SBS Lohkovoittaja on vuonna 2010 perustettu salibandyjoukkue. Joukkueen toiminta lähti käyntiin kaveriporukan reissusta Tartoon, Viroon, missä edustimme Jyväskylän Yliopistoa epävirallisissa korkeakoulujen MM-kisoissa. Samalla reissulla myös nimi Lohkovoittaja kehitettiin saavutetun lohkovoiton seurauksena. Ensimmäisenä vuonna LV voitti tappioitta oman lohkonsa V-divisioonassa ja lähtee tälle kaudelle vielä nälkäisempänä tavoittelemaan IV-divisioonan lohkovoittoa. Kaudella 2011-2012 LV pelaa myös Suomen-Cupia, tavoitteenaan päästä niin pitkälle kuin rahkeet riittävät ja samalla keräten kokemusta kovatasoisista peleistä.
|