Muskan puuhastelut

> Toko 

Olemme tokoilleet säännöllisen epäsäännöllisesti. Ensin harjoittelimme ihan arkitottelevaisuutta ja kävimme koiranomi Janita Leinosen Koiranpentujen sosiaalistamiskurssin ja Koiraterapeutti Eva Jonssonin Murkkukurssin. Olemme osallistuneet lappalaiskoirien omalle tokokurssille, jonka ohjaajana toimi Leena Välimäki. Silloin tällöin olemme käyneet myös TKK:n arkitottelevaisuus ryhmissä. Nykyisin tokoilemme lähinnä Varsinais-Suomen Lappalaiskoirien omassa tokoryhmässä.

> Haku (PAHA)

Olemme käyneet silloin tällöin henkilöhakuryhmässä. Muska on innokas ja motivoitunut etsimään "ukkoja", mutta  Muska on selkeästi enemmän jälkivainuinen. Muskalle sopisi paremmin jälki tai pelastushaku. Haku jäi tauolle, koska se ei tuntunut sopivan yhteen Viestin kanssa ja emme päässeet mukaan sopivaan ryhmään. 

> Viesti (PAVI)

Aloitimme keskenämme viestitreenit kesällä 2006. Alkuharjoittelu sujui ihan hyvin ja Muska juoksi silloin noin 350 m (A-pisteen ja B-pisteen väli). Irtoaminen sinänsä ei ole ongelma, mutta aika näyttää riittääkö Muskan motivaatio ikinä 1-luokan kokonaismatkan juoksemiseen. En mene myöskään vannomaan mitä tapahtuu jos matkalla näkyy jäniksiä tai peuroja. Viesti on ollut pitkään tauolla, mutta tarkoitus olisi aloittaa taas ja kasvattaa matkaa 500 m ja 1000 m.

>Jälki

Muskalle on tehty ihan aktivointimielessä muutaman kerran n. 30 m pitkää makkarajajälkeä. Makkaranpala on ollut joka askeleella, ja lopussa broilerin siipi. Muska eteni hyvin hitaasti, pyörähti pari kertaa ympäri, mutta pysyi jäljellä eikä kääntynyt tulosuuntaan. Hitaasta  ja suhteellisen tarkasta jäljestämisestä huolimatta ei kuitenkaan syönyt kuin osan makkaroista. 

>Agility

Pääsimme mukaan lappalaiskoirien omaan treenirinkiin, joka  harjoitteli agilityä 2007 kesäkauden ajan. Muska kävi agilityn alkeiskurssin TSAU:n riveissä keväällä 2008 ja keväällä 2009 jatkoimme agilitya Varsinais-Suomen Lappalaiskoirien järjestämässä koulutuksessa, ATT-areenalla.

> Paimennus

 © Jenni Stam











Muska on suorittanut poropaimennuskokeen 11.3.2007 Savukoskella, Oraniemen paliskunnan Manalaisen aidalla, Tanhuan kylässä. Muska sai myös kunniapalkinnon. Muska osallistui poropaimennuskilpailuun 8.3.2008 Sodankylässä, Oraniemen paliskunnan Kommattivaaran aidalla. Pisteitä tuli 281 ja Muska oli sijalla 19/24. Olemme käyneet myös kaksi kertaa kokeilemassa lampaiden paimentamista. Ohjaajana toimi Kimmo Klossner. Muska ei ns. syttynyt lampaista. Voi olla, että ilman pitkää liinaa Muska olisi  paimentanut lampaitakin. Vauhdikas paimennustyyli ei kuitenkaan lampaille sovi ja koiran pitäisikin oppia sopeuttamaan paimennustyyli eri eläinlajin mukaan.

 > Juokseminen



 














> Nähjääminen

© Taru Jääskeläinen 










> Yhteislenkit


 > Näyttelyt













Viimeisenä ja vähäisimpänä tulevat näyttelyt, koska Muska on 56 cm eli reilusti ylikorkea.

Hyvinkää 19.3.2006, tuomari Riitta Lahtovaara

Pennut 5-7 kk

"Erittäin hyväntyyppinen narttupentu. Oikealinjainen pää, kookkaat korvat. Hyvä ylälinja. Riittävästi kulmautuneet raajat. Merkeissä brindleä väritystä, joka ei ole toivottavaa. Karvapeite saisi olla kovempaa. Normaalit liikkeet. Luonne ok."