain yhden teoksen Saastamoisen taidesäätiön kokoelmasta. |
