Muodostelmaluistelu
Lahden taitoluistelijoissa toimii yhteensä neljä muodostelmajoukkuetta:
Muodostelmaluistelun voi aloittaa luistelukoulusta tai muodostelmakoulusta. Harrastajaryhmistä on myös mahdollisuus hakea muodostelmajoukkueisiimme. Joka kevät muodostelmajoukkueisiin haetaan uusia luistelijoita. Jos pidät luistelemisesta ja iloisesta joukkuehengestä lähde mukaan. Minoreissa eli Team El Marissa luistelevat alle 13-vuotiaat. SM-Noviiseissa eli Team Soleilissa luistelevat 10-15- vuotiaat, ja Team Estreijan SM-Junioreissa luistelevat 12-19 vuotiaat. Myös aikuiset voivat nauttia luistelun riemusta Team Sirius- joukkueessa, jossa keski-ikä on noin 39 vuotta.
Haluatko mukaan Lahden Taitoluistelijoiden muodostelmajoukkueisiin
Lahden Taitoluistelijoiden muodostelmajoukkueisiin otetaan taas uusia ja innokkaita luistelijoita. Jos haluat harrastaa luistelua tavoitteellisesti ja kehittyä niin yksilönä kuin joukkueenjäsenenäkin, ja olla osa näitä sydämen mukanaan vieviä joukkueita, tule ihmeessä kokeilemaan luistelua kanssamme.
Muodostelmaluistelu on taitoluistelun joukkuelaji, jossa liikkeiden yhdenmukaisuus, kuvioiden tarkkuus ja taitavuus sekä musiikki luovat näyttävyyttä ja esteettisyyttä. Muodostelmaluistelu on joukkuelajina tiimityötä ja näin ollen mukavaa yhdessäoloa leireillä, kilpailumatkoilla ja retkillä. Parhaimmillaan laji tarjoaa yhdessä tekemisen ja onnistumisen riemua. Muodostelman peruskuvioita ovat blokki, rivi, piiri, läpimeno, mylly, sekä niiden muunnelmat. Ohjelmiin sisältyy myös paljon askeleita, liukuja ja piruetteja. Harjoittelussa keskitytään ohjelman rakentamiseen, mutta myös paljon yksilötaitoihin ja perusluisteluun. Valmennusohjelmaan sisältyvät myös oheisharjoittelu, kunto, tanssi ja/tai telinevoimistelu. Lahdesta joukkueita löytyy viisi: Team el Mar on reipas minorijoukkue. Joukkueen luistelijat ovat iältään 8 - 13 -vuotiaita. Joukkueen tavoitteena on saada onnistumisen elämyksiä niin harjoituksissa kuin kilpailuissakin, ja ylläpitää hyvää joukkuehenkeä. Joukkue osallistuu kauden aikana minorisarjan kilpailuihin. Team Soleil on seuran taitava noviisijoukkue. Noviiseissa harjoittelumäärä lisääntyy ja harjoittelu on tavoitteellisempaa. Team Soleil kilpailee noviisisarjassa, ja on monena vuonna päässyt karsintakilpailuista loppukilpailuun, kultafinaaliin. Viime kaudella joukkue osallistui kisoihin myös Ruotsissa, ja voitti oman sarjansa. Noviisit ovat 10 – 15 -vuotiaita. Team Estreija on kilpaillut menestyksekkäästi sekä kotimaisissa että kansainvälisissä kilpailuissa, SM- ja kansallisella tasolla. Ensi kaudella joukkue pyrkii luistelemaan SM-junioreissa. Joukkueessa luisteleminen vaatii vahvaa sitoutumista joukkueeseen ja harjoitteluun. Iältään luistelijat ovat 12 – 19 -vuotiaita. Team el Makossa luistelee jo aktiiviuransa lopettaneita, yli 17 – vuotiaita luistelijoita. Joukkue kilpailee kansallisessa seniorisarjassa. Team Sirius on seuran iloinen aikuisjoukkue. Joukkueeseen kuuluu niin luistelijoiden aktiivisia äitejä (myös isät voivat osallistua) kuin muuten muodostelmaluistelusta innostuneita aikuisia. Tervetuloa antoisan ja elämyksellisen lajin pariin! Mikäli olet kiinnostunut, ota rohkeasti yhteyttä joukkueen valmentajaan ja kysy vapaista paikoista!
Annamme mielellämme lisätietoja: valmentajat: Henriikka Latva 0400 593 665 henriikka.latva@phnet.fi Maiju Sillanmäki 040 545 8232 maijusillanmaki@gmail.com Jenni Patronen 040 3658 299 jenni.patronen@hotmail.com
Joukkueenjohtajat: Team El Mar/Riikka Sillanpää 0400 490 224 riikka.sillanpaa@teliasonera.com Team Soleil/Marja Heini 040 8237933 marja.heini@isku.fi Team Estreija/Niina Pulkkinen 040 709 9133 ninnu.pulkkinen@pp.inet.fi Team El Mako/ Suvi Itämäki 0400 713 627 suvi.itamaki@gmail.com Team Sirius/Heli Snickeri 040 834 7722 heli.snickeri@phnet.fi Lahden Taitoluistelijoille kultaa Ruotsissa
Lahden Taitoluistelijoiden muodostelmajoukkue Team Soleil kultakantaan Ruotsissa. Team Soleil saavutti ykkössijan Ruotsissa järjestetyssä Istrofén 2009 -kilpailussa 31.1. Joukkuetta valmentavat Henriikka Latva ja Jenni Rahko. Suomesta noviisisarjan kilpailuun osallistui lahtelaisten lisäksi Tikkurilan Taitoluisteluklubin Ice Fantacy, joka sijoittui myös hienosti 3.
Kilpailu oli erittäin jännittävä loppuun saakka. Kyllä riemu joukkueessa repesi kattoon kun tulokset vihdoin selvisivät, hehkuttivat joukkueen johtajat Virpi Hurri ja Marja Heini. Team Soleil –joukkue ylsi tämän kauden parhaimpaansa pisteillään 42,12.
Joukkueen teema perustuu Pikku Naisia –elokuvaan, joka sijoittuu 1860-luvun Englantiin. Tarina kertoo äidin ja hänen neljän tyttärensä elämästä. He ovat tottuneet tulemaan toimeen omillaan. Puutteesta ja köyhyydestä huolimatta tyttöjen elämä on täynnä pieniä ilon aiheita, kodin lämpöä ja uskoa tulevaisuuteen sekä myös rakastumisia.
Seuraavan kerran kultajoukkuetta voi tulla katsomaan kotikatsomoon Isku Areenalle lauantaina 7.2. klo 11.00, jolloin on vuorossa Hämeen aluemestaruuskilpailut. Lahden Taitoluistelijoiden kaikki 5 joukkuetta ovat tuolloin mukana kisaamassa ja aikuisjoukkue Team Sirius tekee tuolloin kilpa-areenoilla debyyttinsä. Paljettien kimallusta ja loistetta sekä vauhdikkaita esityksiä tiedossa.
Istrofén 2009 Tulokset: 1. Team Soleil (Lahden Taitoluistelijat ry) 42.12 2. Team Seaflowers (Tjörns KK) 42.01 3. Ice Fantasy 41.10 (Tikkurilan Taitoluisteluklubi ry) 4. Team Limelight (Mölndals KK) 38.76 5. Team Harmony (Ytterby Kungälv Konståkare) 37.88 6. Team Karisma (Götegorgs KK) 31.14 7. Team Together (Kungsbacka KK) 30.81
|
