God had a good day when He created woman. God equipped her with a lot of round forms making sure that they fit in hand. Later, He also created men with small hands.
Nothing is as beautiful as a woman, except another woman. I’m not talking about those beautiful women who make you tired, I’m talking about the big, hairy, hairless, tall, skinny women who burn men to ashes to become happy. Some succeed.
Sándor Vály loves big, whole subjects. His subjects are eternal, his forms ephemeral, even seemingly accidental, they appear to disappear. In his photographs, the woman crouches, runs, lies on bed, is seen in the mirror, in somebody’s eyes. The woman that a man fights and lies for, deceives and loves for, regrets for and for whom a man jumps off the railing into the sea with his white shirt flapping. The woman with a languorous look in her eyes grants you rest and gives you peace. The woman for whom the man quits lion-hunting and commits himself to groceries-carrying for decades. The man ignores fixing his gear and planning his routes but still seeks out to the savanna. Is there a greater beauty or madness as the faith in woman?
In his subjects, Sándor Vály is sovereign. Free. When he’s not creating art, a section of the world comes to a grinding halt. The other sections keep on going, like the sand in a desert covering towns, joys and sorrows. The halted part measures, competes, taps on the floor and arranges the empty space on the wall. It is called cubism. One form in thousands of forms and vice versa, the same angle that yesterday was many. Sandor assembles the angles into a rhythm and, there it is, ready to move, swing and collapse. Actually, there is still only one form. What you can see is the form of an object but before the form becomes visible the artist must cross the seven seas and plough a field crawling with snakes.
The rock by the churches is old and worn-out. It was born in great heat and the writing on it will even survive Hell fire. The text is about something that was considered so valuable that it had to be carved on stone. Such things were surely suffering and redemption. Jesus on the cross, in the temple, on the ceiling, on the wall, bleeding, pale, lying down with the holy circle of torment surrounding him, being repaired, covered, painted of wood, of rock, of plaster. Even when packaged, Jesus will forgive your sins. He is the Great Atoner who is too good to be true. It’s not His fault. In the North, the peoples do not strive to suffer. The Jesus of the North does not scream or roar, suffer, nor is he as bleeding, beaten, pierced with spears and lances as the Jesus of the South. In the North, Jesuses keep still and go away. Even hanging on the cross is customary. Jesus failed for us.
South is not a country, South is a state of being. Occasionally, they build in churches, they are being repaired, which must be one hell of a job in that hot climate. Holy objects lying around waiting for better days, to be used again or for the final destruction. The every-day essence of the churches and graveyards of the South disconcerts and fascinates. The life and holiness are present every day like art, woman and the shepherd. The peoples of the Mediterranean worship beauty, everywhere and in everything. It is wrong but they can’t help it. All this ecclesiastical pain and hope are imagination, fiction – the great fraud. Man is capable of it but art simplifies. The statues ask the traveller: does man eventually need anything more than a partner, a belief and a sense of beauty; maybe a little bread? The Earthly is covered with cloth, the Holy with foil. Ingenious and disarming. The Jesus statue lying on the holy linens has been prepared for a trip. The air around the statues of Madonna and Mary is heavy of prayers.
Hauntingly beautiful photographs. Masks from Africa, in these slowly by-drifting pictures, the mask does not cover, it reveals. They make one happy, these photos, of which some are paintings. Amazing pictures. Like the baroque kitsch in churches. No extra-terrestrial would call it art. The photo album is a hymn to the modern art; nothing around us just exists, everything is esthetic, and some have the talent to bring it out. Creating beauty has not for ages anymore been the mission of art, the artist strives for capturing the viewer: I want to become seduced by the Holy, abducted by the woman, blinded by art, robbed by the church.
Calming are these pictures in which meditation, rhythm and woman tame the artist.
Jukka HaverinenJumalalla oli hyvä päivä, kun loi naisen. Jumala teki naiselle paljon pyöreitä muotoja ja varmisti että ne mahtuivat käteen. Myöhemmin Jumala teki myös pienikätisiä miehiä.
Mikään ei ole niin kaunis kuin nainen, paitsi toinen nainen. En puhu niistä kauniista naisista, jotka väsyttävät, puhun suurista, karvaisista, karvattomista, pitkistä, laihoista naisista, jotka polttavat miehet poroksi tullakseen onnellisiksi. Jotkut onnistuvat.
Sándor Vály rakastaa suuria, kokonaisia aiheita. Hänen aiheensa ovat ikuisia, muodot hetkittäisiä, näyttävät jopa sattumanvaraisilta, ilmestyvät kadotakseen. Valokuvissa nainen on kyyryssä, juoksussa, sängyllä, peilissä, katseessa. Nainen jonka takia mies käy sotia ja antaa väärän valan, pettää, rakastaa, katuu, hyppää reelingiltä mereen valkoinen paita lepattaen. Nainen jolla on raukea katse, sallii levon ja antaa rauhan. Nainen jonka takia mies jättää leijonanmetsästyksen ja sitoutuu vuosikymmeniksi kanniskelemaan kauppakasseja kaupasta. Mies jättää varusteiden korjaukset, reittien suunnittelun, mutta tähyää savannille. Onko suurempaa kauneutta ja hulluutta kuin usko naiseen.
