Kristus ja naiset Raamattua tutkiessamme voimme aika nopeasti tehdä sen johtopäätöksen, että juutalaisuudessa lähes kaikki on hyvin mieskeskeistä. Ehkä mielenkiintoisempaa on huomata, että Kristuksen suhtautuminen naisiin poikkesi huomattavasti siitä, mihin juutalaisuudessa oli totuttu. Ennen kuin ryhdymme tutkimaan tätä tarkemmin, on meidän hyvä tietää joitakin taustoja liittyen esimerkiksi tuon ajan perhekäsitykseen. Juutalaisuudessa vallitseva perhekäsitys ei ollut vain yhteiskunnallinen, vaan myös hyvin uskonnollinen. Monet juhlista olivat sen luontoisia, että niitä vietettiin ainoastaan perhepiirissä. Näissä kotona vietettävissä juhlissa perheen isä näytteli keskeistä roolia. Itse asiassa isäkeskeisyys tuli myös sillä tavoin esille, että isän myötä koko perhe kääntyi uskossaan. Perhekeskeisyyteen liittyi sekin, että sukulaisuus kävi kaiken edelle. Tämän vuoksi esimerkiksi sukulaisia suosittiin kaikissa valinnoissa. Muistammehan, että ylipappeina olivat Hannas ja Kaifas ja että Hannas oli Kaifaan appi (Joh. 18:13). Yhden perheenjäsenen onni oli kaikkien yhteinen onni, ja samalla tavoin yhden häpeä oli kaikkien häpeä. Selän kääntämistä perheelle ja vastuun kantamisesta luopumista pidettiin erittäin vakavana asiana. Tämä on hyvä muistaa esimerkiksi silloin, kun tutkimme Kristuksen vertausta Tuhlaajapojasta. Kristuksen aikana yksiavioisuus oli selkeästi ihanteena, jota ainakin pääpiirteittäin noudatettiin. Kuitenkin löydämme mainintoja useammistakin vaimoista tai pikemminkin haaremeista, joita esimerkiksi kuninkailla Daavidilla ja Salomolla oli. Lisäksi sääntöjä tulkittiin hyvin monella tavalla. Joku rabbi saattoi sanoa, että vaimoja voi ottaa useita, kun taas toinen rabbi kehotti ottamaan enintään neljä vaimoa. Esimerkiksi islamilaisuudessa tätä neljän vaimon enimmäisperiaatetta on käytetty. Joissakin islamilaisissa maissa on tänäkin päivänä lain mukaan mahdollista olla vain yksi vaimo, mutta avioeron jälkeen entinen vaimo saattaa jäädä saman katon alle, jolloin vaimoja kuitenkin käytännössä voi olla enemmän kuin yksi. Kristuksen aikaan tytöt menivät nuorina naimisiin, usein 12-14 vuoden iässä. Neitsyt Mariakin oli melko suurella todennäköisyydellä enintään 15-vuotias, kun hänet kihlattiin Joosefille. Kuten jo alussa todettiin, niin perheenisällä oli käytännössä täydellinen määräysvalta suhteessa muihin perheenjäseniin. Isää kutsuttiin ”herraksi” ja sana perhe tarkoittaa hepreaksi samaa kuin ”isän huone”. Lapset olivat periaatteessa isän omaisuutta. Vaimo ei ollut aivan omaisuutta, mutta paljon vähemmän oikeuksia naisella kuitenkin tuohon aikaan oli kuin miehellä. Esimerkiksi avioerotilanteissa laki oli suurimmaksi osaksi miehen takana. Naisen sosiaalisen aseman vähäisyyttä kuvaa juutalaisten aamurukous, jossa mies kiittää Jumalaa siitä, ettei tämä ole luonut häntä naiseksi. Nainen taas kiittää Jumalaa siitä, että hänet on luotu Jumalan tahdon mukaan. Naiset eivät aterioineet samaan aikaan miesten kanssa, ja kadullakin he pysyttelivät erillään kaikista miehistä. Itse asiassa puolisotkaan eivät yleensä keskustelleet julkisella paikalla, koska sellaistakin paheksuttiin. Voimme varmasti ymmärtää tässä valossa sen, että Kristuksen ja samarialaisen naisen keskustelu kaivolla todellakin hämmästytti opetuslapsia. Vaikka naisella oli vähemmän oikeuksia kuin miehellä, niin tietyssä mielessä yhteiskuntajärjestys tuki naista