Navigointi

Esittely/ Introduction

 
 
 
 
 
Minä olen Tiina Peltonen, outokummun Lukion käynyt. (pieni kaupunki 45 km Joensuusta).
Meillä on koko elämäni ajan ollut koiria, niinpä olen kasvanut niiden parissa ja niistä on tullut suurin kiinnostukseni hevosten ohella.
Perheessämme on 4 koiraa, 2 Pyreneittenkoiraa ja 2 Japaninpystykorvaa. Japaninpystykorvat ovat minun omistuksessa, ensimmäisen hankin v. 2006 ja toisen nytten v. 2008. Pyreneittenkoirat ovat äitini omistuksessa.
 
Ensimmäinen koiramme oli Saksanpaimenkoira Carla, se oli meillä jo ennenkuin itse synnyin v. 1990. Carla eli vuoteen 2000, jolloin kuoli mahakiertymään 13,5 vuotiaana. Tuolloin vannotimme kaikki että uutta koiraa ei tule, sillä Carlan kuolema oli kaikille kova paikka. Toisin kuitenkin kävi, puolisen vuotta/vuosi meni kun aloimme etsiskellä uutta koiraa. Uusi Saksanpaimenkoira oli ehdoton ei, sillä toista Carlaa ei voisi tulla.
Pitkän tutkiskelun ja soittelun tuloksena rotuvalikoimamme kutistui Howavarttiin ja Pyreneittenkoiraan. Äitini halusi suuren vahtikoiran, jotenka päädyimme pitkän mietinnän tuloksena Pyreneittenkoiraan. Silloin perheeseemme saapui pyreneittenkoira uros Feanor kennel Blaireau Noiresta Oitista. Alku oli hankala, sillä Fenkku oli pennusta saakka hyvin aktiivinen ja voimakkaan dominanssin omaava. Pikkuhiljaa kokeilujen myötä Fenkku tyyntyi ja fenkun ollessa vuoden teimme aika nopean päätöksen ottaa Fenkulle kaveri, josko se vaikka rauhottaisi sitä. (Poika nimittäin rikkoi kaiken mahdollisen ja mahdottoman ollessaan yksi työpäivien ajan kotona..)
 
Niinpä vuonna 2002 haimme pikkuisen Tiara tyttösen kemistä kennel Pyrzillac'sista. Feanor rauhouttui kuin taikaiskusta heti Tiaran saavuttua, mitään se ei enään tuhonnut sen jälkeen. Kaikki aika meni pennun hoivaamisessa. Tiaran kanssa aikoinaan aloitin koiraharrastukset outokummun kennelseuran koulutuksissa. Ensin harrastimme vain omiksi huviksi perusjuttuja tehden, mutta innostus syttyi sekä minuun että koiraan ja aloimme kokeilla agilitya ja harjoitella TOKOakin ihan tavoitteiden kera. Onhan niitä tuloksiakin nykyään jo tullut.
 
Yhdessä vaiheessa aloin ajatella, että omakin koira olisi kiva. Jokin sellainen koira jonka voisin aikanaan ottaa mukaan kun lähtisin opiskelemaan, joten kolmas Pyreneittenkoira oli ehdoton ei. Siinä sitten tutustuin eri rotuihin, katselin lähinnä keskikokoista pienempiä rotuja. Moni pieni pystykorvarotu oli listalla, mutta tutustumisen jälkeen vain yksi jäi- Japaninpystykorva. Kaunis valkoinen turkki ihanat pienet pystyt korvat ja mielenkiintoinen luonne. Katselin monia kenneleitä, mutta otettuani yhteyttä Marianneen tiesin että sieltä minulle koira tulee. Niinpä pitkän odotuksen jälkeen vuonna 2006 minulle saapui ihana urospentu kennel Midanetista. Veetin kanssa aloimme heti pentuna harjoitella agilitya ja se jäikin vahvimmaksi lajiksemme. Kisaamisen aloitimme heti kun Veeti täytti minimi-iän 18kk, 4 kisaa tarvittiin kunnes Veeti nousi 2-Luokkaan itsenäisyyspäivänä 2007.
Olin jo vuoden 2007 aikana miettinyt että Veetille pitäisi saada kaveri, jotta se ei jäisi aivan yksin kun joskus kotoa pois muuttaisin veetin kanssa. Noh rotu oli selvä, toinen japaninpystykorva. Sitten otin taas yhteyttä Marianneen ja varasin talvipentueesta pennun, niinpä vuoden 2008 alussa minulle saapui uusi urospentu joka sai nimekseen Tao, Midanet kennelistä siis hänkin. Taon kanssa olemme aloitelleet agilitya ja perustokoa, samoin yhdessä näyttelyssä olemme käyneet ja mätsäreissä pyöritty. Tulevaisuus näyttää mitä Taosta kasvaa.
 
Nykyään asun avoliitossa kihlattuni Tommin kanssa Outokummussa ja olosuhteiden pakosta kotona asuu kanssamme vain Tao. Veeti ja pyrrit asuvat vanhempieni kanssa Pohjanmaalla, tarkemmin sanottuna Kurikassa.
 
-Tiina
tinzu9029@hotmail.com