Somalialainen lihapiirasSambuusit ovat tunnetuin somaliruoka. Ne ovat juhlaruokaa. Suomalaiset kutsuvat sambuuseja somalialaisiksi lihapiiraiksi.Sambuusin kuoritaikina 1/2 kg vehnäjauhoja1/4 l vettä 3 rkl öljyä 1 tl suolaa Ainekset sekoitetaan keskenään hyvin. Annetaan niiden seistä noin 20 minuuttia huoneen lämmössä. Taikinasta pyöritellään pieniä kämmenen kokoisia palloja. Ne taputellaan tasaisiksi. Kaksi palloa pannaan päällekkäin ja väliin öljyä. Sitten ne kaulitaan hyvin ohuiksi ja kuivataan uunissa miedossa lämmössä n. 100°c muutaman minuutin. Ne eivät saa ruskistua. Taikina otetaan pois uunista ja taitetaan kaksi kertaa. Muodostuneita viivoja myöten ne leikataan neljään osaan kolmion muotoon. Kolmion sivun pitää olla vähintäin 15 cm. Toisiinsa kaulitut viipaleet erotellaan toisistaan. Näin lopputuloksena on 8 Sambuusin kuorta. Kolmiot taitetaan tuutin muotoon ja liimataan vesi-vehnäjauho seoksella. Sitten ne täytetään sambuusitäytteellä ja suljetaan. Sambuusitaikinan voi valmistaa myös pastakoneella ja leikata kolmioiksi. Sambuusin täyte1/2 kg naudan tai lampaan jauhelihaa(Somaliassa käytetään vuohen lihaa) 2 isoa sipulia 2 rkl öljyä 2 tl kuminaa 1 tl paprikaajauhetta 1 tl suolaa 1 l ruokaöljyä paistamiseen Pannulla kuumennetaan öljy. Lisätään jauheliha, sipuli ja mausteet. Kun vesi on haihtunut ja jauheliha ruskistunut täyte jäähdytetään.Täytetyt ja suljetut sambuusituutit paistetaan uppoöljyssä, kunnes pinta on kauniin ruskea. © Mulki Mölsä. Keittokirjaan perustuva artikkeli on julkaistu myös suomalaisessa Wikipediassa.
|

Mulki.Molsa@helsinki.fi