 Saaban kuningatar Iitu Iitu oli todella pieni kun tuli minulle. Vanhempani asuivat isossa omakotitalossa jonka pihalla oli pyörinyt jo kotvasen täysin valkoinen kissa. Yht'äkkiä sillä valkoisella oli pentu. Pieni suloinen karvapallo joka tuijotti meitä aina todella tuimasti ja vihaisesti ulkorakennuksen rappusilta. Pentua lähdettiin pikkuhiljaa kesyttämään. Josko siitä kissan saisi. Siis ihan kunnollissen kotikissan. Pikkuhiljaa kisua kesyteltiin ja jo kotvasen kuluttua sitä sai silittää. Oli marraskuun loppupuoli ja oli luvattu kovia pakkasia joten meille rupesi tulemaan kiire. Pentu oli saatava pakkaselta suojaan. Vanhempani eivät sitä voineet ottaa isäni ja veljeni allergian vuoksi, joten ei jäänyt vaihtoehdoksi kuin se, että minä sen otan jos vain suinkin saamme pennun kiinni. Eräänä päivänä sitten onnistuin saamaan tuon pienen sähisevän, aran typykän kiinni. Ja siitä alkoi yhteinen taipaleemme. Useana päivänä käytin Iitua äitiään katsomassa. Iitu oli tietnkin valjaissa ettei päässyt livahtamaan. Niin hassulta kun se tuntuikin, niin Iitu kotiutui luokseni saman tien. Jo heti aamulla neiti meni hiekkalaatikolle pissille. Olin hämmästynyt! Kävikö se oikeesti noin helposti. -Kävi se! :) Niin alkoi minun ja Iitun yhteinen taipale ja sillä taipaleella olemme olleet jo kohta 11 vuotta. Iitu on tehnyt kuudet pennut jotka kaikki ovat saaneet hyvät kodit. Onhan välillä murhettakin matkassa ollut kun vuonna 2001 oli koiramme Miinan ja Iitun leikit olleet "vähän" liian rajut. leikin seurauksena Iitun toisesta takajalasta jouduttiin leikkaamaan lonkkanivelen nasta(???) pois. Lahdessa asti jouduimme reissun heittämään, mutta oli rahan ja vaivan arvoista. Ja tähän voisin lisätä, että Iitu ja Miina ovat todellakin parhaat kaverit. :) Toivottavasti saamme Iitun kanssa viettää vielä monta yhteistä vuotta. :) |