Henkilökuvia



Keittiötyöntekijä Mirja "Mirkku" Salmela


Kävin haastattelemassa Mirkkua hänen työkiireensä keskellä. Hoidin haastattelun keittiön puolella hyvän ruan tuoksun keskellä. Alkajaisiksi Mirkku kertoi minulle, että hän on ollut Peräpohjolan opistolla töissä 33 vuotta. Salmela on opiskellut Rovaniemen kotitalousopiston talouslinjalla yhden vuoden, Lapin-Keskusammattikoulussa kaksi vuotta ja Länsi-Pohjan ammattikoulussa yhden vuoden. Nyt Mirkun ammattinimike on ravitsemistyöntekijä. Mirkun toimenkuvaan kuuluu monenlaista keittiöhommaa aina ruoanlaitosta tiskaukseen saakka.  Joskus Mirkku toimii tuuraajana Tuula Salolle, joka on keittiön emäntä.


Pääsääntöisesti hän on pitänyt työstään. Hänen mielestään työ on vaihtelevaa eikä yksikään työpäivä ole samanlainen. Miinuspuoleksi Mirkku mainitsi välillä olevan kovan kiireen, kun monta kurssia järjestetään yhtä aikaa ja on paljon asiakkaita syömässä, mutta taas päivinä joina ei ole mitään tehtävää ikävystyy helposti. Mirkulla ei ole muita tulevaisuuden suunnitelmia työssä kuin hän pysyisi terveenä eläkeikään saakka.

Kyselin Mirkulta hänen harrastuksiaan ja hän kertoi käyvänsä mielellään koiransa kanssa kävelyllä. Syksyllä kävelyretket ovat mukavia, kun saa samalla ihailla maisemassa vaihtuvaa väriä. Mirkun mielestä syksy on yksinkertaisesti paras vuoden aika, kun kuuma kesä alkaa olemaan ohi ja luonto saa pikku hiljaa väriä pintaan.

Mirkun motto on ”Kukaan ei ole korvaamaton”



ASUNTOLA - Riitti aikuisuuteen -projektin projektityöntekijä

Nina "Ninnu" Hämäläinen

Nina Hämäläinen on Etelä-Ruotsin Forsbackassa syntynyt, 32-vuotias projektityöntekijä, joka toimii työssään Peräpohjolan Opiston ja Ammattiopisto Lappian asuntoloissa järjestäen asuntoloiden asukkaille erilaisia aktiviteetteja Asuntola - Riitti aikuisuuteen projektin puitteissa.
Pieneen ikäänsä suhteutettuna Ninnu on kerennyt opiskella paljon; peruskoulun jälkeen hän siirtyi kokkipuolelle, josta kuitenkin vuoden opiskelun jälkeen vaihtoi Peräpohjolan Opistolle nuoriso- ja vapaa-ajanohjauksen kaksivuotiseen perustutkintoon. Ensimmäisen ammatin saatuaan Ninnu lähti Raudaskylän Kristilliselle Opistolle opiskelemaan kirkon
nuorisotyönohjaajaksi. Näiden jälkeen hän on opiskellut myös yhteisöpedagogiksi Keski-Pohjanmaan Ammattikorkeakoulussa ja musiikkiteatteria sekä draamapedagogiikkaa Jamilahden kansanopistossa Haminassa. Nykyään Ninnu opiskelee työn ohessa opettajaksi Oulun ammattillisessa opettajakorkeakoulussa ja haaveilee valmistuvansa jälleen uuteen ammattiin reilun vuoden kuluttua.

Nuorempana Nina oli aktiivinen seurakuntanuori ja toimi mm. isosena, kerhonohjaajana ja pyhäkouluopettajana. Aiemmin Ninnu harrasti myös poikkihuilun soittoa, kuorolaulua ja kuntonyrkkeilyä. Nykyään Ninnun vähäinenkin vapaa-aika menee lähinnä opiskellessa, mutta sen ohessa hän yrittää keretä lenkkeillä, hoitaa kotia ja lukea viikottain
ilmestyvän MeNaiset -lehden. Ninnu tykkää tehdä arjen askareita, kuten siivota ja laittaa ruokaa. Haastatellessani häntä, hän kertoi joskus pitävänsä asunnossaan parituntisia silitys-maratoneja. Hän siis pitää siitä, että perusasiat ovat kunnossa. Ninnun asunto on täysremontoitu saunallinen kerrostalokaksio, jonka hän on sisustanut itsensä näköiseksi.

Ninnun perheeseen kuuluu äidin ja isän lisäksi häntä neljä vuotta nuorempi muusikko-pikkuveli Jukka. Haastattelussa Ninnu kertoi hänellä olevan muutama läheinen ystävä, joista yksi asuu ihan hänen naapurissaan. Viikonloppuisin Ninnu saattaa "heilahtaa" naapuriin kahvittelemaan yöpaitaan pukeutuneena. Ystävien lisäksi Ninan lähipiiriin kuuluu myös hellu.

Kysyessäni Ninnulta, että mitä töissä on tällä hetkellä päällimmäisenä meneillään, hän kertoi valmistelevansa kahdeksaa tai yhdeksää eri tapahtumaa tai tuokiota. Valmisteluun liittyy suunnittelua ja ideointia sekä tapahtumien markkinointia. Työn parhaaksi puoleksi Ninnu mainitsi hetkeäkään epäröimättä Opiston ja Lappian opiskelijat.
-"Koen, että hengitän opiskelijoiden kautta, se on asia mikä auttaa jaksamaan" Ninnu kuittasi asian. Huonoja puolia hän ei työstään haastatteluhetkellä löytänyt, mutta mainitsi haastavaksi puoleksi oman ajankäyttönsä hallinnan. Ninnu tietää elämää olevan kampusten ulkopuolellakin, mutta joskus yöunta arvostavan Ninnun on vaikeaa löytää
aikaa myös itselleen, harrastuksille, läheisille ja lepäämiselle.



Opettaja Velu Hietanen

Hän on nai-ma-ton, sukupuoleltaan kyllä-mies. Iältään 37 mutta henkisesti 23. Joko arvaatte?
Velu Hietanen istuu työhuoneessaan Niilontalon yläkerrassa. Hän ottaa reportterin avosylin vastaan työnsä lomassa. Huone on täynnä papereita yms. ja yhden paperipinkan päällä lepää lappilainen huumedokumentti. Velu kertoo harrastuksikseen juoksemisen ja isänä olemisen. Siihen liittyy vahvasti hänen lastensa menot sekä harrastukset. Kaiken ohessa hän opiskelee ammatilliseksi erityisopettajaksi. Hatun noston arvoinen tavoite opiskella työn ja perheen ohessa. Muun työn ohessa Velu toimii Nuva9- ryhmän linjavastaavana sekä piettää paja-istuntoja joka torstai Nina ”Ninnu” Hämäläisen kanssa. Opiskelijat voivat mennä pajaan tekemään koulutehtäviään jossa heitä autetaan ja kannustetaan eteenpäin. Lopuksi kysyin kaksi kysymystä joihin Velun ei tarttenut kauaa miettiä vastausta: Peräpohjolan Opisto on työympäristönä joustava, rennon ilmapiirin omaava ja luova. Opiskelijat Opistolla ovat kuulemma avoimia, mahtavia ja ”ihan mukavia”.