Tulossa


Yhteistyössä


 

 
 




  
 
 


Tiedotteet‎ > ‎

Aikulle kaksi SM-hopeaa Keuruulta 27.-28.1

lähettänyt LeKi - Hiihto 3.2.2012 7.54   [ 1.3.2012 22.09 päivitetty ]

 
Aikku suksi ensin perjantain prologin 3.3 km pertsalla rivakasti, mutta hävisi kultamitalin Krista Lähteenmäelle vaivaisella 0,4 sekunnilla ehkäpä pelkästään ylämäen pienen kompuroinnin johdosta. Maija hiihti myös loistavasti ja sijoittui sijalle 14 vain 53 sekuntia kärjelle jääneenä.  Niskasen Iiro joutui vapaan erikoismiehenä sinnittelemään myös pertsan prologin 3,75 km päästäkseen mielimatkalleen vapaan 15 km:n kilpailuun lauantaina.  Sijoitus painui pertsan pätkällä toiselle sadalle ja tasoitusta lauantain takaa-ajoon Iiro joutui antamaan minuutin ja neljä sekuntia. Korhosen Jyri oli prologin 138. 14 sekuntia Iirolle jääneenä.
 
Lauantain vapaalla kympillä Aikku sai hyvin kiinni luisteluhiihdon juonesta ja oli vähällä pestä koko porukan hyvällä taistelulla ja taktisesti hyvällä irtiotolla ennen loppusuoraa.  Tekniikka petti kuitenkin hieman loppusuoran viime metreillä ja Krista sai sujutettua hiihtokenkänsä juuri ja juuri maaliin ennen Aikkua.  Aikulle tuli näin toinen SM-hopea samana viikonloppuna ja samalla LeKi:lle ensimmäiset aikuisten sarjan SM-mitalit. Iiro teki valtavan nousun 15 km:n takaa-ajossa ja ylsi lopulta sijalle 31 saakka.  Iiron tappio kärkeen lisääntyi vapaan hiihdossa vain noin 50 sekuntia, joten Iiron yksityisajan täytyi olla lähellä kymmenen parhaan joukkoa. Jyri paranteli myös asemiaan luistelumatkalla ja nousi sijalle 103.
 
Aikku ja Maija päättivät jättää sunnuntain parisprintin väliin, jotta Aikku ehtisi palautua jo ensiviikon torstaina Venäjällä hiihdettävään maailmancupin osakilpailuun. SM-hiihtojen tulokset on luettavissa netissä osoitteessa http://ski-keuruu.fi/tulokset