Ortodoksina ajassa
ISÄ SULO NAAKKA
Juuassa vietettiin hiljattain isä Sulo Naakan 60-vuotispäiviä. Juukalaisille isä Sulo on jo hyvin tuttu, mutta haluan esitellä hänet teille lukijoillekin hieman paremmin. Isä Sulo on syntynyt ja viettänyt suurimman osan elämästään Juuassa. Pienestä pitäen hän tottui työntekoon viisilapsisen maanviljelijäperheen vanhimpana lapsena. Apua tarvittiin koti- ja peltotöiden lisäksi myös ajoittain savotoilla. Sulon kouluvuodet kuluivat Juuassa, jossa hän kirjoitti Juuan lukion ensimmäisten ylioppilaiden joukossa. Armeijan jälkeen Sulo lähti opiskelemaan suomen kieltä ja kirjallisuutta Jyväskylän yliopistoon. Siellä hän tutustui Eevaan, josta tuli hänen vaimonsa. Sulo palasi 1976 takaisin Juukaan Eevan ja pienen Johanna-tyttären kanssa. Nuori aviopari aloitti pitkän työuransa Juuassa, vaimo psykologina ja mies opettajana. Harrastustoimintaan isä Sulo on osallistunut varsin monipuolisesti. Juuan Reserviupseereihin hänet pyydettiin heti työuransa alkuaikoina. 1980-luvun alussa hän toimi myös paikallisyhdistyksen puheenjohtajana. Reserviläistoimintaan liittyen on Sulolle ollut katkeamattomana perinteenä jo 1970-luvun lopulta lähtien jouluaaton kunniavartiossa seisominen. Samoihin aikoihin hän lähti mukaan myös Juuan Karjalaisseuran toimintaan ja myöhemmin Suojärven Pitäjäseuraan, jossa hän tätä nykyä on varapuheenjohtajana. Mieskuoro (tosin nyt jo Juuassa sammunut) ja Lions-työ ovat olleet myös läheisiä harrastuksia. Luonto ja liikunta ovat edelleen vapaa-ajanvieton tärkeimpiä muotoja. Isä Sulon ensimmäiset muistot jumalanpalveluksista ovat 1950-luvun puolivälistä, jolloin hän aloitti käyntinsä palveluksissa isänsä ja ukkinsa mukana. Tuolloin palvelukset toimitettiin kansakoululla. Myöhemmin Juukaan valmistui tsasouna, jossa isä Sulo liittyi kuorotoimintaan varsin varhain. Hän muistaa hyvin, kuinka oli laulamassa isänsä kanssa tsasounan parvella. Kanttorina tuohon aikaan toimi Armas Hotari ja pappina Erkki Karppanen, joka jäi Sulon mieleen hyvänä puhujana. ”Tulihan sitä sitten pienenä leikittyä myös pappia”, isä Sulo muistelee. Kotona hän harjoitteli ahkerasti kirkossa kuulemiaan papin vuorosanoja. Kuorolaulua hän alkoi harrastaa aktiivisemmin 1970-80-luvun taitteessa, jolloin alkoi myös hänen pitkä uransa seurakunnan luottamushenkilönä, kun häntä pyydettiin mukaan neuvostoon. Valtuustoon hänet valittiin 90-luvun alkupuolella. Luottamustoimissa isä Sulo on ollut siis mukana jo liki 30 vuotta.
