Tomi Häsän sivuja: tietoja
Katso pääsivulta dokumenttiluetteloa.
Tekijä
Nimeni on Tomi Häsä ja asun Tampereella Suomessa. Googlesta keskustelemista ja Googlen tuotteilla kokeilua voi pitää harrastuksenani ja vuosien aikana olen tehnyt muutaman dokumentin Googleen liittyen ja siksi tämä webbisivusto on olemassa. Olen saanut Googlelta T-paidan keskustelemisesta virallisessa Google Groupsin foorumissa ja hupullisen verryttelypuseron keskustelemisesta virallisessa Googlen Webbihaun foorumissa.
Historiaa
Tein tämän webbisivuston ensimmäisen version käyttäen ilmaista Yahoo! GeoCities'n palvelua vuonna 2004 (vanha URL: http://www.geocities.com/googlepubsupgenfaq/) ja aluksi se sisälsi vain epävirallisen google.public.suppport.general FAQ:n, jolla on myös kolme muuta tekijää, mutta en ole nähnyt heidän kirjoittelevan kyseiseen uutisryhmään pitkään aikaan, ja tuo uutisryhmä paljolti kuollut ja se on korvattu muilla Googlen foorumeilla. Syy miksi tein UKK:n on se tyypillinen: aloin nähdä samojen kysymysten ilmestyvän uudelleen ja uudelleen vuosi toisensa perään, jotain aloin postata UKK:n kerran kuukaudessa kyseiseen uutisryhmään, jotta uutisryhmä-UKK:iä etsivät ihmiset voisivat löytää vastauksensa jopa luomatta ensin Google-tiliä kysyäkseen kysymyksen ryhmässä ja myöskin säästääkseni jonkin verran niiden säännöllisesti ryhmässä vastaavien aikaa, jotka vastailivat samoihin kysymyksiin toistuvasti. Tuo ryhmä on jo korvattu Googlen muilla virallisilla foorumeilla, mutta säilytän sitä silti sen hyödyllisten tietojen takia.
Sivuston siirtämisestä
Kun Google Page Creator (GPC) julkistettin 2006 oli luonnollista, että siirsin Googleen liittyvät HML-tiedostot Yahoo! GeoCities -palvelusta Google Page Creator -palveluun (vanha URL: http://gpsgfaq.googlepages.com/). Vuonna 2008 Google kertoi sulkevansa Google Page Creator -palvelun ja että vanhat GPC-webbisivustot siirrettäisiin Google Sites -palveluun. En pidä Google Sites -palvelusta, joten ensin ajattelin siirtää sivujeni sisällön omaan domainiinsa, mutta koska sivuni kertovat Googlesta ja koska ajattelin että miksi maksaisin siitä että tavallaan mainostan Googlen omia palveluita dokumenteillani, päätin pitäytyä Google Sites -palvelussa, vaikkakin Google Sites -palvelun URL:it ovat paljon pitempiä kuin Google Page Creatorin URL:it ja Google Sites ei salli HTML-tiedostojen ylöslataamista tai oman CSS:n käyttämistä saadaksesi webbisivusi näyttämään juuri sellaisilta kuin haluat ja pidän sellaisesta nörttimäisestä vapaudesta jossa voit muokata sivulähteen jok'ikistä merkkiä etkä vain joitakin HTML-tägejä. Google ei myöskään kertonut ihmisille mitä tulee tapahtumaan Google Page Creatoriin ylösladatuille HTML-tiedostoille automaattisessa siirrossa ja koska halusin muuttaa osaa webbisivuston URL:sta ("googlepubsupgenfaq" GeoCities'ssä ja "gpsgfaq" Google Page Creatorissa) koska webbisivustoni ei enää sisältänyt vain google.public.support.general FAQ:ia ja samaan aikaan halusin säilyttää sivujeni PageRankin mahdollisimman korkealla, joten tein meta-päivitys-uudelleensiirtoja (HTML-dokumenteille) ja JavaScript-uudelleensiirtoja (muille dokumenteille) tälle Google Sites -webbisivustolle (et voi käyttää HTTP 301 muuttanut pysyvästi -uudelleensiirtoja Google Page Creatorissa kertoaksesi hakukoneille tiedoston uuden sijainnin). Dokumenttini ovat enemmän informatiivisia kuin viihteellisiä (mikä ei tarkoita, ettenkö pitäisi YouTuben ja Livelyn käyttämisestä, television katsomisesta, yms.), joten pahoitteluni tylsästä mustavalkoisesta ulkonäöstä.
