Halikossa asuva taidemaalari Pekka Haali on naturalisti. Hänen töissään suomalainen maisema ja luonnon yksityiskohdat esiintyvät aitoina. Haali pitää erittäin tärkeänä, kuinka katselija kokee maalauksen. Maisemamaalarina Pekka Haali on innostunut valosta eri muodoissaan. Haali sanoo, että suomalainen vuodenkierto luo tässäkin suhteessa variaatiota loputtomiin. Pekka Haali kuuluu niihin taiteilijoihin, jotka ovat pääasiallisesti opetelleet maalaamisen itse eri kursseilla. Taideopetusta Haali on saanut taiteilijaystäviltään ja kouluaikoina taidemaalari Arvo Pitkäseltä. Haali on luonut taidetta öljyvärein yli 25 vuotta. Yksityisnäyttelyitä olen pitänyt vuodesta 1974 alkaen eripuolella Suomea, Helsingissä mm. galleria Art-Alexissa ja Kaivopuiston Galleriassa. Yhteisnäyttelyihin olen ottanut osaa Matinpalo museossa ja Art Taarastissa Nastolassa, Putikon Kartanossa Punkaharjulla sekä Turussa, Tampereella ja Lahdessa. Teoksia on yksitysomistuksessa myös Ruotsissa, Saksassa, Ranskassa, Espanjassa ja USAssa. Suomessa teoksiani on julkisissa tiloissa ainakin Turun Sanomien, Laitilan, Tampereen kaupungin ja Halikon kunnan kokoelmissa. Näin Haali luonnehtii itse maalaamistaan: "Minulla on 28 vuoden kokemus öljyvärimaalauksesta. Olen pääasiallisesti opiskellut itse eri kursseilla, mutta olen saanut opetusta myös taiteilijaystäviltä ja mm. taidemaalari Arvo Pitkäseltä. Olen naturalisti ja töissäni luonto esiintyy sellaisena kuin se on. Tunnelman kuvaaminen on myös minulle tärkeää. Olen innostunut valosta eri muodoissaan. Suomalainen vuodenkierto luo mahdollisuuden loputtomiin variaatioihin. Minua kiinostaa myös, miten voisi maalausta katsellessa kokea lämpötilan. Valon vangitseminen eri aikoina ja eri paikoissa on hyvin haastavaa. Maalaan maisemia, erämaan lintuja, kettuja, karhuja jne. " |