Kohti pappeutta 1990-luvun taitteessa arkkipiispa Johannes vihki isä Sulon lukijaksi. Samana päivänä Nurmeksen uusi seurakuntatalo siunattiin käyttöön. Vuonna 1992 isä Sulo vihittiin diakoniksi ja lokakuun 20. päivänä 1996 papiksi. Miten papin tehtävät ovat sujuneet oman toimensa ohella, eli nykyisin lyhennettynä OTO-pappina? Isä Sulo kertoo sen onnistuneen, sillä viikonloputhan ovat vapaita koulutyöstä. Aikaa pappeuden hoitamiseen on kulunut tietysti joskus viikollakin, kun opetuspuheita on valmisteltu eri toimituksiin. Opetuspuheet hän on aina yrittänyt tehdä huolellisesti. Isä Sulo kertoo hänellä olleen oppimisen intoa papillisiin tehtäviin alusta pitäen. Edelleen hän saa hyvillä mielin astella kohti kirkkoa. Sielunhoitotyössä jokainen tilanne on opettanut jotakin uutta - esimerkiksi katumuksen sakramentti on myös papille opettavainen hetki. Isä Sulo pitää toisten ihmisten auttamista parhaana palkkiona työstään, ja se lämmittää suuresti hänen sydäntään. Samoin ovat kaikki jumalanpalvelukset antaneet hänelle hyvän ja rauhallisen mielen. Ihmisten auttamista ja jumalanpalveluksia isä Sulo pitääkin erityisen hyvinä asioina pappeudessa, ja toteaakin papillisten tehtävien toimineen itse asiassa hyvänä vastapainona suhteessa omaan maalliseen ammattiinsa. Näin pappeus ja aktiivinen jumalanpalveluselämä ovat todellakin toimineet myös omana sielunhoitona. Sulo arvioi papin tehtävässä raskaampana puolena olevan juuri viikonloppuina toimimisen, joka on käytännössä vienyt aikaa omalta perheeltä. Onneksi perheellä on riittänyt ymmärrystä. Lapsista vanhin, Johanna, lähti opiskelemaan teologiaa, ja hän toimii tätä nykyä uskonnonopettajana Espoon kaupungissa. Isä Sulo sai nuoremman poikansakin innostettumaan ponomarin tehtäviin vuosikymmeneksi. Myöhemmin myös sisaren- ja veljenpojatkin ovat toimineet samoissa tehtävissä, joten suku on tältä osin ollut lähellä alttaria. Seurakuntalaiset, erityisesti juukalaiset, ottivat hänet alusta lähtien pappina lämpimästi ja kannustavasti vastaan. Seurakuntalaisten toivomusten mukaisesti isä Sulo on käynyt pitämässä hartauksia ja osallistunut heidän mukanaan eri tilaisuuksiin. Mieleenpainuvimmat tapaukset ovat olleet kuitenkin oman tyttären ja vävyn avioliittoon vihkiminen ja heidän lastensa kastaminen.
”Harrastelijapappi” Voiko ihminen sitten olla profeetta omalla maallaan? Sulo kertoo, että yksittäisiä kommentteja saattoi kuulla siitä, että "eikö ihmiselle yksi työ riitä", tai puheista "apupapista" ja kysymyksistä "oletko ihan oikea pappi ja saatko toimittaa ihan kaikkia toimituksia?" Ja jäipä isä Sulolle mieleen eräiltä papiston päiviltä jonkun kirkkoherran kommentti, kun tämä puhui korostetusti "harrastelijapapeista". Toisaalta, isä Sulo ymmärtää tämänkin puolen, sillä eihän hän ole saanut samanlaista pappiskoulutusta kuin virassa olevat papit. Erikseen isä Sulo ei ryhtynyt työn ohessa opiskeluun Joensuussa. Joitakin irrallisia kursseja hän suoritti, mutta muutoin opiskelu on tapahtunut kirkollisen kirjallisuuden kautta. Opettajan työssä nimenomaan lukiolaisten uskontotunnit ovat opettaneet myös opettajaa itseään. Isä Sulo sanookin, että käytäntö ja toimiminen seurakunnan hyvien kirkkoherrojen rinnalla ovat olleet parhaita opettajia.
Kesälomalta eläkkeelle Edessä häämöttää ensin kesäloma, jonka jälkeen 1.8. isä Sulo jää eläkkeelle äidinkielen ja kirjallisuuden lehtorin virastaan. Papin tehtävistä eläkkeelle ei onneksi voi jäädä, eikä maallinen työ tulevaisuudessa sido voimavaroja enää samalla tavalla kuin ennen. Työ pappina, talkoohengessä, jatkuu edelleen. Kirkkoherrana täytyy sanoa, että isä Sulon toiminta Nurmeksen ortodoksisessa seurakunnassa on ollut korvaamatonta. Tietysti hieman itsekkäästi toivon rohkenevani eläkkeen alettua pyytää häneltä apua vähintäänkin yhtä paljon, ellei jopa enemmän kuin aikaisemmin. Lopuksi haluan vielä toivottaa omasta ja seurakunnan puolesta isä Sulolle monia armorikkaita vuosia! Ja kuvia juhlaliturgiasta ja kirkkokahveista pääset katsomaan tästä linkistä |