Vanha koulukunta
Tätä voisi kutsua vanhan koulukunnan webbisivustoksi, koka käytän tekstieditoria luodakseni HTML-sisältöä webbisivuilleni. Voisin olla vieläkin vanhempaa koulukuntaa käyttämällä esimerkiksi 7-bittisiä ASCII-tekstidokumentteja HTML-sivujen sijaan, mutta joskus on aikaa jatkaa eteenpäin ja sitäpaitsi voin käyttää linkkejä sekä erikoismerkkejä kuten euro-merkkiä (€) ja suomalaisia merkkejä (å, ä, ö) nimessäni ja niissä dokumenteissa jotka olen kääntänyt suomeksi (voisi tietysti käyttää Google Translate -työkalua koska se on voinut kääntää englannista suomeksi vuodesta 2008 lähtien, mutta hyvin tehdyt manuaaliset käännökset ovat edelleen parempi vaihtoehto kuin konekäännökset). Pidin Google Groupsin ensimmäisestä versiosta (GG1), joka julkaistiin 2001 sen yksinkertaisen webbikäyttöliittymän ja koska pystyi helpommin keskittymään itse keskusteluihin ilman kaikenlaisia sivu- ja tiedosto-osioita. Google Groupsin versio 1 myös latasi nopeammin kuin sen jälkeen tulleet Google Groups 2 ja Google Groups 3, joten ei tarvinnut odotella ikuisuuksia jos sattui käyttämään hidasta yhteyttä (kuten puhelinlinjamodeemilla luotua valintayhteyttä, jonka pitäisi olla täällä Suomessa enimmäkseen korvattu muuntyyppisillä Internet-yhteyksillä, joita ovat esimerkiksi ISDN, DSL, ja kaapeli).
Tekstieditorien käyttämisestä
Ensimmäisenä aloin käyttää Windows-käyttöjärjestelmän mukana tullutta Notepad-tekstieditoria, mutta aikani kokeiltuani minkälaisesta tekstieditorista pidän eniten, siirryin käyttämään WoLoSoftin ilmaista SuperEdiä, joka näyttää tietyt HTML-lähteen osiot eri väreillä. Käytän Juraj Simlovicin TED Notepadiä muokatakseni tasalevyisen (monopace) tekstin rivit 70-merkkisiksi koska totuin 70 merkin rajoitukseen Google Groupsissa (tosiasiassa rajoitus on 71 merkkiä, mutta varmuuden vuoksi käytän 70 merkkiä). Syy siihen, että minulla on rivinpituusrajoitus tasalevyiselle tekstille suurimmalle osalle dokumentteja on se, että jossakin vaiheessa aloin kyllästyä samoihin toistuviin kysymyksiin yhä uudelleen vuodesta toiseen, joten joskus vain kopioin tekstin yhdeltä epävirallisista UKK:stä Google Groupsiin säästääkseni aikaa siltä, että kirjoittaisin saman tiedon uudelleen. Ja koska rivien pituus on rajattu 70 merkkiin pystyin heti näkemään miltä teksti näyttäisi Google Groupsissa ennen tekstin postaamista ryhmään. Tasalevyisellä tekstillä käyttäen PRE-tägiä minun ei tarvitse säätää CSS:jä ja/tai taulukoita ja/tai DIV-tägejä määritelläkseni kappaleleveyden, jotta se on sama erilaisille webbiselaimille, kuten Internet Explorerille, Mozilla Firefoxille ja Operalle. Lisäksi, ovat URL:t kuinka pitkiä tahansa, on niille riittävästi tilaa sivun oikealle puolelle ilman että osaa niiden merkeistä katoaa kuten tapahtuu esimerkiksi Google Groupsin versiossa 3 (GG3),
Taaksepäinyhteensopivuus vanhoille webbiselaimille