nimenomaan sen vuoksi, että hän oli heikommassa asemassa. Lähi-Idän kulttuurissa naiseen ei käyty käsiksi, vaikka hän toimisi tavalla, joka periaatteessa saattaisi suututtaa jonkun. Tästä hyvänä esimerkkinä on Kristuksen ristiinnaulitseminen. Paikalla oli Kristuksen mukana kulkeneita naisia, joihin ei sukupuolensa takia kiinnitetty erityistä huomiota. Muistamme, että paikalla oli myös Jeesuksen opetuslapsista Johannes, joka hänkin pääsi pälkähästä nuoren ikänsä vuoksi ja myös siksi, että oli ”äitinsä” seurassa. Kaikesta huolimatta he kaikki ottivat tietoisen riskin joutua vangituiksi saapuessaan Golgatalle. Evankeliumia tutkiessamme unohdamme helposti suuret kulttuuriset erot Kristuksen ajan yhteiskunnan ja oman, nykyisen yhteiskuntamme välillä emmekä tule edes ajatelleeksi, miten uutta ja lähes vallankumouksellista oli Kristuksen toiminta suhteessa naisiin, joiden asema oli aivan toisenlainen kuin täällä meillä Suomessa nyt on. Ensinnäkin oli aivan uutta ja käsittämätöntä, että Jeesuksen seurassa kulki naisia. Tuohon aikaan rabbin uskolliset oppilaat ja seuraajat olivat miehiä. Naisten ei ollut soveliasta istua samassa paikassa miesten kanssa kuuntelemassa opetusta. Muistamme varmasti evankeliumiluvun Martasta ja Mariasta. Siinä Martta hiki hatussa hoiti kotiaskareita ja palveli vieraita, kun taas Maria istui kuuntelemassa Jeesuksen opetusta. Martta ei varmasti ollut näreissään pelkästään siksi, että joutui palvelemaan vieraita vailla Marian apua, vaan myös siksi että hänen siskonsa Maria oli lyöttäytynyt miesten seuraan. Martta oli varmasti huolissaan pikkusiskonsa maineesta, sillä tuohon aikaan oli varsin epäilyttävää, jos nainen oli tuolla tavoin miesten seurassa. Kun ei aviopuolisoidenkaan ollut soveliasta keskustella julkisella paikalla, niin kuinka paljon enemmän tämä rikkoi sen ajan sääntöjä! Kristus ei kuitenkaan rajannut naisia ulos oppilaidensa joukosta. Hän esimerkiksi viittasi opetuslapsiinsa sanoessaan: ”Katso, tässä ovat minun äitini ja veljeni. Jokainen, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon, on minun veljeni ja sisareni ja äitini.” (Matt. 12:49-50) Kristuksen kanssakäyminen naisten kanssa ei jäänyt pelkästään siihen, että hänen seurassaan kulki naisia. Eräs merkittävimmistä kohtaamisista tapahtui Samariassa, lähellä Sykarin kaupunkia, erään kaivon äärellä. Kristus saapui tuolle paikalle keskipäivän aikoihin. Hänen opetuslapsensa lähtivät hakemaan ruokaa, ja Kristus oli yksin. Paikalle saapui samarialainen nainen, jolta Kristus pyysi vettä. Monissa evankeliumin kohdissa viitataan samarialaisiin ja nimenomaan siihen sävyyn, että he halveksitusta asemastaan huolimatta toimivat juutalaisia paremmin. Meidän on tänä päivänä vaikea edes kuvitella sitä kuilua, joka erotti juutalaiset samarialaisista. Oli ihme, että Kristus pyysi vettä tämän samarialaisen naisen astiasta. Hurskaat juutalaiset eivät keskustelleet naisten kanssa julkisilla paikoilla, juoneet tai syöneet samoista asioista samarialaisten kanssa, eivät ruokailleet heidän kanssaan yhdessä, lainanneet heille mitään, käyneet edes kauppaa tai olleet missään muussakaan kanssakäymisessä. Heillä ei ollut käytännössä mitään yhteyttä. Juutalaiset pitivät samarialaisia kirottuina ja toivoivat heille kaikkea muuta paitsi hyvää. Tämän vuoksi nainen todellakin oli hämmästynyt, että Kristus puhutteli häntä ja pyysi vieläpä vettä. Samalla tavoin