Sándor Vály on suvereeni aiheissaan. Vapaa. Silloin kun Sándor ei tee taidetta, osa maailmasta pysähtyy narskahtaen. Muu osa maailmaa jatkaa kulkuaan, kuin aavikon hiekka, joka peittää alleen kaupungit, ilot ja surut. Pysähtynyt osa mittaa, mittelöi, naputtaa lattiaa ja järjestää seinän tyhjää tilaa. Se on kubismia. Yksi muoto on tuhansina muotoina ja päinvastoin, sama kulma oli eilen monena. Sandor kasaa kulmat rytmiksi ja siinä se on valmiina liikkumaan, kiikkumaan ja romahtamaan. Tosiasiassa muotoja on kuitenkin vain yksi. Se mikä näkyy, on esineen muoto, mutta ennen kuin muoto tulee näkyväksi, taiteilijan on ylitettävä seitsemän merta ja kynnettävä kyinen pelto.
Kivi on kirkkojen luona vanhaa ja kulunutta. Se on syntynyt suuressa kuumuudessa ja kirjoitus kivessä säilyy helvetin tulessakin. Teksti kertoo asiasta, jonka katsottiin olevan niin arvokas, että se hakattiin kiveen. Sellaisia asioita olivat varmasti kärsimys ja lunastus. Jeesus on ristillä, temppelissä, katossa, seinällä, vertavuotavana, kalpeana, pyhä kärsimyksen kehä ympärillään makaamassa, korjattavana, peitettynä, maalattuna puusta, kivestä, kipsistä. Paketoitunakin Jeesus antaa synnit anteeksi. Hän on suuri sovittaja, joka on liian hyvä ollakseen totta. Se ei ole hänen vikansa. Pohjolassa kansat eivät kilvoittele kärsimyksestä. Pohjolan Jeesus ei huuda, ärjy, kärsi, eikä hän ole niin vertavuotava, mukiloitu, keihäin, seipäin lävistetty kuin Etelän Jeesus. Pohjolassa Jeesukset ovat hiljaa ja menossa pois. Ristillä olokin kuuluu tapoihin. Jeesus on puolestamme epäonnistunut.
Etelä ei ole maa, Etelä on olotila. Kirkoissa rakennetaan, ne korjataan ajoittain, mikä on varmaan helvetillinen puuha kuumassa ilmanalassa. Pyhiä esineitä lojuu nurkissa odottamassa parempia päiviä, käyttöön ottoa tai lopullista tuhoa. Etelän kirkkojen ja hautausmaiden arki hätkähdyttää ja lumoaa. Elämä ja pyhyys ovat läsnä myös arkisin, kuten taide, nainen ja paimen. Välimeren kansat palvovat kauneutta, kaikkialla ja kaikessa. Se on väärin, mutta he eivät voi sille mitään. Kaikki tuo kirkollinen tuska ja toivo ovat mielikuvitusta, fiktiota - suurta huijausta. Ihminen kykenee siihen, mutta taide yksinkertaistaa. Patsaat kysyvät matkalaiselta, tarvitseeko ihminen loppujen lopuksi muuta kuin kumppanin, uskon ja kauneuden tajun, ehkä vähän leipää. Kankaalla peitetään maallinen, foliolla pyhä. Nerokasta ja hellyttävää. Vuoteen pyhillä lakanoilla loikova Jeesus-patsas on laitettu lähtökuntoon, ilma Madonnan ja Marian patsaiden ympärillä on rukouksista raskasta.
Hivelevän kauniita valokuvia. Maskeja Afrikasta, hitaasti lipuvissa kuvissa maski paljastaa, ei peitä. Tekevät iloiseksi nämä valokuvat, joista osa on maalauksia. Hämmästyttäviä kuvia. Kuten esimerkiksi kirkkojen barokkikitsi, joita kukaan maan ulkopuolinen olento ei luokittele taiteeksi. Kuva-albumi on laulu nykytaiteelle; mikään ympärillämme ei vain ole, kaikella on estetiikkansa, ja eräillä on kyky tuoda se esiin. Kauneus ei ole enää aikoihin ollut taiteen tehtävä, taiteilijan pyrkimys on vangita katsoja: haluan tulla pyhän viettelemäksi, naisen viemäksi, taiteen sokaisemaksi, kirkon ryöstämäksi.
Rauhoittavia kuvia nämä, joissa mietiskely, rytmi ja nainen kesyttävät taiteilijan.
Jukka Haverinen© Sándor Vály All Rights Reservedhttp://www.blurb.com/bookstore/detail/643486
