Paimelan Martat ry
 
 Keitä olemme?
 
Tapahtumakalenteri Keitä olemme? Tule mukaan! Muuta Kuvagalleria


Vuoden 2012 alussa Paimelan Marttoihin kuului 52 marttaa. Vuonna 2005 Paimelan Martat ry koki ”nuorennusleikkauksen”. Yhdistyksen alkujuuret ovat 1940–luvulla, jolloin evakkoon tulleet siirtolaiset perustivat yhdistyksen. Vuonna 2005 perustajamarttoja oli elossa enää viisi ja he luovuttivat vetovastuun nuoremmille. Nyt Paimelan Marttojen keski-ikä on alle 40 vuotta. ”Vanhat martat” ovat kuitenkin yhä toiminnassamme mukana. Siirtolaisia nuoremmista martoistakin on suurin osa, sillä vain pari meistä on syntyjään paimelalaisia. Paimelan Martoissa toimiminen onkin ollut hyvä tapa tutustua toisiimme. Useimmat meistä asuvat Paimelan ja Kalliolan alueella, mutta jäseniä on kauempaakin. Koko ajan joukkoomme liittyy uusia marttoja ja toivotamme kaikki tervetulleksi!

Yhdistyksemme vuosikokous pidetään helmikuussa. Vuosikokouksessa päätetään kuluvan vuoden toimintasuunnitelmasta. Tuolloin valitaan myös uudet jäsenet erovuoroisten tilalle hallitukseemme, johon kuuluu puheenjohtajan lisäksi kuusi jäsentä.

Hallituksen kokoonpano maaliskuussa 2012:

Katri Peräinen-Honkanen, pj.    katrisusanna(@)windowslive.com

Hanna Welling, vpj.                 hanna.welling(@)hotmail.com

Minna Nieminen                      mima(@)phnet.fi

Eeva-Liisa Vilen                      eevaliisa.solkio(@)phnet.fi

Mervi Laaksonen                     mervi.laaksonen(@)netti.fi

Auli Reijonen                          auli.reijonen(@)phnet.fi
 
Kirsi Peltola, siht.                    kirsi1.peltola(@)gmail.com
 
Rahastonhoitaja:
Katja Virtanen  

              eveliinankotipalvelu(@)phnet.fi

(Lähettäessä sähköpostia henkilöille, poista ylimääräiset ( ) @ merkin ympäriltä!)

 

Paimelan Martat ovat myös Facebookissa. Laita jäsenyyspyyntö Paimelan Martat -ryhmään,

niin saat tiedot tapahtumista myös sieltä.