olivat Kristuksen opetuslapset hämmästyneitä, kun he saapuivat myöhemmin paikalle. Kristuksen ja samarialaisen naisen välinen keskustelu osoitti sen, että vanhojen ennakkoasenteiden ja raja-aitojen aika oli ohi. Kristuksessa kaikki ihmiset olivat samanarvoisia. Eräs toinen erityinen kohtaaminen tapahtui Simon fariseuksen talossa. Siellä itse isäntä ei osoittanut erityisiä vieraanvaraisuuden merkkejä Kristukselle. Sen sijaan Kristus sai huomion ja lahjan naiselta, joka kalliilla öljyllä voiteli hänen jalkansa. Simon fariseus paheksui ajatuksissaan sitä, että Kristus antoi naisen koskea itseensä. Kristus tiesi fariseuksen ajatukset ja osoitti, että nainen oli tehnyt hänelle hyvän teon. Tuo nainen sai paljon anteeksi, koska osoitti paljon rakkautta. Kuinka paljon anteeksi sai fariseus, joka ei osoittanut rakkautta ja vieraanvaraisuutta Kristusta kohtaan? Fariseuksiin ja lainopettajiin liittyy vielä eräs Kristuksen ja naisen kohtaaminen. Tällä kertaa kysymys oli suoranaisesta ansasta. Siinä fariseukset ja lainopettajat toivat Kristuksen eteen aviorikoksesta tavatun naisen. Taustalla oli tietysti ajatus siitä, noudattaisiko Kristus Mooseksen lakia ja kehottaisi kivittämään naisen, jolloin ihmiset pitäisivät häntä säälimättömänä. Vai oliko Hän valmis rikkomaan lakia, jolloin lainopettajat olisivat saaneet hyvän syyn osoittaa Kristuksen olevan itsekin jumalaton. Koko tilanne oli jossain mielessä lavastettu, sillä jos joku oli tavattu itse teossa aviorikoksesta, niin sekä miehen että naisen olisi pitänyt vastata teoistaan, mutta paikalle oli tuotu vain tämä nainen. Kristus kuitenkin kääntää koko tilanteen päinvastaiseksi: ”Se teistä, joka ei ole tehnyt syntiä, heittäköön ensimmäisen kiven.” (Joh. 8:7). Kaikki poistuivat lopulta paikalta. Kristus osoitti jälleen armonsa, mutta hän ei tällä teollaan tarkoittanut kuitenkaan sitä, että synnin tekeminen olisi nyt ollut jotenkin oikeutetumpaa: ”Mene, äläkä enää tee syntiä.” (Joh. 8:11). Voisimme vielä ottaa esille kohtia, joissa Kristus aikalaisistaan poiketen huomioi naiset erityisellä tavalla, mutta tärkeintä on huomata, että Kristus ei väheksynyt naisia millään tavoin. Eikä tähän tietenkään ollut mitään syytäkään, sillä evankeliumin tutkiminen osoittaa meille sen, että juuri naiset olivat Kristukselle kaikkein uskollisimmat. Hehän olivat Kristuksen ristin äärellä ja he rohkenivat tulla myös Kristuksen haudalle voitelemaan Hänen ruumiinsa. Heistä tulikin tämän vuoksi Kristuksen ylösnousemuksen ensimmäiset todistajat. Naisten uskollisuus Kristuksen seuraamisessa ei jäänyt vain ylösnousemuksen tapahtumiin. Apostolien tekojen kirjasta löydämme mainintoja uskollisista kristityistä, joista eräs tunnetuin oli nainen nimeltään Tabita. Hän oli tunnettu nimenomaan siitä, että ”hän teki paljon hyvää ja avusti köyhiä runsain määrin” (Ap.t. 9:36). Tänäkin päivänä seurakuntien kantavana voimana ovat nimenomaan naiset, jotka osallistuvat jumalanpalveluksiin ja ylläpitävät niitä tärkeitä toimintapiirejä, joiden avulla seurakunnissa pystytään palvelemaan lähimmäisiä ja toteuttamaan liturgiaa liturgian jälkeen. Kysymys on sekä Marian että Martan panoksesta. Jumalan sanan kuulemisesta jumalanpalveluksissa ja toisten palvelemisesta jumalanpalvelusten jälkeen. LÄHTEET: Daniel-Rops: Sellaista oli elämä Jeesuksen ajan Palestiinassa, 1980. Kenneth E. Bailey: Jesus Through Middle Eastern Eyes, 2008. |