Kun käytin HTML-dokumentteja, ne näyttivät riittävän hyviltä myös vanhemmilla webbiselaimilla, jotka eivät tukeneet CSS:jä. Google Sites ei tue HTML-tiedostojen ylöslataamista, joten Google Sites ei ole mitenkään erityisen taaksepäinyhteensopiva. Webbiselaimia, jotka eivät tue CSS:jä (tai jotka tukevat CSS2:a huonosti tai ei lainkaan) pitäisi olla esimerkiksi Internet Explorer 3, Netscape Navigator 3, Opera 2 ja NCSA Mosaic ja vain-teksti-selaimia, kuten lynx (UNIX-, Linux-, ja Windows-alustat). Alla olevista linkeistä saa lisätietoja webbiselaimien historiasta. http://en.wikipedia.org/wiki/History_of_the_web_browser http://www.livinginternet.com/w/wi_browse.htm http://www.eskimo.com/~bloo/indexdot/history/netscape.htm http://www.markschenk.com/opera/history.html
Webbisivujen validointipalveluja
Ennen kuin siirryin Google Sitesiin kun vielä ylöslatasin HTML-tiedostoja Google Page Creatorissa ja sitä ennen Yahoo! GeoCities'ssä suurin osa HTML-dokumenttieni HTML- ja CSS-lähteistä olivat valideja sekä W3C:n mukaisia (ellei ollut joitakin erikoistapauksia ulkonäön vuoksi), mutta Google Sites ei salli HTML-tiedostojen ylöslataamista, joten en huolehdi sivujeni validiudesta eivätkä Googlen webbisivut muutenkaan yleensä ole valideja. Katso tarvittaessa alla olevista linkeistä tietoja webbisivujen validoinnista: http://validator.w3.org/ http://jigsaw.w3.org/css-validator/ http://htmlhelp.com/tools/validator/
Jos olisin hankkinut oman domainin...
Kun luin, että Google Page Creator tullaan lopettamaan 2008, mietiskelin vaihtoehtoja: siirtäisinkö Google Page Creator -webbisivustoni Google Sitesiin, jossa ei voi ylösladata HTML-tiedostoja eikä käyttää CSS:jä vai ostaisinko oman domainin ja webbihotellin halvalla. Katselin Suomessa olevia hintoja ja ajattelin jakaa tietojani muillekin, jotka ovat kiinnostuneita kotimaisista hinnoista. Yleensä ottaen suomalaiset hinnat eivät ole erityisen halpoja. Nyt seuraa suurinpiirteisiä ja pyöristettyjä hintoja silloin kun kirjoitin tätä dokumenttia (elokuu 2008) kun käyttää samalta palveluntarjojalta hankittua omaa domainia ja webbihotellia (hinnat eivät sisällä aloitusmaksuja, koska nämä hinnat ovat vain sitä varten, että saa jonkinlaisen kuvan mahdollisista vuosittaisista kustannuksista jos on kiinnostunut käyttämään omaa domainia ja webbihotellia henkilökohtaista tai harrastesivustoa varten ja todennäköisesti haluat omistaa domainisi pitempään kuin vain yhden vuoden): Ammuu.com: 34 €/vuosi (50 USD/vuosi), Arkku.net: 10 €/vuosi (15 USD/vuosi) (Kotisivutila) tai 61 €/vuosi (89 USD/vuosi) (Kotisivutila++), LanWorld.fi: 54 €/vuosi (79 USD/vuosi) (vain yritysasiakkaille), Louhi.fi: 35 €/vuosi (51 USD/vuosi), MMD.Net: 72 €/vuosi (106 USD/vuosi), Nebula.fi: 180 €/vuosi (264 USD/vuosi), Saitti.net: 159 €/vuosi (233 USD/vuosi), Sonera.fi: 241 €/vuosi (353 USD/vuosi), Tokavuh.com: 63 €/vuosi (92 USD/vuosi). Hinnat on muunnettu Yhdysvaltain dollareiksi Googlen Webbihaun rahayksikkömuunnostoiminnolla elokuussa 2008. Muista, että edellä mainituilla palveluilla on erilaisia ominaisuuksia ja että palveluntarjoajalla voi olla enemmän kuin yksi paketti ja että palveluntarjoaja voi tarjota muita palveluita lisähinnoin (enemmän kuin yksi sähköpostiosoite domainillesi, enemmän tallennustilaa, suurempi kuukausittainen liikennöintirajoitus, SSH, PHP, CGI, ym.) tarpeidesi mukaan. Voit saada paljon tarkemmat hintatiedot palveluntarjoajilta itseltään. |
Pääsivu |