Lahden Taitoluistelijat ry
- Seuran tarkoituksena on ylläpitää ja edistää harrastusta taitoluisteluun. Tarkoituksensa toteuttamiseksi seura järjestää taito- ja kuntoluisteluharjoituksia, kilpailuja näytöksiä ja koulutustilaisuuksia. Seura voi toimintansa rahoittamiseksi järjestää juhlia, keräyksiä, arpajaisia sekä ottaa vastaan lahjoituksia ja testamentteja. Seura voi järjestää toimintansa tarvitsemiinsa johtokunnan alaisuudessa toimiviin jaostoihin, jotka seuran kokous perustaa.
- Seuraa edustaa ja sen asioita hoitaa kevätkokouksen valitsema johtokunta, jonka muodostavat puheenjohtaja ja 6-10 jäsentä. Puheenjohtaja ja johtokunnan jäsenet valitaan vuodeksi kerrallaan.
- Valvoa seuran etuja ja edustaa sitä sekä ohjata kaikkea seuran toimintaa.
- Asettaa tarvittavat valiokunnat ja toimikunnat sekä määrätä niiden puheenjohtajat.
- Valmistella seuran kokoukselle esitettävät asiat sekä toimeenpanna sen päätökset .
- Valvoa, että jaostot, toimikunnat, toimihenkilöt ja virkailijat suorittavat tehtävänsä huolellisesti ja tarkoituksenmukaisesti.
- Hyväksyä sopimukset ja sitoumukset, laatia vuosikertomukset, hoitaa seuran varoja ja omaisuutta sekä hoitaa yhdistyslain mukaisesti muutkin johtokunnalle kuuluvat tehtävät.
- Valita tai jättää jaostojen tai toimikuntien tehtäväksi kilpailujoukkueiden ja niiden johdon valitseminen.
- Seuran tilikausi on 1.8. – 31.7.
- Seura pitää vuosittain kaksi varsinaista kokousta; kevätkokous pidetään tammi-huhtikuussa ja syyskokous syys-joulukuussa. Yhdistyksen kokouksessa on jokaisella yli 15-vuotiaalla vuosijäsenellä ja kunniajäsenellä yksi ääni.
- Mikäli yhdistyksen jäsen haluaa saada jonkin asian yhdistyksen kevät- tai syyskokouksen käsiteltäväksi, on hänen ilmoitettava siitä kirjallisesti seuran johtokunnalle niin hyvissä ajoin, että asia voidaan sisällyttää kokouskutsuun.
- Jäsenmaksu kaudella 2009-2010 on 20 €
|
|